perjantai 26. helmikuuta 2016

Iso vauva (Alexin n.7kk neuvola).

Alexin neuvola-ajat ovat meidän  reissujen takia vähän miten sattuu, viimeksi oli 5,5kk ikäisenä ja tänään "6 kk" neuvola 6kk ja 3 viikon ikäisenä. No eipä se mitään, pääasia, että kasvu on hyvä, motoriset taidot kehittyy ja rokotukset annetaan oman aikataulun mukaan. Tänään pistettiin MPR eli tuhkarokolta, sikotaudilta ja vihurirokolta suojaava rokote, joka yleensä annetaan ensimmäisen kerran vuoden ikäisenä, mutta ulkomaanmatkojen vuoksi voidaan antaa jo 6kk ikäisenä, jolloin ohjelmaan tulee yksi ylimääräinen MPR rokote.

Rokotuksen antaminen sujui tällä kertaa ihanan helposti, sillä Alex ei tainnut huomata koko piikkiä eikä lääkekään tainut kirvellä, itkuitta selvittiin!


"Aurinkoinen, seurallinen pojanvesseli. Ryömimällä pääsee eteenpäin. Tuetta jo pieniä hetkiä istuu. Tavujutustelee. Kasvaa topakkana poikana rintamaidolla ja sosemakusteluilla. Hyvä iho."

Mittoja n. 7kk  (suluissa 5,5kk)

Paino 11 630g (10 735g)
Pituus 71,6 cm (69,2 cm)
Py 46,0 cm (44,3 cm)

Minkälaista on elämää tämän 7-kuisen vauvan kanssa?

7-8 välillä herätys
8-9 aamutissi, aamupesut yms
9.00 aamupuuro 
10.00 leikkiä
11.00 päiväunille
13.00 soseruoka
14.00 leikkiä, ulkoilua yms
16.30 päiväunille
18.00 seurustelua
19.30 iltapuuro
20.00 iltapesut 
20.30 yöunille
00.00 tissiä
05-06 tissiä
7-8 herätys (ja pienet maitoimut)

R U O K A I L U

Imetän lapsentahtisesti, joten en osaa suoraan kirjata, paljon ja milloin, sanoisin, että pitkin päivää ja sopivasti. Ennen päikkäreitä ja joskus leikin lomassa. Soseita ollaan maisteltu ja lisätään lajeja koko ajan. Lemppareita ovat banaani ja kaurapuuro mangososeella. Kiinteitä syödään tällä hetkellä 3 kertaa päivässä, mutta kohta siirrytään 4 kertaan ja siitä viiteen. Hampaita on puhjennut jo kaksi! Molemmat alhaalla.

U N I

Alex nukkuu päivisin kahdet (joskus kolmet) päikkärit, jotka ovat kestoltaan 1-2h pituiset. Yöunet kestää klo 20.30-07.30 ja sillä välin herää noin kaksi kertaa, ekan kerran puolen yön maissa ja toisen kerran aamuyöstä. 

K E H I T Y S

Ryömiminen hoksattiin perjantaina 19.2, kun Gugguun verkkokauppaan tuli tupsupipot myyntiin ja minä hakkasin näppäimistöä olohuoneen lattialla. Alex huomas läppärin lattialla ja lähti määrätietoisesti ryömimään sitä kohti. Siitä se lähti ja nyt mikään tavara ei ole lattailla turvassa.
Istuminen onnistuu tuetta myöskin hyvin, pitkiä aikoja en anna vielä istua.
Ääntely on monipuolista, erilaisia tavuja tulee paljon. 

V A I P A T  &  P O T T A I L U

Käytössä on 5 ja 6 koon vaippoja, Liberoa ja välillä Muumeja. Päivisin housuvaipat ja yöllä Pampersin babydry teippivaippa.  Potalla käydään päivän aikana usein ja kuten Vessahätäviestintä -postauksessa kirjoitin, tuloksia on tullut jo pidemmän aikaa.

A U T O I L U

Autoilu sujuu toistaiseksi hyvin, yleensä silmät kiinni.

Ajattelin jossain vaiheessa kirjoittaa vertaispostauksen 7kk ikäisestä tytöstä ja 7kk ikäisestä pojasta. Kasvu, motoriset taidot yms. Kiinnostaisko se? Seuraan välillä, millä Google sanahaulla tänne blogiin tullaan ja yksi niistä on juuri "vauva 7kk " :)




Karina





10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Alex menee nyt kaikessa isosiskoaan edellä! Olivia oppi vasta päälle 8 kuisena ryömimään :D

      Poista
  2. On komian kokoinen poika! :D Meidän poju oli 6kk neuvolassa just sen 8kg, eli nyt veikkaisin et painaa 8,5kg, korkeintaan 9 :) Ja kiinteät aloitettiin jo 4kkn iässä.
    On muuten valtava ero myös tuossa liikkumisessa, poju kääntyi ekan kerran selätä mahalleen joskus 4kkn iässä, sit meni pari viikkoa seuraavaan kertaan, ja sen jälkeen ei olekaan kertaakaan kääntynyt! Eikä todellakaan ryömi, mutta nykyään viihtyy sentään paremmin masullaan (ennen meni tosi nopeasti hermot). Ei istu tuetta, mutta tykkää kovasti istua tuettuna, ja siinä saattaa olla syy miksi liikkuu niin huonosti, kun parhaiten viihtyy just sitterissä tai sylissä tai syöttötuolissa. Ei sano tavuja, vaan kiljuu ja karjuu :D Ja 4 koon vaipat otettiin käyttöön parisen viikkoa sitten... Huhhuh. Välillä meinaa vähän jo stressata tuo vähäinen liikkuminen, mut neuvolassa sanottiin että vielä ei tarvi huolestua kun muuten on niin tomera ja ympäristöstään kiinnostunut. Seuraava neuvola on vasta 8kk.
    -Nuppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan kannata stressata! Olivia tajus ryömimisen vasta päälle 8kk ikäisenä! Ja nyt juoksee jo ;) siks ajattelinkin tehdä vertailupostauksen, kun ovat kehittyneet niin eri tavalla!
      Ja kasvaneet!

      Poista
    2. Joo teeppä niin me vainoharhaisetkin saadaan mielenrauha... :D
      -Nuppu

      Poista
  3. Hitsi kui iso Alex jo on! Ihana. Tänää jo pelkäsin että poksahdan, mutta tais eilinen liian rankka kävely reissu aiheuttaa jatkuvia supistuksia. Loppu kuuhun saisi pieni ootella masussa. Rv 34+3 nyt. Hui.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)