torstai 14. elokuuta 2014

Pysy aina pikkuveljenä.

Lähes 16 vuotta sitten minusta tuli isosisko. Muistan sen päivän kuin eilisen. Olimme mummini kanssa meillä ja joimme mansikkapirtelöä, kun äitini ja isäni tulivat kotiin pieni vauva sylissään. Olin niin iloinen, minusta oli tullut isosisko!



Vaikka ikäeromme on 11 vuotta, on lapsuutemme mennyt aika peruskaavalla, sisarussuhteita ajatellen. Milloin ollaan oltu parhaita ystäviä, milloin olen ”vihannut” veljeäni kaikesta mahdollisesta. Tallessa on jopa jonkilainen lappu, jossa lukee, että minä, Karina XXX, lupaan ja vannon, etten tule ikinä ostamaan tuolle pikkupaskiaislle enää yhtään mitään. Ikinä.

Kun veljeni syntyi, minusta tuli isosiskon lisäksi myös pikkuäiti. Tykkäsin hoitaa veljeäni, pesin niin kakkapyllyt, kuin vaihdoin vaipat, syötin ja leikitin. Nyt jälkikäteen ajateltuna täytyy sanoa, että äidillä on käynyt melkoinen tuuri, kun otin roolini niin hyvin vastaan. Perustin jopa Karinan pyykkipalvelun, jossa silitin minimaalista korvausta vastaan veljeni vaatteet, harsot ja lakanat.

Kesät olivat parhaimpia, sillä ulkona oli kiva touhuta. Milloin etsittiin pupuja, milloin käytiin marjassa, uimassa jne.



Minun ollessani 15 vuotias ja veljen 4 vuotias, muutimme perheen kanssa Suomeen. Sen lisäksi, että itse koin suuria muutoksia omassa elämässäni murrosiän myötä, satuin muuttamaan toiseen maahan kaikista pahimpaan aikaan. Suhde veljeen alkoi rakoilemaan, kai nyt, toinen uhmaisässä ja toinen teini-iässä!
Veljen ollessa 8 vuotias, muutin pois kotoa ja välimme alkoivat lämpenemään hurjaa vauhtia. Ollessani kolmena peräkkäisenä kesänä Helsingissä kesätöissä, kirjotin veljelleni kerran viikossa kirjeen, jossa kerroin omia kuulumisia. Silloin tällöin hän vastasi minulle ja mikään ei voittanut sitä tunnetta, kun kirje veljeltä.

Tultuani raskaaksi, veljeni huolestui, miten MEIDÄN käy. Unohdanko hänet kokonaan ja olen vain perheeni ja lapseni kanssa? Hän kertoi avoimesti tuntevansa mustasukkaisuutta ja vakuuttelin kaikin tavoin, ettei mikään tule muuttumaan.

Niinpä vietimme viime viikonloppuna sisko-veliviikonlopun Helsingissä. Ajoin ensin porukoille, josta jatkoimme autolla 5 tuntia Helsinkiin ystäväni, Olivian kummisedän luokse.

Perjantai oli Linnanmäki päivä,







Lauantai taas täysin shoppailupäivä. Paljoa en ostellut, mut sitäkin kivempiä asioita, ne saa ihan oman postauksensa lähipäivinä!





Sunnuntaina palailtiin takaisin ja täytyy sanoa, että ikinä en olisi uskonut, että Helsinki
viikonloppu 16 vuotiaan pikkuveljen kanssa voisi olla näin mahtava! Menisin ihan milloin vaan uudestaan! Ja se suhde sekä luottamus, mikä meidän välillä on – on ikuinen <3 ja tämän lisäksi Kris on maailman paras eno <3 Lav ju!

                                                                        Karina

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Näkyy kuva ja google+ tili, ei muuta :)

      Poista
  2. Ihanasti kirjoitettu pikkuveljestä ! Minulla on kanssa itseäni 10 vuotta nuorempi pikkuveli(tai no velipuoli, mutta kuitenkin). Muistan kuinka aina hoidin vauvaa yms ja olin ihan innoissani uudesta sisaruksesta. Nykyään kyllä nähdään aika harvoin, mutta silti hän on aina mulle se pikkuvauva ! :) Sisarukset on kyllä suuri lahja<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuo yli 10 vuoden ikäero on kyllä vähän haastava! Mutta on sisarukset kuitenkin kullan arvoisia :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)