maanantai 31. elokuuta 2015

Kulissi romahtaa.

Mistä aloittaisin. Kävellessäni tänään lasten kanssa kauppaan, mielessäni pyöri eräs kysymys, jonka lukija minulta kerran kysyi. "Onko teidän elämä oikeasti aina niin ihanaa vai kaunisteletko sitä blogiin?" Vastasin, niin kuin on: en kaunistele, olen blogissani rehellinen. Kuten olen tähän asti ollutkin. Mutta en lähiakoina.

Tekstien perusteella olette varmaan siinä uskossa, että mä voin tosi hyvin, en ole väsynyt ja elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista (sittenkin). Lapset nukkuu ja minä silittelen päivät pitkät harsoja. No, tänään koin henkisen romahduksen ja haluan tulla purkamaan pahaa oloani myös kirjallisesti.

Mä oon tosi väsynyt. Alex haluaa öisin rintaa 1-3 tunnin välein. Edelleen, 4 viikon ikäisenäkin. Kolme viimeistä yötä ovat olleet katastrofaalisia, tuntuu etten ole nukkunut silmäystäkään. Aamuisin herätään viimeistään klo 7.30 koska Olivia ei halua nukkua pidempään. Päiväunien aikaan en osaa nukkua vaikka kuinka yritän. Univelka kerääntyy ja kasaantuu. Olivialla on myös aivan ihana uhma päällä. Mitään ei totella ja kaikki on "MINÄÄÄÄ". Ja Alexilla tissiraivarit.

En ole täällä blogissa asiasta maininut mitään, mutta valitettavasti perhettämme on kohdannut myös suru - mieheni äiti kuoli Alexin ollessa reilun viikon ikäinen ja yhtä aikaa nimiästen kanssa, järjestämme myös hautajaisia. Lauantaina ollaan mustissa ja sunnuntaina koetetaan saada samoihin vieraisiin myös hymyä ja onnea pienen poikamme vuoksi.

Stressaan tällä hetkellä kaikesta. Kodin siisteydestä (sen puutteesta), tavarapaljoudesta, hautajaisista, nimiäisistä. Mieheni puhelin soi kotona jatkuvasti, jompikumpi lapsista itkee, oma päänsärky ei katoa, väsymys painaa. On to do lista listoille, mitä pitää tehdä. On to do lista hautajaisia varten, nimiäisiä varten, kotia varten. On kolme eri kauppalistaa, on niin paljon kaikkea etten saa unta senkään takia, kun mielessä pyörii niin paljon.

On spontaaneja itkupurskahduksia. On kiukkukohtauksia. On kirosanoja. On henkisesti vaikeaa järjestää hautajaisia ja nimiäisiä samalle viikonlopulle, mutta ei ole muista syistä muutakaan vaihtoehtoa.

Blogi on mun ainut pakopaikka tällä hetkellä. Olen kirjoittanut muutaman postauksen etukäteen, jotka ilmestyvät huomenna ja keskiviikkona, joten älkää ihmetelkö, että tälläisen avautumisen jälkeen ilmestyy taas hömppää, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Hyvää yötä. Ja kiitos, kun sain avautua.

36 kommenttia:

  1. <3 Iso halaus <3 Toivottavasti viikonlopun jälkeen edes osa stressistä hälvenee, ja voitte keskittyä arkeen ja surutyöhön.
    Mun mielestä on tosi epäoikeudenmukaista että ihmiset arvostelevat ja kyseenalaistavat toisen elämää. Kaikki me ollaan kuitenkin ihmisiä ja samalla lailla elämä riepottelee oli sitten bloggaaja tai ei <3

    Tsemppiä arkeen ja toivottavasti yöt helpottuisivat, se vaikuttaa kyllä niin paljon <3

    VastaaPoista
  2. Voi ei. :( Otan osaa ja voimia <3 Mikään ei varmaan lohduta nyt, mutta ensi vklp jälkeen ainaki kaksi asiaa helpottaa ja ajan kans muutkin <3 Koita jaksaa. Ja ainakin mun mielestä oli kans vaihtelua ja hyvää sellaista lukea muutakin kaikki hyvin postauksia. Kunpa kaikki sen joskus tekisi. Sain inspistä sulta ja aion kans lähiaikoina kirjoittaa postauksen kulissien takana olevasta elämäst.

    VastaaPoista
  3. Voimia teille kaikille uuden arjen keskellä kun on vielä suuri surukin :/ <3 toivottavasti teillä helpottais nopeesti pikkusen kanssa, niin olis yks asia vähemmän stressattavaa/väsyttävää. Suuri osanotto vielä menetykseen <3 toivottavasti pikkunen tuo iloa myös muiden sukulaisten elämään surun keskellä :*

    VastaaPoista
  4. Otan osaa suruunne.

    Ekat 3 kk on oikeasti rankkaa. Ihan jo niiden hormonien takia. Onnistuisiko vaikka yhdenkin imetyksen yli nukkuminen niin, että mies syöttäisi poikaa pullosta? Kun saisit vähän unta, niin se helpottaisi varmaan sen vähän, mitä tämänhetkinen stressi nyt ylipäänsä voi helpottaa.

    Tiedän kyllä miten kurja on pyytää miestä valvomaan, kun sillä on työt ja kaikki, mutta joskus on vaan pakko. Meillä poika heräsi 4-6 kertaa yössä yli vuoden ikäiseksi, joskaan ei monesti tarvinnut kuin pikaisen taputtelun nukahtaakseen uudelleen. Mutta on se oma hommansa silti aina herätä, nousta, osua oman makkarin ovesta ulos ja viereisestä sisään ja taputtelun jälkeen takaisin, vaipua uneen ja nousta taas tunnin tai parin päästä. Huomasin etten enää mennyt lainkaan niin syvään uneen, että olisin nähnyt unia. Yleensä näen jatkuvasti unia, mutta ne oli poissa kaikki yli vuoden ajan! Kun olin ihan loppu, otin ja potkaisin miehen sängystä (se kun ei herää ihan hellin ottein, eikä lasten itkuun) kerran tai pari yössä ja sain pidettyä kiinni mielenterveydestäni.

    Toivottavasti pian helpottaa <3

    VastaaPoista
  5. Hirveän isot tsempit täältä, ja osanotot, voin vaan kuvitella miten kurjalta tuo tuntuu...
    Muusta ei oo kokemusta kuin samanikäisistä lapsista. Tuo imetys kuulostaa ihan tiheän imun kaudelta, joka kyllä menee ohi mutta vie kyllä voimat äidiltä joksikin aikaa. Samoin tuo 2v. uhmailija täällä aiheuttaa juuri sen, että jos aamulla aijonkin tehdä jotain esim. siivota, iltapäivällä havahtuu siihen, että päivä meni siinä, kun imetysten välissä sadannen kerran yrittää jo oman malttinsa menettäneenä komentaa laittamaan ne vaatteet jo päälle/syömään/keräämään lattialle juuri kaadettu lelukorin sisältö jne. Ja niin, itsekkin aijon kovasti leipoa itse kaikki nimiäistarjoilut, missähän välissä sekin onnistuu...
    Eli kuulostaa ihan lapsiperheen normaalilta (?) arjelta, ja toki ymmärrettävää on, ettei sitä blogissa aina jaksa valittaakkaan.

    VastaaPoista
  6. Tiedän tunteen. Väsymys on kumma kaveri kun saa ihmisen täysin sekaisin. Itse,olen molempien synnytysten jälkeen ollut juurikin noin kk päästä synnytyksestä sekaisin. Johtuu varmaan isosta hormooni muutoksesta. Itketti...itketti ja samalla itku silmässä koitit hoitaa kotia ja toista lasta. Eikä sitä kukaan ymmärtänyt. Onneksi meni ohi. Tietysti sinulla liittyy tilanteeseen myös muita isoja suruja. Äitit kyllä venyvät äärimmilleen lasten ollessa pieniä ja vain toinen äiti voi tietää tunteen. Onneksi rakkaus ei lopu koskaan 💗 tsemppiä!

    VastaaPoista
  7. Voi mä oon tosi pahoillani miehesi äidistä. Ja siitä että kaikki kasaantuu päälle. Meillä oli ihan hirveä kesä läheisen sukulaisen (tai oikeasti kahden) sairastumisen vuoksi. Ja kaikkien muiden huonojen uutisten. Mentiin kuitenkin tänä kesänä naimisiin ja haluan ajatella että ajankohta oli täydellinen. Jotain niin hyvää kaiken muun keskellä.
    Halusin vaan sanoa, että se helpottaa. Tee vain pakolliset (tyhmä ja ilmiselvä neuvo tiedän). Mutta se menee ohi. Pian tulee uudet vähemmän raskaat ajat. Koita jaksaa <3

    VastaaPoista
  8. Voi ei :( otan osaa! Elämä se osaa aina yllättää, eikä aina niin positiivisella tavalla. Tukeutukaa toisiinne ja saakaa voimaa lapsistanne. Kaikki kääntyy kyllä vielä parhain päin <3

    VastaaPoista
  9. Tiedätkö,meinasin kirjoittaa tuohon silityshommaan sinulle, että muistathan myös levätä. Ja ajattelin itseäni 4 viikkoa synnytyksestä, en tod olisi jaksanut silittää! :) Yritä hyvä,rakas ihminen levätä. Kun huolehtii itsestään, huolehtii omasta perheestään. Levännyt äiti on myös lapsille hyväksi, ei vain sinulle. :) Onko teillä ketään kuka voisi auttaa järjestelyissä? Toisinaan sitäkin kannattaa pyytää,vaikka mielellään tekisi itse kaiken. Tämän minä olen oppinut kantapään kautta. :)
    Jaksahan siellä! Ja lepää! <3 Tsemppiä päiviin, kyllä ne vielä helpottaa!

    VastaaPoista
  10. Kiitos rehellisestä avautumisesta ja osanotto suruunne <3
    Vaikka nyt on vaikea vaihe, tiettyjen tabujen julkistaminen on todella vapauttavaa meille muille äideille, jotka sitkuttelevst jaksamisen äärirajoilla luullen, että on yksin horrorinsa kanssa.
    Pikkulapsiaika on rankkaa. Se on helkkarin rankkaa. Nyt tuntuu sinusta mahdottomalta ajatukselta, mutta tiedätkö mitä? Se ei kestä ikuisesti. Päivä päivältä helpottaa. Niin pikkuhiljaa ettet huomaa sitä, kunnes yksi kaunis päivä havahdut; ei tämä olekaan hassumpaa. Kunhan saatte monet stressaavat tilanteet selätettyä, kuten hautajaiset.
    Voimia, halit, aurinkoisia ajatuksia yhdeltä lukijalta :) -Myy

    VastaaPoista
  11. Tsemppiä arkeen! Kyllä se taas siitä helpottaa <3 hyvä kun avaudut, se yleensä auttaa jaksamaan.

    VastaaPoista
  12. Kuullostaa tutulta, tosin ilman suuria suruja. Osanotto ja halaus ❤ ja kovasti tsemppiä sinne! Oo nyt itelles armollinen. Sotkunen koti ja tekemättömät kotityöt ei haittaa! Pyydä apua ja muista huilata minkä pystyt! Tulkaa vaikka joku päivä kotitöitä karkuun tänne meille!

    VastaaPoista
  13. Kuulostaa hyvin raskaalta! Voimia sinne! Kyllä asiat järjestyy ajallaan.

    VastaaPoista
  14. Haleja ja tsemppiä <3

    Mä jo rupesin kelaamaa meidän tukiverkkoa siellä päässä ja olisikohan musta jotenkin apua. Mutta eipä kai näissä asioissa auta kuin aika. Niin surussa kuin haasteissa vastasyntyneen ja uhmaikäisen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru, ihanasti ajateltu, meillä kun ei oikein ole täällä mitään turvaverkkoa. Mutta kyllä tämä tästä helpottaa, kunhan selviän viikonlopusta ja loppuviikosta tottakai kun on siivoamista ja leipomista :)

      Poista
  15. Voimia ja virtuaalinen hali täältä <3

    VastaaPoista
  16. Voih, paljon jaksamista teidän koko perheelle! Selviitte näistä ajoista ja huomaatte vielä olevanne entistäkin vahvempia taas! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)