keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Nosh kutsut.

Pidin viime sunnuntaina kotonamme Nosh kutsut. Ihana Suvi esitteli meille kauden lasten- ja naistenvaatteet ja tälläkin kertaa tilaukseen lähti jokaiselle jotain. Olivia sai rusettimekon, Alex valasbodyn ja minä hihattoman mekon. Noshin vaatteet tuntuu sopivan meidän perheelle parhaiten, jopa mieheni ilmoitti kovaan ääneen, että jatkossa, jos uutena jotain tilataan niin Noshia kiitos, ei Gugguuta enää meidän taloon. Paitsi asusteita, kuulemma. Mieshän on aina vihannut Gugguun vaatteita, kun ne ovat niin kapeanmallisia meidän pojalle. En luvannut mitään, mutta kiva oli huomata, että mieskin alkaa ymmärtämään edes Noshien päälle:)



Kylmästä säästä huolimatta, pidimme kutsut ulkona terassillamme. Vettäkin ripeksi jossain vaiheessa, mutta onneksi meillä oli katto pään päällä. Lapset saivat leikkiä mieheni kanssa olohuoneessamme ja me aikuiset istuimme sitten terassilla. Kutsut olivat jo aamupäivästä klo 10.30 aikaan ja sen vuoksi teemana oli brunssi. Leivoin pellillisen kinkkupiirakkaa, suklaakakun ja paistoin tomaatti-mozzarellapasteijat. Emmi toi vesimelonin ja mansikoita ja lisäksi oli Fanipaloja, kahvia ja omaa mehua. Sopivasti kaikkea!



Noshille täytyykin antaa nyt ISO plussa nopeudesta. Kutsuthan olivat sunnuntaina, maanantaina maksoin laskun ja tiistaina eli jo eilen noudin paketin postista! Uskomatonta. Kaikki vaatteet olivat mieluisia, joten palautukseen ei ainakaan mene mitään. Olivian rusettimekon tilasin koossa 98/104, sillä Noshilla on mun mielestä vähän reilumpi mitoitus ja se olikin nappivalinta. Alexin 86/92 body saa taas luvan odottaa kasvua vähän aikaa. Viimeksi tilamani tiipiibody koossa 74/80 on nimittäin vieläkin täysin sopiva, vaikka esimerkiksi Gugguun  (ja muissa) vaatteissa Alex käyttää jo kokoa 86.

Kiitos taas kerran Suville, se into ja rakkaus Noshia kohtaan, mikä sinulla on, näkyy <3

Suvin Facebookin Nosh-kaverit ryhmään pääset liittymään tästä. Suvi on hyvin aktiivinen myyjä myös siellä, joten jos haluat olla Nosh kuulumisten kanssa ajantasalla, suosittelen liittymään joukkoon!

Karina

4 kommenttia:

  1. Mullakin tulossa Nosh kutsut yhteistyön merkeissä. Mä olen jo ihan innoissani koska rakastan Noshin vaatteita :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kivaa! Mullekin kelpais yhteistyönoshit!!:)

      Poista
  2. Tilasin Noshin alesta viikko sitten ja eilen tuli saapumisilmoitus postiin. Meneeköhän kotikutsuilijat verkkokaupan edelle pakkauksissa. :) Yleensä on kyllä parin pv toimitusaika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa! Voihanse olla, että edustajan kautta tehdyt tilaukset menee nopeammin läpi,en tiedä:) Tuliko tilattua paljon? Varmaan kankaita tilasit myös?

      Poista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)