perjantai 27. kesäkuuta 2014

Yksinäisen illan mietteitä isovanhemmuudesta.

On perjantai-ilta, kelllo lähestyy yhdeksää.
Talossa vallitsee hiljaisuus, ajatukset sinkoilee sekasortoisesti sinne tänne.

Olivia ja mieheni lähtivät päivällä mun vanhempien luo ja minä jäin YKSIN kotiin. Oh my.
Milloin olen viimeksi ollut omassa kodissani yksin? En muista.

Kaikki olisi ihanteellista, jos saisin valvoa pitkään, syödä suklaata, ottaa lasin viiniä, saunoa pitkään, tehdä kaikenmaailman kasvo- ja hiusnaamioita ja nukkua aamulla oikein pitkään. Niin täydellistä tämä ei kuitenkaan ole, sillä aamulla on herättävä jo puoli seitsemän aikaan ja edessä on lähes 250 kilometriä työmatkaa Lappeenrantaan. Menen promoamaan Foster´sin Radler juomaa, ja keikan jälkeen ajan vielä 250 km takaisin kotiin. Pitkä ja raskas työpäivä siis edessä.

Mutta nyt nautin ja nautin, omasta seurastani sekä television tarjonnasta. Mitään hyvää ei näyttäisi tulevan, onneksi on talletuksessa joitain elokuvia, joille ei muuten ole ikinä aikaa.

Vaikkakin itsekkäältä kuulostan, niin mun mielestä on ihan kivaa viettää iltaa ihan yksin. Ei miestä, ei lasta, ei mitään. Olet vaan ja se riittää. Tähän voi tottakai joku sanoa, että miksi niitä lapsia pitää tehdä, jos niistä tarvii sitä omaa aikaa, ja tähän voin sanoa, että en minä sitä omaa aikaa kovin usein kaipaakaan. Mutta nyt kun tuli tilaisuus olla ilta yksin omassa maailmassani, niin en näe tässä mitään väärää.

Isovanhemmat ovat tärkeitä perheenjäseniä niin meille, kuin nyt ja tulevaisuudessa Oliviallekin, se ilo, minkä minun äitini saa oltua Olivian kanssa, on sanoinkuvaamattoman kaunista ja aitoa. Välillämme on melkein 150 kilometriä, eikä sinne joka ilta iltateelle ajeta, joten kaikki mahdollisuudet viettää aikaa lapsenlapsensa kanssa on vanhemmilleni suotava. 

Erästä bloggaajaa on paljon kritisoitu siitä, että hän ottaa omaa aikaa tai parisuhdeaikaa viemällä lapsensa vanhemmilleen päiväksi hoitoon. Mietin usein hänen tekstiensä kommentteja lukiessani, että eikö näillä kommentoijilla ole läheisiä suhteita omiin vanhempiinsa? Koska jos olisi, he näkisivät asian eri tavalla. Se että annat oman lapsen tai lapsesi omille tai puolisosi vanhemmille päiväksi tai yöksi hoitoon, ei tee sinusta huonoa vanhempaa vaan itse asiassa paremman vanhemman. Opetat lapsellesi, mikä on tärkeää, kuka on tärkeä ja että isovanhemmat ovat osa omaa elämää. 

On kurja katsoa vierestä vanhempia ihmisiä, joilla on lapsenlapsia, joillakin kauempana, joillakin ihan samassa kaupungissa, on hienoa sanoa, että mummi on asuu parin kilsan päässä - mutta todellisuudessa tälle isovanhemmalle ei anneta edes mahdollisuutta viettää aikaa lapsenlapsensa kanssa. 
Tutustuin vähän aikaa sitten yhteen naapurintätiin meidän tieltä. Hän oli muuttanut Etelä-Suomesta tänne pikkukylään omien lastensa ja lastenlastensa takia - jotta voisi hoitaa heitä, kun vanhemmat käyvät töissä. Aluksi kaikki toteutuikin, mutta sitten lapsista tuli koululaisia ja kyläilyt harvenivat. Nyt täti oli valmis luopumaan kaikista lastenleluistaan, koska ei ne lapsenlapset enää käy täällä ollenkaan vaikka asuvat parin kilsan päässä. Tulin niin surulliseksi tästä! En naista sen pahemmin tunne, mutta hän vaikutti oikein fiksulta ja mukavalta ihmiseltä. Todella kurjaa, että hänen vuodensa kuluvat nyt yksikseen paikassa, jossa ei ihan oikeasti tapahdu yhtään mitään. Paikassa, jossa lapset ja lapsenlapset on niiiin lähellä, mutta silti niin kaukana.

Älkää unohtako omia isovanhempianne ja vanhempianne.
Antakaa heille mahdollisuus olla osa elämäänne, antakaa heidän nähdä lasten aitoa iloa, vilpitöntä rakkautta. Antakaa heidän ryppyisten käsien koskettaa sileää vauvanpehmeää ihoa, antakaa heille virtaa elämään <3

Karina

9 kommenttia:

  1. Tosi hyvä teksti! Me asutaan 400km päässä molemmista isovanhemmista ja poden jatkuvasti huonoa omaatuntoa siitä, että isovanhemmat eivät pääse viettämään lastenlastensa kanssa niin paljon aikaa kuin haluaisivat. Yritän kuitenkin olla liikoja ajattelematta sitä, koska meidän elämä nyt vain on täällä (ainakin nyt) vähän kauempana ja ollaan täällä onnellisia ja viihdytään hyvin. En mä voi pilata omaa ja perheeni onnea sillä että mietin vain muita kokoajan ja heidän onnensa määrää. Isovanhemmatkun suurinpiirtein haluaisivat että me asuttaisiin siellä. Vieraillaan heidän luonaan kuitenkin vähintään kerran kuukaudessa, ja nytkin ollaan oltu aina reilu viikko kerrallaan, tämäkin vaan valitettavasti jakaantuu aina kahtia kun molemmat isovanhemmat asuvat samalla paikkakunnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni!
      Voi, 400 km on todella pitkä matka ja on todella ihailtavaa, kun jaskatte siellä niin usein vierailla! Me käydään kans vähintään kerran kuussa yksi viikonloppu vanhempieni luona, mutta se tuntuu välillä todella vähältä. Nyt viime aikoina ollaan kyllä oltu parin viikoin välein vähintään tekemisissä ja toistemme luona kylässä. Se on mukavaa aikaa :)

      Poista
  2. Sitten on myös sellaisia isovanhempia, jotka asuvat lähellä mutta eivät koskaan tule käymään (heidän helpompi tulla meille kuin meidän mennä sinne). Sitten ihmettelevät kun lapsi vierastaa omia isovanhempiaan. Nykyisin nähdään ehkä kerran parin kuukauden välein, en vaan jaksa enää niin sinnikkäästi yrittää. Onneksi on olemassa myös toiset isovanhemmat, joita nähdään useammin. Välillä asiat voivat olla myös näinkin päin.

    Ja allekirjoitan niin tuon yksinolemisen ihanuuden! Vaikka itse olen tähän mennessä päässyt nauttimaan vain muutamasta tunnista, oli sekin taivaallista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin on totta. Ihan on meidänkin lähipiirissä sellaista..Onneksi on edes yksi ihana mummi, vaikka kauempana onkin!

      Poista
  3. Mun vanhemmat asuvat 400 km päässä mutta ovat Nelsonin elämässä mukana niin paljon kuin se vain on välimatkan puolesta mahdollista.
    Kun taas miehen vanhemmat asuvat täällä pk-seudulla eivätkä ole oikeastaan ollenkaan mukana. Toinen heistä ei ole edes nähnyt Nellyä. Syynä se, ettei heitä itseään kiinnosta.
    Mua ärsyttää tämä aika tavalla, mutta jokainenhan tekee niinkuin itse haluaa, eikä voi pakottaa olemaan kiinnostuneita lapsenlapsestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole edes nähnyt? Oho, siinäpä on esimerkillinen isovanhempi!
      Paljon on tottakai just niitä, joita ei voisi lapsenlapset vähempää kiinnostaa ja se on tosi surullista sekin. Mutta paljon on myös niitä, joille ei anneta mahdollisuutta olle elämässä mukana. Eipä näille voi mitään..

      Poista
  4. Hyvä teksti. Mihinköhän blogiin muuten viittaat?

    Muistan, kun asustelin vielä tyttöjen kanssa Kokkolassa. Lykkäiln tuplarattaita ja tosi monta kertaa joku vanhempi ihminen (useimmiten naisihminen ) lähestyi minua ja katsoi tyttöjä haikeasti avaten sitten suunsa ja sanoen, että kun omia lapsenlapsia on nähnyt viimeksi vuosi sitten ja kun niitä on niin ikävä. Siinä vaiheessa tuli sääli tätä isovanhempaa ja toisaalta kiitollinen olo siitä, että oma isäni on niin lähellä ja että hänen kanssaan tytöt olivat tekemisissä ihan päivittäin.

    Nyttemmin kun ei enää kaupungissa asuta, tytöt näkee Vaariaan noin kerran viikossa, mutta puhelimella soitellaan tyyliin kerran päivässä ja välillä Skypetetäänkin :D Kai tämä jonkun mielestä voi olla omituistakin, mutta isälleni on tärkeä kuulla meidän kaikkien kuulumisia ja totta kai minäkin haluan kuulla hänen päivästään. Samoin tytöt kaipaavat rakasta Vaariaan. Tänään viimeksi vietettiin kiva päivä nelisin, kun Miehellä oli työpäivä, eikä viitsitty homehtua kotosalla.

    Mutta mitä tulee lasten hoidattamiseen isovanhempiensa luona... Mä en tosiaankaan ymmärrä, mitä pahaa siinä on. Onhan se hyvä, että lapsen elämässä on muitakin turvallisia aikuisia kuin isä ja äiti. Mulla itselläni on kaksi mummoa, ja kummallakin olen aikoinani ollut hoidossa, mutta jotenkin ne välit ei siltikään olleet läheiset eikä jotenkin oikein lämpimätkään, vaikka varmasti molemminpuolista välittämistä on ollutkin. Siksi olen ajatellut, että tyttöjen ja Vaarin lämpimät ja läheiset välit on tärkeät, ja niitä pidetään yllä. Kyläilemällä toisillamme porukalla ja niinkin, että tytöt on välillä Vaarilassa hoidossa, tunteja taikka jopa yötä. En näe siinä mitään pahaa. Tietty on ihmisiä, jotka kuluttavat sen oman vapaa-aikansa hieman kyseenalaisesti, eli ehkä joidenkin kohdalta jotain kritisoitavaa voisi löytyä... myöskään jatkuvaa "hoidattamista" en ymmärrä, jokainen on kuitenkin velvollinen pääasiallisesti hoitamaan lapsensa itse. Mutta varmaan ymmärsitkin mitä tarkoitin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me kans soitetaan Facetime puheluta Mummilaan päivittäin! On kiva tietää, miten heidän päivä on mennyt ja kertoa myös omista asioista. Puhutaan kyllä todella usein ja paljon, ihan alkoi naurattamaan itseäni. Olenko vieläkin, jo 27-vuotiaana niin äidin napanuorassa kiinni, että äidille pitää soittaa melkein joka päivä? :D


      En halua paljastaa viittaamaani blogia, se on tavallinen, noin 200 lukijan blogi. :)

      Ja ymmärsin täysin, mitä tarkoitat! Oon ihan samaa mieltä!

      Poista
  5. Ihana, koskettava teksti! <3 Oon niiin samaa mieltä siun kanssas! :) Jaana

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)