maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulushoppaillen.

Vietimme eilen aivan ihanan perhepäivän Joensuussa, joulushoppaillen! Nyt on kaikki lahjat hankittu, mikä helpotus! Viime tippaan jäi ihan sen takia, että Olivia oli viime viikolla ma-pe pois päiväkodista, kotona kipeänä, minä olin vielä lauantaipäivän promokeikalla ja tälläkin viikolla on vielä työvuoroja, joten sunnuntai oli ainut sopiva päivä lahjojen hankkimiselle. Marraskuussahan niitä ei ois voinut millään hankkia etukäteen..eheei..


Käytiin ensin Anttilassa, Sokoksella ja Iso Myyssä. Sitten välipaussi Fransmannissa ja matka jatkui vielä Prismaan, josta ostettavat ei meinannut millään loppua. Olivallekin piti hankkia lahjoja kohtuudella, vaan miten kävikään, kun 8 pakettia pitää vielä ennen aattoa paketoida.. Paljon on kyllä ihan tarvittavaa tavaraa, jota oltais ostettu ihan muutenkin.


Päivän paras juttu oli se, että otettiin pieni riski eikä laitettu Olivialle vaippaa ollenkaan, vaikkakin oltiin menossa kaupaungille ja ravintolaan. Vaihtovaatteet oli toki mukana, mutta luotettiin siihen, että Olivia osaa kertoa pissihädän ja osataan itsekin tyttö vessaan säännöllisin väliajoin viedä. Eka pissipaussi oli Sokoksen vessassa, siitä seuraava Fransmannissa, Prismassa ja vielä viime hetkellä, kun päätettiin pyörähtää Gigantissa, ilmoitti Olivia autossa, että "ei istumaan, pissa, pissa" . Onneks Gigantissakin on asiakasvessa. Samoissa vaatteissa tultiin kotiin! Onnistunut 6 tunnin vaipaton reissu siis, siitä olen tosi tosi tyytyväinen.










     



 

Joulua meidän perhe viettää läheisten kanssa, ei kauhean kaukana kotoa, mutta ei kotona kuitenkaan. Pukki tulee käymään päivällä ja illalla jaetaan lahjat. Tulee olemaan aamupuurot, joulusauna, ulkoilua, perinteiset jouluruoat ja varmasti myös joululauluja. Ihana, rauhallinen joulu tulossa <3


Rauhallista Joulua myös teille, lukijat!

Karina

2 kommenttia:

  1. Vau, hyvä Olivia! :) Oikein ihanaa joulua koko teidän perheelle <3 T. Titta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin teidän perheelle Titta! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)