tiistai 27. elokuuta 2013

Haaste 13:lle bloggaajalle sekä omia vastauksia.

Olen saanut haasteita aikasemminkin ja valitettavasti jättänyt ne yleensä unholaan, ajatuksena "vastaan sit joskus kun on aikaa". Olette varmaan huomanneet, että eihän mulla ole edes "aikaa" postata niitä juttuja, joita olen täällä luvannut. Olivia nukkuu tällä hetkellä ja mun oli valittava blogin ja keittiön siivoamisen väliltä. Järkevää olisi ollu valita keittiö - tosin epäkohteliasta haasteen heittäjää kohtaan!

Haasteen säännöt ovat siis seuraavanlaiset!

1. Kiitä antajaa ja linkkaa bloggaaja, jolta haasteen sait
2. Vastaa annettuihin kysymyksiin
3. Keksi 11 uutta kysymystä, jotka haluat antaa seuraavalle
4. Valitse viisi blogia joilla on alle 100 lukijaa ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa


Kiitos Roosa-Marika!

Tässä minun vastaukseni:

1.Lempi lastenohjelma lapsena?
Vili Vilperi, Ankronikka, Tom&Jerry

2.Haluaisitko lemmikin, minkä?
En ainakaan tällä hetkellä. Koira ja kissa ovat varmasti jossakin vaiheessa ajankohtaisia, mutta ei vielä pitkään  aikaan. En ole valmis sitoutumaan siihen, että olisin aina kotona ja eläimillä hoitaja, jos olemme muualla. Ollaan aika liikkuvainen perhe ja usein viikonloppuisin muualla, lomilla ulkomailla jne.

3.Millaiseen asuntoon haluisit muuttaa?
Asun ihanassa omakotitalossa eli en haluaisi muuttaa muualle, mutta toivon, että pääsemme remontoimaan 2 vuoden sisällä, täällä on paljon hommaa, jotta lopputulos olisi unelmakotini <3

4.Lempi vaate?
Mulla ei taida lempivaatetta kyllä olla.. Mustat strech farkut ovat ehkä eniten päälläni.

5.Salmiakki vai laku?
En itse asiassa pidä kummastakaan. Täytelaku on ainut, jonka voin syödä.

6.Lempi juoma?
Vesi, Coca-cola zero, täyteläinen punaviini, raikas valkoviini, siidereistä Crowmoor.

7.Minne haluaisit matkustaa?
USA:han, se ollut jo pidempiaikainen unelmani. Ehkä joskus! Ja siellä tottakai New York, Los Angeles, Las Vegas jne.

8.Lempi blogisi?
Oc julia, Mama's diary, Minä, sinä ja hän, ..melkein kaikki mun lukilistalta!! :)

9.Kolme suosikki biisiä?
The Verve- Bittersweet symphony, Bonnie Tyler- Total eclipse of the heart, Robin Thickle- Blurred lines

10.Lempiruokasi nykyään ja lapsena?
Lapsena: borch-keitto, pelmeenit, kanakeitto
Nyt: naudan sisäfilee pihvi mediumina, lasagne, pelmeenit

11.Haluaisitko tehdä maailmanympärys matkan?
Tottakai!

Omat kysymykseni:

1. Jos mieleesi tulee (esim. lapseesi liittyvää) jotakin, johon et tiedä vastausta, mistä alat ottamaan selvää? Soitatko omalle äidillesi, googlaat, kysyt facebookissa kavereilta jne?

2. Jos luet blogiani, niin onko minussa/blogissani jotakin, mikä ärsyttää? (no hard feelings)

3.Paljonko puhelilaskusi on kuukaudessa?

4. Mihin kaupunkiin et missään nimessä haluaisi koskaan muuttaa asumaan?

5. Mihin ammattiin olet valmistunut ja mitä teet työksesi juuri nyt (kun et ole äitiyslomalla, vanhempainvapaalla jne)

6. Audi vai Mercedez Benz?

7. Pidätkö arjestasi tällä hetkellä? Miksi ja miksi et?

8. Ostatko paljon halpaa vai vähän kallista?

9. Mikä vauvantarvike, jonka olit ostanut etukäteen, on jäänyt täysin käyttämättömäksi?

10. Jos raha ei tee onneliseksi, niin itketkö mieluummin Ladassa vai Porchessa?

11. Lukeeko miehesi blogiasi?

Haastan nämä ihanat naiset, joiden blogeja seuraan aktiivisesti:

Ansku - http://hormonihirvio.blogspot.fi/
Iina mau - http://iinamau.blogspot.fi/
Jo Karva - http://jokarva.blogspot.fi/
Kuka siellä- http://kukasiella.blogspot.fi/
Mama´s diary - http://mamasdiaryblogi.blogspot.fi/
Masusta syliin - http://looking-4-happiness.blogspot.fi/
Miljamaista - http://pikkuistaodottaen.blogspot.fi/
Seidi - http://mina-sina-ja-han.blogspot.fi/
Elizabeth - http://missaviivyt.blogspot.fi/
Ada Amelia- http://www.oliivinelamaa.blogspot.fi/
Pörrösukka - http://porrosukka.blogspot.fi/
Kilu - http://unelmansirpale.blogspot.fi/
Lindiz - http://tutipuu2012.blogspot.fi/

1 kommentti:

  1. Kiitos haasteesta! =) mä tosin tein tän just, niin en heti uudestaan tee =)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)