keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Espanja: ilta rannalla.

Tarkoituksenamme oli eräänä iltana mennä rantaan uimaan ja rakentelemaan hiekkalinnoja, mutta iltapäivä venähti kotona sen verran pitkäksi, että lähdimme ulos liian myöhään. Rannassa oli viileää ja merivesi kylmää. Täysin hukkareissu se ei kuitenkaan ollut, sillä sain paljon ihania kuvia!










          Täysin kiirettömät ja suunnittelemattomat päivät ovat lomalla ehdottomasti parhaita <3

Espanja-postaukset ovat tähän asti olleet kuvapainoitteisempia kun normaalisti ja tulevat sitä olemaan myös jatkossa. Tätä kauneutta en muulla tavalla pysty välittämään, joten toivottavasti tykkäätte katsoa kuvia :) Kuten olen monesti aikaisemminkin sanonut, kirjoitan tätä blogia enemmänkin avoimena päiväkirjana ja juuri nyt haluan laittaa tähän päiväkirjaan paljon kuvia talteen. Nauttikaa!

Karina

9 kommenttia:

  1. Ihanan näköstä siellä. Kyllä tuolla olosta nauttis. Vitsi oon pari kertaa kirjoittanut mut oon sössiny lähetyksen ja en ole jaksanut uudestaan alkaa kirjoittelee. Laiska minä. Kävin sielä np-ultrassa ja siellä oli kaikki hyvin. Unelias kaveri oli eikä meinanut kylkeensä kääntää ollenkaan. Helpotus. Kunhan nyt menisi kaikki hyvin loppuun asti. Nyt rv 12+3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla! Kiitos kun kerrot säännöllisesti, miten sulla menee! Pidetään edelleen sormet ja varpaat ristissä <3
      Ja kiitos, täällä on ihanaa!

      Poista
  2. Ihania kuvia! :) nauttikaa ihan täysillä! Täällä on lappiin tulossa viikonloppuna jo lunta ja tänne keskemmäs suomeakin joku kova myrsky.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!!
      Apua, lunta jo nyt!! Myrskystä luinkin äsken Iltalehdestä, toivottavasti meidän kotipihalla tavarat säilyvät paikallaan :S

      Poista
  3. Niin ihania kuvia <3 Tahtoo tonne rannalle kans!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) kiitos, täällä tulee kuvattua kyllä jokaista puuta ja kukkaa :D

      Poista
  4. ...kokeillaas onnistuuko 3. kerralla kommentointi..
    Eli ihania kuvia! Lämmön voi aistia niistä, täällä Pohjois-Karjalassa mittari näytti nyt illalla -0...hyrrr...
    Nauttikaa olostanne!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)