keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Uuden kauden alku.

3 viikkoa on nyt vanhempien talolla takana ja alkaa uusi kausi. Muutimme Olivian kanssa tänään vanhempieni omistamaan kaksioon. Tavallaan on todella haikea mieli, sillä vaikka perheeni kanssa asuminen on välillä hermoja raastaavaa, oli se myös todella mukavaa.

Olivia tykkäsi kovasti olla mummin, ukin ja enon kanssa, nyt ne hetket tulevat olemaan satunnaisia. Ei ole enää yhteisiä aamupaloja, päiväkahveja ja illalla yhdessäoloa. Ei veljen kanssa sata kertaa "hyvää yötä" sanomisia, ei aina vapaata syliä, minne Olivia laittaa. Ei valmista ruokaa kotona eikä puhtaita pyykkejä sängyllä valmiina ;) Ei ole mun omaa äitiä huolehtimassa minusta.

Huomenna alkaa uusi kausi lomassamme. Naapurin Päivi on jo lentokoneessa matkalla Bangkokiin ja puolen päivään aikaan haetaan hänet Pattayan linja-autoasemalta. Onhan minulla sitten yhdet lisäkädet täällä seuraavat kaksi viikkoa. Tässä on vain yksi pieni ongelma. Olivia on vierastanut Päiviä ihan alusta lähtien. Ehkä se on Päivin möreämpi ääni tai jotain muuta, mutta itku tulee aina. Jo pelkästään siitä, että Päivi sattuu katsomaan neitiä. Ehkäpä se nyt tottuisi paremmin, kun Päivi tulee olemaan meidän kanssa 24/7. Toivottavasti.

Käytiin tänään Tesco Lotuksessa, listaan huvin vuoksi mitä kaikkea ostin:

  • maitoa 1l
  • kananmunia 12kpl
  • paahtoleipäpaketti
  • puhdasta rosemary kinkkua 300g
  • Flora voipaketti
  • voipaketti paistamiseen
  • öljypurkki
  • 5kpl appelsiinimehupulloja 2dl/yksi
  • 5l Nestle vesipönttö
  • luumutomaatteja
  • tomaatteja
  • kurkkua
  • paprika
  • salaattia
  • 2 ananasta puhdistettuna
  • 2 kokonaista vesimelonia
  • 1 puhdistettu pomelo
  • porkkanapussi
  • minimaisseja
  • parsakaali
  • 800g kanan sisäfilettä
  • Pepsi 1l
  • 8 purkkia jogurttia
  • minimandariineja
  • 3 Peachys valmissosetta Olivialle
  • 2 Heinz valmissosepurkkia
  • 2 Nestlen vauvapuuroalaatikkoa
  • 3 pkt käsiservettejä
  • talouspaperia
  • Nivean kasvovesi
  • pumpulipuikkoja
  • meikinpuhdistuslappuja
  • pyllypyyhkeitä
  • kosteussuojia tuolille, että voi pitää Oliviaa ilman vaippaa
  • 3 prk kookosmaitoa
  • 2 prk kondens.sokeroitua maitoa
  • banaanimuffinseja
  • Chupa chups tikkarilaatikko
  • Nestlen 3in1 kahvipaketti 
  • 1 kuohuviinipullo
  • 1 valkoviinipullo¨
  • Olivialle pehmeät tossut
Siinä tais olla aika lailla kaikki. Yhteensä kaikki teki 3100 bathia eli noin 75 euroa. Ei paha. Luulen, että Suomessa vastaava ruokakori tulisi maksamaan huomattavasti enemmän. Huomenna käyn vielä torilta ostamassa mangoja ja perunoita. Perunat oli Lotuksesta loppu! Ruoaksi teen huomenna kanaa kookosmaidossa, riisiä ja vihreä salaatti. Olivialle peruna-porkkana-parskaali-maissi-kanasosetta.

Eiköhän tämä tästä. Seuraaville 7 päivälle on jo kehitetty kaikennäköistä ohjelmaa ja viikon päästä tulee jo rakas <3 Sit vasta onkin ohjelmaa! Suunnitelmissa on Bangkok shoppailupäivä, Koh Larn päivä, käynti Gems galleryssa timanttikorvisostoksilla, ja paljon paljon muuta. Toivottavasti kaikki menee suunnitelmien mukaisesesti!  Nyt kello alkaa olemaan jo 22.30 ja silmät alkaa painumaan väkisinkin kiinni, pitkä päivä takana. Ciaoo!
                                                                              Karina

2 kommenttia:

  1. Ajattele positiivisesti.. Olette siellä lämpimässä, auringon luona, ja pian saat seuraa ystävästäsi.(johon Olivia varmasti tottuu nopeasti) Nii ja eipä mene kauaakaan kun miehesikin saapuu.. Nyt lomasta nauttien eteenpäin ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)