lauantai 11. helmikuuta 2017

Helmikuun alkuviikot.

Kirjoitin viime viikon lauantaina luonnoksiin tälläisen pätkän - ajatuksena muokata tekstiä sitten kotona ja julkaista kuvien kera, mutta se sitten jäi. Alla siis pätkä 4.2.2017 kirjoitetuista ajatuksista:

Taas on yksi työviikko paketissa ja niin sanotusti raportin aika! Mitähän viime viikolla tapahtui hmm.. No ainakin maanantaina ja tiistaina Alex oli isänsä kanssa päiväkodista kotona, sillä hänen yskä oli tosi pahana. Minä tein pitkiä päiviä töissä ja käytännössä näin lapsia vain iltapalalla. Keskiviikkona tulin suht ajoissa kotiin..torstai, pitkä päivä, perjantai normi päivä  ja, tänään on lauantai niin arvaatka missä oon? Töissä.. olimme aamulla Olivian kanssa balettitunnilla ja veimme ison kasan pieniä vaatteitta Valinta Kirppikselle myyntiin. Tulimme samalla piipahtamaan mun työpaikalla, koska mun piti soittaa pari puhelua. Tekniikka ei kuitenkaan ollut mun puolella, joten vietän ansaitusi ihan vapaa päivää. Lupasin, että Olivia saa katsoa ohjelmansa loppuun ja vasta sitten lähdetään kaupan kautta kotiin.

Huomenna olen menossa ystäväni kolmekymppisille, jotka pidetään Kolilla. Ohjelmassa on lumikenkäkävelyä ja spata! Ihanaa päästä hetkeksi rentoutumaan. Olen juossut koko viime kuukauden ympäriinsä koulutuksissa ja tehnyt pitkiä päiviä töissä. Ikävöin suuresti perhettäni, mutta myös ystäviäni, joten huomisesta tulee varmasti kaikin puolin nautillinen,. Tosin en siitä lumikenkäkävleystä oikein tiedä.. mun kunto on niin rapakunnossa, että jaksankohan edes muutamaa metriä pidemmälle kahlata.. 



Ja samoissa tunnelmissa sitä taas ollaan - taas on yksi työviikko paketissa enkä halua edes laskea montako tuntia töissä vietin. Kyllä huomaan jo nyt, että on todellakin eri asia olla palkansaajaana vs yrittäjänä.

Viime viikon sunnuntaina olin tosiaan Kolilla ystäväni kolmekymppisillä ja kuten jo ennakoin, minulla oli todella kivaa. Starttasimme lumikenkäkevälyllä, söimme pitkän kaavan mukaan Grill it ravintolassa ja rentouduimme Spassa. Ihanan ylellinen päivä. Ja mikä minut yllätti, minä todella nautin lumikenkäkävelystä! Pidän jopa mahdollisena, että tässä on minun talvilaji, jota lähden harrastamaan!






Hyvät ruoat oli Kolilla!

Viime viikosta ei paljon sanottavaa ole, töitä ja arkea - sitähän tämä elämä nyt on. Tänään pääsen ystävän kanssa leffaan, mennään katsomaan Fifty Shades of Darkeria. Siitä onkin pitkä aika, kun olen viimeksi leffassa käynyt!

Ainiin ja se ValintaKirppis viikko oli täys fiasko.. en käynyt kertaakaan siivoamassa paikkaa tai täydentämässä tavaroita vaikka tarkoitus oli (iltaväsymys). Eilen hain tavarat pois ja yllätys kyllä, ne olivat ihan suht siistissä järjestyksessä, mutta tilitin viikosta tasan 90 euroa. Kulut oli 35e eli voittoa jäi huimat 55 euroa. Tyhjää parempi of course, mutta ei ihan sitä, mitä toivoin. Lastenvaatteet ei ilmeisesti ainakaan sillä kirppiksellä nyt liiku, en tiedä liikkuuko sitten missään?

Nyt ois edessä ahkeraa kodin siivoamista ja pyykinpesua - H E L L O  S A T U R D A Y - <3

Ihanaa viikonloppua kaikille :)

Karina



8 kommenttia:

  1. Minkälainen yritys siulla on? Etkö tee enää palkkatyötä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      mulla on toiminimi ja partnersopimus ison yrityksen kanssa, jolle teen töitä. Eli periaatteessa joo, palkkatyötä, mutta ei kuitenkaan, sillä mulla ei ole ylärajaa palkassa vaan saan sen, minkä omalla työlläni ansaitsen. Alaraja toki on ja se on 0€. Tämän vuoksi töitä on tehtävä suoraan sanottuna ihan sikana :D

      Poista
    2. Miksi vaihdoit varman palkan tähän, jos joudut tekemään sikana töitä ja posket siitä sitten huonoa omaatuntoa?

      Poista
    3. No en mä nyt sanois, että poden huonoa omatuntoa. Teen toki välillä pitkiä päiviä, mutta viikonloppuisin olen aina vapaa ja iltaisinkin lasten kanssa. Olihan tämä tiedossa, että vähintään ensimmäiset 6kk tulee olemaan rankkoja. En myöskään ollut edellisessä tehtävässäni "varmalla" palkalla, koska se oli pohja+provisio pohjainen. Mahdollisuudet tienata on tässä työssä suuremmat, olen kiinnostunut tästä tehtävästä huomattavasti enemmän ja viihdyn työssäni paremmin - siinä syyt vaihtoon :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Olen Alexandria Pankkiiriliikkeessä neuvonantajana. Virallinen titteli on sijoitusneuvoja, mutta siihen on vielä matkaa. Teen asiakashankintaa, palvelen asiakkaita talous - ja säästöasioissa sekä kertasijoituksissa. Eli pyörin rahamaailmassa :)

      Poista
  3. Toivottavasti teillä on hyvät hoitopaikat lapsilla. Aina vähän sydäntä särkee, kun lukee, että 1-vuotias viedään hoitoon. Lapset ovat niin vähän aikaa pieniä. Tai sitten se, kun jotkut vievät isot sisarukset hoitoon, että saa olla vaan vauvan/pienimmän lapsen kanssa kotona. Juuri näin eräässä puistossa, miten hoitajat juttelivat keskenään keskellä puistoa. Hoitolapset tekivät mitä tekivät. Yksi lapsista istui koko yksinään rattaissa. Tasan kerran koko aikana yksi hoitaja kävi yhtäkkiä katsomassa tätä pientä... Onnea silti valitsemallasi tiellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kyllä, lapset ovat todella hyvässä päiväkodissa, meillä on käynyt todella hyvä tuuri tässä. Olivia aloitti siellä aikoinaan 1v5kk ikäisenä ja täyttää kohta 4 ja sinä aikana viidestä hoitajasta 3 ovat olleet alusta asti samoja. Tän hetkiset "uudet" ovat olleet myöskin jo pidemmän aikaa, joten lapsilla on tutut ja turvalliset aikuiset talossa.
      Kun haen lapset hoidosta saan aina tietää mitä, miten ovat syöneet, miten nukkuneet, onko ns vatsa toiminut, mitä ovat päivisin tehneet jne. Päiväkodin henkilökunta päivittää myös hyvin ahkerasti Kasvunkansiota netissä, josta vanhemmat pääsevät katosmaan kuvia ja kuulumisia. Joka päivä sinne jotain ilmestyy :)
      Aamuisin kumpikin jää päiväkotiin mielellään ja iltaisin myös lähtevät hyvillä mielin. Olen 100% tyytyväinen päiväkotiin ja henkilökuntaan. Positiivista on myös se, ettei päiväkoti ole kovin suuri lapsimäärältään. Alexin ikäisiä siellä on tällä hetkellä yhteensä 3 tai 4 muistaakseni.

      Kiitos, tämä tie on nyt meille sopiva :) Ihanaa kevään odotusta sinulle!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)