perjantai 21. marraskuuta 2014

Sponsoroitu video: Duracell haluaa näyttää miltä lasten leikki liian usein tänä päivänä näyttää.



 Sponsored Video.


Kun sain kutsun tähän Duracellin kampanjaan, en epäröinyt hetkeäkään osallistumistani. Duracell on mielestäni tässä hyvällä asialla ja niin olen minäkin. Duracellin viesti on tälläinen:





Me Duracellilla haluamme levittää sanomaa leikkimisen tärkeydestä. Tästä syystä olemme yhteistyössä taiteilija Robbie Cooperin kanssa tuottaneet elokuvan, joka perustuu 10 vuoden tutkimustuloksiin koskien lasten muuttuneita asenteita leikkiä kohtaan. Sitä mukaa kun aktiivinen ulkona leikkiminen on alkanut kiinnostamaan lapsia entistä vähemmän, kannettavien tietokoneiden, tablettien kuten myös TV:n suosio on lisääntynyt. Tämä on johtanut siihen, että näytön edessä vietettyjen tuntien määrä on saavuttanut kriittisen tason.

On aika aktivoida lapset ja saada heidät kiinnostumaan taas vapaasta leikistä. Jos olet samaa mieltä Duracellin kanssa, jaa tämä mahdollisimman monen kanssa.

 

Kun minä olin pieni, ei ollut älypuhelimia, Playstation kakkosia ja ipadejä tai wii pelikonsoleita. Oli naapurintyttöjä ja poikia, taloyhtiön yhteinen piha, keinu ja hiekkalaatikko. Sekä ”iso”mäki, josta oli talvisin kiva laskea alas. Koulun jälkeen nähtiin lähes aina ulkona. Yleisiä pelejä olivat hipan kymmenet eri versiot, polttopallo, piilo- ja roolileikit. Kesäisin taas kokoonnuttiin serkkujen kanssa mummon mökille. Siellä päivät täyttyivät joessa uimisesta, marjojen syömisestä ja majojen rakentamisesta. Sekä onkimisesta!

Pelikonsolit olivat suuri harvinaisuus eikä virtuaalisia pelejä osanut oikein kaivatakaan. Taisin saada 9 vuotiaana jonkilaisen pelikonsolin, jolla pelasin Super Mariota, sorsien ampumispelejä ja tetristä. Mutta siihen se jäi, en saanut siitä mitään isoa paloa peleihin vaan mieluummin näin ystäviäni ulkona ja meillä kotona.

Tietokoneiden yleistyessä moni ystäväni oli Simsin koukussa. Mulla on suht ankara kotikasvatus ollut eikä tietokoneet taikka pelit kuuluneet elämääni. Salaa kadehdin ystäviäni, jotka kertoivat pelanneensa 4 tuntia Simsiä, rakentaen aivan upeita koteja ja hahmoja. Minäkin totta kai halusin, mutta oma vapaa-aikani oli täyetty karatetreeneillä, kuorolla, näytelmäkerhoilla sekä kotona olemisella. Kun muutimme omakotitaloon Tallinnan lähelle, ulkona oleminen sai vielä suuremman merkityksen. Vieressä oli peltoja ja metsiä, ulkona vanhoja rakennuksia, joissa oli kiva kavereiden kanssa pelailla, öisin teltassa takapihalla nukkua, uida lammessa jne. Näin aikuisena voin sanoa viettääneni aivan ihanan lapsuuden ja nyt olen kiitollinen, että meillä oli selvät säännöt tietokoneiden kanssa sekä rajoitetut nettiajat. Vielä 14-vuotiaana sain olla netissä tunnin viikossa, perjantaisin. 15-vuotiaana taisin saada jo laajemmat käyttöoikeudet, 3 tuntia viikossa valitsemallani tavalla. Siinä tuli aina kiire päivittää irc-galleriaan kuvia ja chattailla ii2.orgissa söpöjen poikien kanssa :D
Katsotaan tässä välissä lyhyt Duracellin sponsoroima video nykypäivän lasten leikeistä:




                                







Mitä ajatuksia herättää?




11 vuotta nuorempi veljeni on taas saanut kokea aivan toisenlaisen lapsuuden. Hänen elämässään pelit, ipadit, iphonet, wiit, playstationit ja muut ovat olleet arkipäivää. Nettiaika on rajoittamaton, pleikkaria voi pelata milloin haluaa. Hänen ollessaan nyt 16 vuotias, voin varmuudella sanoa, että olen omassa lapsuudessani viettänyt huomattavasti enemmän aikaa ulkona ja ystävieni kanssa, kun hän tulee koskaan viettämään. Esimerkiksi, kun minulle tuli kavreita kylään, me tehtiin jotain yhdessä. Kun veljelleni tulee kavareita kylään, he istuvat vierekkäin sohvalla nenä kiinni omissa puhelimissaan. Surullista, mutta totta.

En ole tekniikkaa vastaan mutta jotkut rajat tulisi lapsilla olla. Olivia osaa jo nyt käyttää ipadia, laittaa oman pelinsä pyörimään (eläinten kuvia, joita painamalla kuuluu eläimen ääni), soittaa mummille Facetime puhelun ja selailla kuvia. Alle kaksivuotiaana.. en missään nimessä halua kasvattaa hänet nenä kiinni näihin laitteisiin. Ollaan mieheni kanssa molemmat sillä kannalla, että kannustamme lastamme olemaan mahdollisimman paljon ulkona, luonnossa, leikkien lasten oikeita leikkejä, juuri niitä, mitä itsekin olemme lapsuudessamme saaneet leikkiä. Annetaan lapsillemme mahdollisuus päästä leikki vapaaksi.

Postaus toteutettu yhteistyössä Duracellin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)