sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Leijonaemo

Olen huomannut itsessäni erittäin suojelevaisen minän. Vaikka vieraita meillä ei sinänsä ole edes kovin montaa käynyt- kaikki, jotka ovat jollain tavalla kosketuksissa Olivian kanssa, ovat tarkkailuni alla.

Esimerkiksi mieheni äiti nostatti mun harjan pystyyn: Olivian ollessaan 6 päivän ikäinen, tämä nosti vauvan syliinsä tukematta päätä!! Tunsin samalla hetkellä, että jos jotain olisi tapahtunut, olisin raadellut sen naisen hengiltä.

Nämä tunteet ovat erittäin voimakkaita. En mielelläni anna lastani muitten kun mieheni syliin, ja vaikka "ei se rikki mene" lause on kuulunut monta kerta-vihaan edelleen joka kertaa sitä.

Viikonloppuna oltiin ensimmäistä kertaa vanhempieni luona, he tulivat vihdoin ja viimein Thaimaasta ja pääsivät tutustumaan pieneen tulokkaaseen. Kaikki saimme kivoja tuliaisia ja tyttöä en pahemmin koko viikonloppuna nähnyt muulloin kuin tissillä :) tämä oli samalla myös Olivian ensimmäinen pidempi autoreissu - 2 tuntia suuntaansa ja tytsyhän veti sikeitä sekä meno- että paluumatkan ajan, hieno suoritus siis! Ja palatakseni leijonaemoon niin kyllä, tarkkailun kohteeksi joutui myös oma äitini. Isä oli jotenkin luonnonlahjakkuus, että hänen kohdallaan en hermoillut.

Kotimatkalla käytiin vielä miehen veljen perheen luona näyttämässä heidän melkein 5v. tytölle pientä serkkuaan. Mieheni laittoi minulta kysymättä Olivian tytön syliin! (Oli kyllä tyyny tukena ja mies opasti koko ajan ja kaikki näytti hyvältä kyllä), se olikin vielä ok. Mutta kun vauvan halusi syliin myös tytön samanikäinen kaveri ja mies laittoi Olivian hänenkin syliin, suutuin kyllä. Varsinkin siinä vaiheessa kun kuulin, että vieraalla tytöllä on nuha ja yskä! (Mies oli kuulemma tarkkaillut eikö itse havainnut että tällä oli nuha...kumma että minä huomasin heti??!!) Otin Olivian hänen sylistä pois ja pyysin tyttöjä lähtemään omiin leikkeihin, jotta voisin syöttää rauhassa. Voitte vaan kuvitella saiko mies kuulla autossa kunniansa. Sai.

Minua ärsyttää vieläkin tämä tapahtuma. Ymmärrän kyllä, etten voi suojella lastani ihan kaikilta pöpöiltä ja joskus on myös hyvä sairastaa, jotta vastustuskyky kasvaisi - mutta ei 3 viikon ikäisenä eikä "tarkoituksella".

4 kommenttia:

  1. Voi kuinka samanlaisia tuntemuksia mulla on! Tuntuu että oon hiukan ylisuojeleva poikaa kohtaan.. ja ehkä se on tässä vaiheessa ihan hyväksyttävää? En haluaisi antaa poikaa oikein kenellekkään syliteltäväksi, en edes S:lle (koska en luota sen taitoihin hoitaa jostain syystä!). Mua oikein ärsyttää jos vauvaa katsomaan tulleet ihmiset haluaisivat sylitellä sitä. Kielsin myös omaa perhettäni pussailemasta vauvaa, ihan pöpöjenkin takia.. Eikä musta ole kiva että muut ihmiset kuin minä pussailevat vauvaa!

    Ja olisin suuttunut myös tuosta viimeisestä, että vauva annetaan "tuntemattomalle" pikku tytölle syliteltäväksi joka on vielä kipeänä. Kauheet kilarit oisin varmaan vetänyt. :D

    VastaaPoista
  2. Olin ihan samanlainen, kun Kevin oli pienempi, kuin sinä nyt!
    Meillä oma mieheni unohti tukea pojan päätä, kun nosti hänet syliin, ennen tapahtunutta luotin täysin häneen, tapahtuneen jälkeen seuraavat 2kk seurasin kokoaika mitä hän tekee ja miten, jos oli pojan lähettyvillä!
    Mulla on edelleen se, etten haluaisi antaa poikaa miehen perheen käsiteltäväksi enkä kenenkään kehen en täysin luota. Omaan äitiini oon aina luottannu pojan käsittelyssä, sekä äitini äitiin, muut ovatkin järestään päässeet aina silmätikuiksi.
    Ja mullakin kävi samallainen homma tuossakin, että olin mummini luona ja sielä oli myös minun 6v. serkku tyttö, no mummini lykkäs poikani tytön syliin (pojan ollessa alle kuukauden) eikä jääny yhtään kattoo, miten sitä lasta siinä pidetään! Hermostuin ihan täysin ja nappasin nyyttini äkkiä takasin enkä enää pientä käsistäni laskennukkaan!
    Uskon että kaikki ketkä todella rakastavat lastaan enemmän kuin mitään, ja varsinkin jos on esikoinen, niin ovat hyvin vahvoja leijonaemoja ;)
    Mutta nyt kun poitsuliini on jo päälle 8kk, olen uskaltanut antaa häntä vähän rauhallisemmin mielin jopa mieheni vanhempien syliin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava oli lukea sinunkin kokemus 5-6 v syleistä! Nyt olen jo rauhoittunut :D
      Ja samaa mieltä myös siitä, että ne jotka todella rakastavat pikkusiaan enemmän kuin mitään tai ketään muuta, tuntevat juuri näin. Ja se on täysin sallittua :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)