lauantai 8. kesäkuuta 2013

Isä-tytär päivä.

Osa teistä varmasti muistaa, kun jäädessäni äitiyslomalle, laskeskelin äitiyspäivärahojani ja totesin, että minulla on käytettävissä keskimäärin 522 euroa kuussa.

Sanomattakin on selvää, että summa on todella pieni, ottaen huomioon, että meillä on elokuussa suuret hääjuhlat, joihin on uponnut jo nyt paljon rahaa ja tulee vielä uppoamaan paaaaljon enemmän. 

Olen ollut kahtena viimeisenä kesänä kesätöissä (opiskelin päätoimisesti niinä aikoina) Rantamakasiinilla, jossa käytiin alkuviikosta pizzalla. Sanoin sitten ohimennen, että mieheni on koko tämän kuukauden lomalla, jos tarvetta on, voin tehdä muutaman lyhyen vuoron silloin tälloin. 

Nyt olenkin laittautumassa töitä varten. Lyhyt työvuoro  pitää tänään sisällään 10 tuntia. Työpaikalle on meiltä matkaa noin kilometri ja kaikki on otettu huomioon: just äsken Olivia sai rintaa, ja meni päiväunille vaunuihin. Kun hän 16 maissa herää, mies tulee vaunujen kanssa käymään makasiinilla ja käyn imettämässä Olivian yläkerran saunatiloissa. 19 maissa mies antaa eilen pumpatun maidon pullosta ja ennen nukkumaanmenoa klo 22 maissa tänään pumpatun maidon. Heti klo 24 jälkeen olenkin jo kotona :)

Minä saan siis lisätienestejä ja mies saa viettää isä-tytär päivää. 

Jos joku miettii, voiko äitiyslomalla olla töissä, niin kyllä voi. Siitä vaan täytyy ilmoittaa Kelalle. Itse ilmoitan aina verkossa viestit osiossa. Niiltä päiviltä mitä olet (ma-la) töissä, maksat sen päivän äitiyspäivärahasta 40% veron. Työpalkasta maksat oman normaalin veron. Toisinsanoen, jos päivärahasi on esim 25,82€ niin kuin minulla tässä kuussa on, maksan tästä päivästä 25,82 -40%= 10,32. Tukea saan tlätä päivältä sen noin 15 euroa sen 20euron sijasta. 10 tunnin päivästä taas tienaan huomattavasti enemmän kuin 20 euroa. Eli kun näin melkein minimipäivärahalla mennään niin työnteko on ihan kannattavaa ja jopa suotavaa, jos meinaa kaikista laskuista ja yllärikuluista selvitä. Sunnuntaitöistä ei Kelalle tarvitse tehdä ilmoitusta, sillä Kela ei maksa sunnuntai päiviltä tukea.  Nyt sen enempää jaarittelematta maskaraa silmiin ja työvaatteet päälle! :)



Mukavaa viikonloppua kaikille!

4 kommenttia:

  1. No on kyllä kieltämättä reipasta sulta käydä silloin tällöin töissä. Itsekin oon miettinyt josko kävisin heittään keikkaa kotipaikkakunnan vuodeosastolla silloin tällöin, mutta ei hitsi kun en vaan raaskis! Siis Nuutin vuoksi.. Tuntuu etten kykene oleen siitä puolta h kauempaa erossa!:-D Jouluna ajattelin kuitenkin jotain vuoroja tehdä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      Mullakin oli eilen Oliviaa aika ajoin ikävä, mutta ei siinä kiireessä loppujen lopuksi edes ehtinyt tajuta, että on ollut 12 tuntia pois kotoa. Ja nähtiinhän me siinä välissä, sekin helpotti :)

      Toiottavasti sullakin tulee olemaan mahdollisuus tehdä keikkaa silloin tällöin, äitisi varmaan pystyisi hoitamaan Nuuttia sen aikaa?

      Poista
  2. Eipä tuolla äitiysrahalla tosiaan paljon juhlita. Hullua, että joidenkin mielestä vielä joku tekee lapsia just niiden "ylimääräisten tulojen" vuoksi :D Minä kun en ole työmaailmassa kunnolla vielä ollutkaan, niin ihan tuolla minimillä sitä pitää nyt tulla toimeen. Kyllähän se varmasti on kannattavaa, jos on sellainen työpaikka, että pystyy silloin tällöin käymään töissä. Itsekin haaveilen, että josko tällainen työpaikka löytyisi joskus talvella, ei varmasti pienetkään lisätulot olis pahitteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano!
      Minimipäiväraha on naurettavan pieni summa. Ja mun mielestä on myös äärettömän tyhmää vielä viedä siitä pienestä tuesta 40% veron, jos satut jonain päivänä töitä tekemään :(
      Pidetään peukkuja, että löydät paikan, jossa voit satunnaisia vuoroja tehdä! Ne paikat on kyllä harvassa. Minkä alan tekijä olet?

      Poista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)