tiistai 3. maaliskuuta 2015

Pinnallinen haavepostaus

Jos kerran blogin nimi on Kun haaveet muuttuvat todeksi, voisi kuvitella, että olen raottanut edes jollain tavalla, mistä ylipäätänsä haaveilen ja onko tosiaan näin, että haaveet sen kun vaan toteutuu todeksi. Vaan en ole ja näin 2,5 vuoden bloggaamisen jälkeen olisi varmaankin jo korkea aika.Tässä siis haaveita viimeisen parin vuoden ajalta!

Suurin osa mun alltime haaveista on todella pinnallisia, materialistisia ja turhanpäiväisiä. Osa toki syvällisempiä, mutta tässä ne on sekalaisessa järjestyksessä:

  • Naimisissa ja lapsia viimeistään 25-vuoden ikäisenä CHECK!
             Kummatkin toteutuivat hetki ennen kuin täytin 26 vuotta. Maistraatissa mentiin naimisiin                   helmikuussa, Olivia syntyi maaliskuussa ja minä täytin 26 toukokuussa.
  • Viihtyisiä työpaikka CHECK!
           Nykyinen työpaikkani tai oikeastaan työtehtäväni ole mun unelmaduuni, mutta                                     etenemismahdollisuudet löytyy ja jostain on aloitettava. Työpaikkana yritys on oikein mieluisa             ja ilmapiiri motivoiva sekä työkaverit ihania.
  • Matka Krabille rakastamani miehen kanssa CHECK!
         Blogin lukijat tietävätkin, että vietimme romanttiset 5 päivää Krabilla häämatkaa viettäen.
  • Matka Jenkkeihin - New York, Los Angeles <3
  • Vapaaehtoistyö
  • Kodin SUURremontti, lattiasta kattoon, seiniä purkaen
  • Audi
  • Silmien laserleikkaus
  • Toinen lapsi 
  • Matkustaminen ulkomaille vähintään kerran vuodessa CHECK!
Ainakin tähän asti ollaan onnistuttu matkustamaan, reilun 5 yhteisen vuoden aikana ollaan käyty yhdessä 3 kertaa Thaimaassa, 2 kertaa Turkissa, kerran Bulgariassa, kerran Eestissä. Ja näiden lisäksi olen käynyt ilman miestäni Turkissa, Lontoossa ja muutaman kerran Tallinnassa. Eli noin 10 reissua viiden vuoden aikana. 
  • 63-65 kg paino
  • Timanttikorvakorut CHECK!
  • Unelmieni häät CHECK!
  • Benji hyppy
  • Olivian nimitatuointi
  • Pitkä loma Thaimaassa CHECK!
  • Tory Burchin tai Michael Korsin ballerinat
  • Michael Kors Hamilton laukku
  • Michael Kors kello
  • Ticket to heaven toppahaalari Olivialle CHECK!
  • Polarn O. Pyretin vk haalari
  • Tommy Hilfigerin korkkarit
  • Nikonin minijärjestelmäkamera
  • iPad CHECK!
  • Emmaljungan yhdistelmävaunur CHECK!
  • Stokken Tripp Trapp CHECK!
  • Manduca
  • Michael Kors laukku CHECK!
  • Macbook pro
  • Iphone 5s CHECK!
  • Hyväpalkkainen työ
Toteutuneita haaveita:



Kuvaaja: Hanna Linnove

Olivia 1v <3

Pikkuinen masussa <3

Unelmat ja haaveet vaihtelee, uusia tulee lisää ja jotkut jäävät pois, joten siirrän tän postauksen jossain vaiheessa välilehdeksi, listaa voi siitä kätevästi päivittää!

Minkälaisia haaveita teillä on? 


*Toki minäkin haaveilen terveydestä, niin omani kuin läheisteni, haaveilen siitä, että olemme mieheni kanssa yhdessä lopun elämämme, että meidän elämä tulee menemään hyvin, ettei kumpikaan jää tyhjän päälle, työttömäksi, sairastu jne. Tässä listassa käsittelen kuitenkin enemmän näitä materialistia asioita. En ole niin pinnallinen, että vaan näistä asioista välittäisin! :)





2 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä niin kaunis kuva häistänne, jossa suukotat Oliviaa! <3

    Paljon olette kyllä matkustaneet! Matkustus on kyllä itselläkin haaveena. Sekä työpaikka, suuri haave sitten äippäloman jälkeen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se on mun top3 kuvista häistä :) Oliviakin tykkää siitä, annoin häen valita 4 kuvan väliltä, mikä laitetaan kehyksiin ja hän valitsi tämän <3

      Ollaan joo, kerran laskeskltiin leikillä paljon on rahaa mennyt niin ei voitu jatkaa, kun ei naurattanutkaan enää :D Mutta ei kaikkea voi mitata rahassa, nuo muistot ja kokemukset on kuitenkin niin täkeitä ja ihania! Tälle keväälle on perinteinen Tallinnan reissu tulossa ja ensi syksylle vähän pidempi reissu taas edessä ;) muttei Thaimaahan tällä kertaa ! Vielä en uskalla ääneen sanoa tai hehkuttaa, sit kun on liput tilattu ja asiat selviä niin sitten! Tsemppiä sinne viimeisille viikoille!!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)