torstai 7. toukokuuta 2015

Rentoa ja retroa sekä ulkoilusääntöjä.

Vietin eilisen päivän suurimmaksi osaksi sängyssä, taisin kunnolla nousta vasta siinä kolmen maissa ja lähdinkin hakemaan Olivian päiväkodista melkein samantien. Koska ilma oli mitä mahtavin, oli hyvä paistaa taas nuotiolla makkaraa :) 




Neiti tyylilyyli tykästyi retrohaalariinsa kovasti, joten se tuleekin olemaan nyt keväällä varmasti paljon käytössä. Taitaa olla mieheni entinen! Eli reilu 30 vuotta vanha. Värien puolesta täydellinen meidän asuinpaikkaan, kun on paljon pihaa, ojia ja järvikin tuossa, saa olla koko ajan tarkkana!

Meillä onkin omat ulkoilusäännöt:

Jompi kumpi vanhempi on aina vastuussa ja jos ollaan molemmat ulkona niin toisella on päävastuu ja toinen seuraa sivusta.

Lasta ei esim. lähetetä toisen vanhemman luo ilman, että toisella on näköyhteys lapseen sekä tieto, että lapsi on tulossa hänen luokseen. 

Toinen vanhempi ei myöskään voi sanoa lapselle, että menepä nyt tuonne isän luokse ja sitten itse hypätä autoon ja lähteä pihasta, vaan on seurattava, että lapsi pääsee toisen vanhemman luo ja sitten vasta voi lähteä. 

Ollaan tosi tiukkoja näissä asioissa, niin paljon surullisia juttuja on saanut lehdistä lukea, että omalle kohdalleni en halua sellaista. 

Kun lapsi on noin pieni, niin kyllä sitä on vahdittava kunnolla. 
Olivia saa toki pihalla liikkua aika vapaasti, leikkimökistä terassille tai hiekkalaatikolle, mutta sen kaiken pitää tapahtua niin, että nähdään jokainen liike.

Tänään oon potenut tosi huonoa omatuntoa, kun vein tytön taas kasiks hoitoon ja tulin itse kotiin. Laitoin heti pyykit pyörimään ja hinnoittelin osan kirppistavaroista. Sitten iski taas kipuja ja painetta, joten nukuin 11-13.45 välisen ajan. Nyt on jo kolmas koneellinen pyörimässä ja päätin nopeasti käväistä blogin puolella, kohta lähden hakemaan rakkaan pienen kotiin. <3

Kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoinneille, kaikki tsempit ovat tervetulleita, kiitos myös mun ihanille Joensuun (ja nykyään Lahden) blogimammoille, olette korvaamaton vertaistuki <3

Karina

3 kommenttia:

  1. Hienoa, että jotkut vanhemmat sentään pitää kunnolla silmällä omia pieniään! Kaikkea ei tietysti aina voi nähdä mutta näitä tälläsiä näkee paljon jotka vaan selailee kännykkäänsä ja ohhoh nyt se irma-liisa sai keinusta päähän.
    Toi retro haalari on just kiva, oikein pirtee <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mä olin varma, että joku tulee sanomaan, että olen ylisuojeleva enkä anna lapsen kokeilla rajojaan :D toisaalta, Olivia on vasta 2 vuotias, ei hänen ikäisen tarvitse vielä kokeilla rajojaan.

      Poista
  2. On kyllä hyvä että pidetään kunnolla silmällä. Varsinkin jos pihapiirissä on vesistöjä, ei koskaan voi olla liian tarkka. Vesi kun houkuttelee lasta niin voimakkaasti ja se ei ole kuin hetki niin pieni voi olla siellä. Onhan näitä varoittavia esimerkkejä ollut niin paljon.. :(

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)