lauantai 22. elokuuta 2015

Uuden arjen opettelua.

Ensimmäinen päivä yksin lasten kanssa kotona koitti torstaina ja se meni niin hyvin, että ihmettelen itsekin! 

Lapset heräilivät 7.15-7.30 välillä ja nousimme saman tien ylös. Molempien aamupesut, päivävaatteet päälle, minun aamupesut, päivävaatteet, petien petaamiset ja lopulta alakertaan aamupalalle. 

9.30 siirryimme olohuoneeseen leikkimään ja 10.30-12.30 saimme ihania vieraita, kun pojan tuleva kummitäti tuli oman 5kk poikansa kanssa meille kylään. 

Minä ja mieheni ollaan hänen poikansa kummeja eli aikamoinen ristisoppa. Hauska tässä on myös se, että Lauran esikoisen kummisetä on hänen hyvä ystävänsä, minun eksäni, kun taas Olivian kummisetä on minun hyvä ystäväni, Lauran eksä! Voisi sanoa kai, että onpa pienet piirit? Ollaan kaikki kuitenkin hyvissä väleissä eikä meitä ketään haittaa toistensa näkeminen lasten juhlissa. 

Aamupäivä menikin kuin siivillä juoden teetä ja ulkoillen ja rupatellen ihanan ystävän kanssa. Vieraiden lähdettyä söimme lämpimän ruoan ja laitoin lapset tuplavaunuihin nukkumaan. Klo 14 Olivia oli jo syvässä unessa, kun leijonanpoikanen aloitti örinän ja siirryimme sisälle. Hän siis ihan oikeasti örisee eikä kovin hiljaa! Örinää kuuluu yleensä heräilyn yhteydessä sekä ainakin silloin, kun ilmoja väännetään ulos. 


Klo 14.15 oli molemmat lapset unilla ja he nukkuivat 2h 20min samanaikaisesti! Kerkesin siivota keittiöstä aamun jäljet, siistiä eteisen lipaston päällisen sekä olohuoneen. Sain purettua matkatavarat alkuviikon kyläilyreissun jäljiltä, pestyä pyykkejä ja lopulta pötköttelin sohvalla äidin kanssa whatts appaillen. 

Klo 17 siirryttiin yläkertaan katsomaan pikkukakkosta ja 17.30 takaisin alakertaan syömään. Olivialle ei ruoka maistunut päiväunien jälkeen ollenkaan. 

Klo 19-20.20 oltiin taas ulkona, poika (julkistan nimen seuraavassa postauksessa. Ärsyttää tämä poika, lapsi, poikanen, pikkuinen, vauva yms. viljely jo!) oli mulla Manducassa, joka ollaan koettu nyt näinkin lyhyen ajan sisällä todella hyväksi ostoksi! Mies käyttää Manducaa lähes päivittäin, mulla onnistuu jopa imetys siinä, joten ulkoilut ovat helppoja, kun Olivia saa tarvitsemansa huomion ja pikkuinen voi ruokailla ja tuhista rauhassa. 



20.30 maissa miehen tultua kotiin, siirryimme iltapalalle ja -pesulle sekä nukkumaan. Päivä oli taputeltu ja mä olin kamalan ylpeä itsestäni. Ensinnäkin mä selvisin, toisekseen, koti oli siisti (pursuavia kaappeja ja vierashuonetta ei lasketa), lapset oli huolehdittu, ruokittu, sylitelty ja nukutettu. Olimme ulkoilleet päivän aikana kaksi kertaa eikä mun tarvinnut kiristellä hermojani kertaakaan, koska kaikki sujui niin hyvin. Unbelievable! 
Toivottavasti tälläistä on myös ensi viikolla, kun mies palaa tiistaina kesälomaltaan töihin! 

Ihanaa viikonloppua!

Karina 

10 kommenttia:

  1. Tää on muuten sellainen asia, mistä itse olen jo onnistunut stressaamaan. Miten maaliskuussa, kun mies palaa isyyslomalta töihin? Sulla on ainakin ollut lempeä lasku arkeen. Onneksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuun tästä kirjoittamaan jatkossakin, yksi päivä ei kerro vielä kaikkea :) tiistaista eteenpäin sen sitten näkee!huh. ja miehellä on joku kurssikin syyskuun puolessa välissä, jolloin hän on muistaakseni ainakin 4 päivää poissa kotoa!
      Täytyy vaan olla varautunu pahimpaan ja toivoa parasta :D hyvin kaikki menee, varsinkin, kun ajattelee enakkoon positiivisesti, liikkuu lasten kanssa eikä tee itselleen siitä ongelmaa, että on yksin kahden kanssa.

      Poista
  2. Kuulostipa kivalta teidän päivä :) ja hyvä sinä <3 turhaan sitä yleensä stressaa tommosia etukäteen :) mut sit on kyllä ihan loistofiilis kun pärjääkin hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä minä! :) Kävin eilen lasten kanssa Nosh kutsuilla,sekin meni loitavasti eli toivoa ihanaan arkeen on!:D Tästä lähtien en stressaa yhtään ja annan mennä vaan!

      Poista
  3. Oot kyllä ollu tehokas! Meillä muuten on nuo samat rattaat, on kyllä hyvät. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kans tykännyt! Jotkut sanoo, et on leveet, raskaat yms, mut itse oon tähän asti mahtunut kaikista ovista, joissa oon noilla liikkunut ja mun mielestä noi on kevyet työntääkin, kerran 2,5 vuotiaskin jaksaa niitä työntää :D

      Poista
  4. Ihanaa että teillä on lähteny hyvin sujumaan :). Ootte reippaita kun nousette heti ylös,me lötvätään aina vapaa aamuisin sängyssä enneku saadaan ittemme ylös :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivian kanssa jäin kans aina makaamaan sänkyyn, mutta nyt on pakko nousta vaihtmaan vaippa, pesemään pylly ja aikataulullisesti aamu venyisi hyyyyyvin pitkäksi, jos jäätäis makoilee. Aamuhommiin kuuluu nykyään Alexin aamutoimet, tissin pumppaus, pumpun pesu, imetys ja toki Olivian aamupesut, aamupalat jne, joten kyllä sitä tekemistä riittää!
      Mä oon kans tosi iloinen, että arki lähti sujumaan noin hyvin. Katsotaan tiistaista lähtien, miten jatko sujuu!

      Poista
  5. Onnea pienestä örisijästä! Söpöjä kuvia! Meillä ainakin päivät menee huomattavasti helpommin ku ollaan menossa ja on riittävästi puuhaa, siinä se vauva keikkuu kivasti mukana. Kotipäivät, vaikka kipeenä, on yleensä aika kamalia, seinät kaatuu äkkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja kiitos vinkistä! Me liikuttiin viime viikolla yllättävän paljon, kun ajelin porukoille muutamaksi päiväksi kylään ja käytiin ystävän luona kylässä, eilen käytiin Nosh kutsuilla lasten kanssa. Mutta ensi viikolla asiat muuttuu - meidän toinen auto on rekisteröity pakettiautoksi ja se on tällä hetkellä seisonnassa,mies taas palaa tiistaina töihin ja hänellä onkin heti 6 päivää putkeen töitä, mikä tarkoittaa, että olen 6 päivää putkeen autotta kotona :O siinä ei hirveästi liikuta muuten kun vaunuilla, mutta Joensuuhun on se 25 km matka :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)