keskiviikko 31. elokuuta 2016

Ensiaskeleet.

Alex otti eilen (noin 1v1kk iässä) ensimmäiset miniaskeleensa. Ne olivat hyvin harkittuja, varovaisia ja pieniä, mutta voi mikä ilo niistä pojalle syntyi! Sen lisäksi, että seisaaltaan näkee enemmän, hän pääsee kohta myös liikkumaan kuten muutkin perheenjäsenet - kävellen <3

Tuettahan Alex on seisoskellut jo pidemmän aikaa - ehkä reilun kuukauden? Ikävä kyllä, en ole muistanut päivittää vauvakirjaa niin ahkerasti, kun olisin halunut, joten jotkut ensijutut kirjoitetaan ylös mututuntumalla. Kunhan nyt on sinne päin!


Laskeutuminen sohvalta, sängyltä ja kyykkyyn meneminen onnistuvat jo todella hienosti. Järki alkaa olla jo pikkuisen mukana tässä ja ainakin varovaisuutta näyttäisi olevan. Toki seurata pitää paljon, eihän vuoden ikäinen vielä tajua, mitä on tekemässä, mutta jos olen keittiössä laittamassa ruokaa niin uskallan kyllä jättää Alexin olohuoneeseen yksin tai Olivian kanssa leikkimään. Kurkin varovasti parin minuutin välein ja äänien perusteella voi kans paljon päätellä, mitä huoneessa tapahtuu. Alex on siitä helppo lapsi, että hän viihtyy pitkiäkin aikoja leikkien yksikseen. Leikkikeittiössä sekoitellaan ruokia jo ammattilaisen elkein - tuleekohan hänestä kokki? :) 

Olivia muuten ilmoitti yks päivä, että hänestä tulee lääkäri ja sen jälkeen jäätelönmyyjä. Keskusteltuamme aiheesta enemmän, päädyttiin lopulta siihen, että ensin hänestä tulee jäätelönmyyjä kesätyöläisenä ja sitten hän opiskelee lääkäriksi. Olivian haave oli pitkään tulla poliisiksi, onneksi tässä on vielä aika monta vuotta aikaa miettiä, mitä hän oikeasti haluaa :) Nämäkin ovat niitä aiheita, jotka pitäisi kirjoittaa vauvakirjaan ylös! 

Itsehän en vieläkään tiedä, mikä minusta tulee isona. Tammikuussa palaan töihin, joten sitten täytyy vähän miettiä asioita myös talouden kannalta. Sihteerinä en kovin kummoisia tienaa ja nyt lisänä tulee olemaan Alexin päivähoitomaksu. Lisäksi meidän päivittäistavarakustannukset ovat jostain syystä kasvaneet ihan käsittämättömiin lukuihin. Ihan vertaukseksi, jos alimillaan ollaan saatu kuukauden päivittäisostokset 200 eurolla niin tämän kuukauden lasku oli melkein 800 euroa. Jep, nelinkertainen määrä, ihan hullua! Syyskuussa aiotaan kiinnittää huomiota enemmän ostoksiin. Herkut saa jäädä ihan kokonaan pois ja mieskin vähentää vähän omia rahkojaan :D

Ensiaskeleista rahaan, no sitä se elämä on. Ihanaa keskiviikkoa kaikille!

Karina

5 kommenttia:

  1. Postaustoive ruokakuluissa ja muussa säästäminen! Oot kirjoittanut aikasemmin ja olen ne lukenut mutta nämä ajankohtaisia ja mielenkiintoisia :) Itsellä tällä hetkellä tiukka rahatilanne, kaikki vinkit mielellään ottaisin vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiveesi on toteutettu, kiitos postausideasta!
      http://ruusuillatanssimistasittenkin.blogspot.fi/2016/09/saastaminen-ruokakuluissa.html

      Poista
  2. sulonen Alex :) kohta saa juosta ite perässä ku ehtii niin nopiaa jokapaikkaan purkamaan :D

    VastaaPoista
  3. Meillä poika lähti käveleen alta 11kk ja ihana kuulla että sielläkin alettu käveleen.Ehtii todellakin joka paikkaan =)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)