torstai 21. marraskuuta 2013

Olivian kanssa uima-altaalla.

Me oltiin Olivian kanssa eilen ensimmäistä kertaa päiväsaikaan uima-altaalla eli poolilla.
Vaikka allas on ulko-ovesta tuossa 5 metrin päässä, niin se valmistautuminen ja tavaran mukaan pakaaminen on jotain järkyttävää! Mukana oli:

  • varahattu
  • potta
  • paperia
  • leluja
  • molemmille pyyhkeet
  • aurinkorasva
  • uimarengas
  • kamera
  • nokkamuki vedellä

Ne sullottuna isoon muovipussiin, Olivia toisessa kainalossa, kotiavain sormessa roikkumassa, bikinit puoliksi yllä, itsellä ei rasvaa, aurinkolasit puoliksi tippumassa, päästiin poolille. Kerettiin olemaan noin tunti, kunnes neidille tuli väsymys ja oli siiryttävä sisälle nukkumaan. Uimassa käytiin kahdesti, Olivia tykkää todella kovasti polskimisesta! Tein teille pienen kuvasarjan meidän reissusta :) 


Me ollaan jäämässä viikonlopuksi Olivian kanssa kahdestaan porukoitten talolle, kun he lähtevät Soi Daoon pelireissulle. Äiti tuntuu olevan kamalan huolissaan miten me pärjätään kolme päivää kaksistaan tai oikeastaan minä vauvan kanssa yksistään. Huoli on kuitenkin turha, meillähän tulee olemaan kivaa :)

Karina

5 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)