keskiviikko 29. marraskuuta 2017

"Eihän erota koskaan, olisin ihan paska yh-mutsi".



"Eihän erota koskaan, olisin ihan paska yh-mutsi".

Kaksi viikkoa yksin kahden lapsen kanssa, omakotitalo, työt, arki. Ei siinä paljoa aikaa jäänyt muuhun kuin lasten hoitamiseen. Siivoat, siivoat, siivoat, laitat ruokaa, lämmität uunia, kolaat pihalta lumia, käyt töissä, viet lapset hoitoon, haet lapset hoidosta, käyt kaupassa ja sitten kaikki taas uudelleen ja uudelleen. 

Yksinhuoltajaäidit - ja isät, minä todella nostan teille hattua! Mulle nimittäin riitti jo nämä kaksi viikkoa. Tää on ihan perseestä! Lapset ikävöivät poissaolevaa vanhempaa ja kohdistavat kiukkunsa paikallaolevaan vanhempaan. Omaa hetken rauhaa ei ole kuin iltaisin yhdeksän jälkeen, mutta silloin olet jo niin raato, että kaadut sänkyyn ja nukahdat. 

Eräänäkin lauantaina suunnittelin, että saan lapset nukahtamaan reilusti ennen yhdeksää, jolloin voin aukaista Netflixin, ottaa lasin viiniä ja kietoutua viltin alle. Toiveunta. Todellisuudessa nukutin lapset, silmät ristissä koetin pysyä itse hereillä, kävelin alakertaan, otin viinipullon käteen, katsoin sitä pitkään ja laitoin takaisin hyllylle. Hoipertelin takaisin yläkertaan, vedin peiton nenän alle ja vaivuin syvään uneen. Kello oli vartin yli yhdeksän.

Yksin teet aivan kaiken yksin. Jos lähellä ei ole turvaverkostoja, teet aina kaiken yksin. Aivan kauheeta! Miten te jaksatte? Haluatteko, että otan lapsenne hetkeksi hoitoon? Voin ottaa, jos haluatte edes hetkeksi hengähtää, sillä yksin arjesta vastaaminen ON raskasta. Se on raskasta niin henkisesti kuin fyysisestikin. Jos lapset heräävät yöllä, olet sinä se joka herää. Olet myös se, joka aamulla herättää koko porukan vaikka itse olisit valmis myymään munuaisesi pidempiä unia vastaan. 

Ja entäs sitten taloudellinen puoli! Hyvähän minun on kahden aikuisen tuloilla leikkiä kaksi viikkoa yksinhuoltajaa, mutta entäs ne oikeat yksinhuoltajat, joilla on vaan yhden ihmisen tulot ja pienet elarit? 

En ole ollut pitkään aikaan näin väsynyt, mitä olen nyt. En ole ollut pitkään aikaan niin kiree, mitä olin alkuviikosta. En ole pitkään aikaan kaivannut miestäni näin paljon, mitä kaipaan nyt. Arki on meidän parasta aikaa ja voin ihan rehellisesti sanoa, että kaipaan häntä tähän tavalliseen arkeen ihan kaikesta eniten. Kaipaan häntä kyllä muutenkin, mutta ennenkaikkea jakamaan tätä arkea. Rakas, ihanaa kun tulet huomenna kotiin <3

Palatakseni vielä otsikkoon - mikä tekisi minusta paskan yh-mutsin? No se, etten jaksaisi pyörittää tätä kaikkea yksin. Olen lahjonut lapsiani viimeisen kahden viikon aikana enemmän kuin koskaan ennen yhteensä. Olen korottanut ääntä, hermoillut, kiristellyt ja ollut totaaliväsynyt kaikkeen. Olen kiittänyt lastenohjelmia hetkellisestä rauhasta, jolloin olen voinut keskittyä vaikkapa siihen siivoamiseen tai ruoanlaittoon. Olen alkanut arvostamaan sitä, mitä meillä on mieheni kanssa yhdessä: yhteinen arki.

Oletko sinä yksinhuoltaja? Miten sinä voit, mitä sinulle kuuluu? Mistä saat kaiken voiman olla päivästä toiseen SUPER?

Karina

10 kommenttia:

  1. Siis niin samaa mieltä. Onneksi pian helpottaa teillä 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna helpottaa <3
      Ei sitä ees tajua, miten paljon helpompaa kaikki on, kun on kaksi vanhempaa! Nyt kun tän pienen pätkän on kokenut aivan muuta niin oikeasti alkaa arvostamaan ihan eri tavalla. Hyvää joulun odotusta teille Nelli!

      Poista
  2. Joo kyllä se toinen käsipari vaikuttaa tosi paljon,nostan kyl todellaki hattua kaikille yh:lle! Sit kuha miehes tulee kotiin nii korkatkaa yhessä se viinipullo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, todellakin vaikuttaa! :) Täytyypä tänään ottaa ruoan kanssa lasi punkkua :D

      Poista
  3. Se on älyttömän raskasta olla yksin lapsen/lapsien kanssa. Itse olen kahden lapsen yh äiti. Esikoinen 2,5v ja kuopus 3kk. Että vilinää riittää :D onneksi saan öisin edes muutaman tunnin unet että jaksaa koska esikoinen ei päiväunia enää tahdo nukkua. Välillä tuntuu että päivät on suorittamista mutta onneksi on paljon hyviä päiviä mitkä saa jaksamaan myös ne raskaat päivät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 paljon tsemppiä arkeen! Varmasti hulinaa riittää ja joskus tuntuu, että voimat loppuu. Onneksi ne voimaimijät ovat samalla myös ne voimapankit, joiden rakkauden voimalla jaksaa. En voi sanoa tietäväsi yhtään mitään yksinhuoltaja-arjesta, mutta sen tiedän, ettei yksinhuoltajia arvosteta tarpeeksi eikä myöskään tueta tarpeeksi. Oikein hyvää joulunaikaa sinulle ja lapsillesi!

      Poista
  4. Hmm. Siinä vaiheessa kun on yksinhuoltaja oikeasti, tilannetta katsoo eri tavalla. Ensinnäkään ei ole vaihtoehtoa. Omia lapsiaan rakastaa ja heidät pitää hoitaa, omat tarpeet jää hoitamatta eikä viinilaseja juuri oteta kuin silloin jos on lapsivapaata. Kaikilla ei ole, onneksi suurimmalla osalla on joka toinen viikonloppu mutta silloin on niin hiton väsynyt ettei tule mieleenkään lähteä baariin tms. Mutta ne lapset on sinun vastuulla, olet heidän äitinsä ja muita ei siinä tilanteessa ole. Ei silloin voi ajatella että onpa tämä perseestä ja lähteä kävelemään. Hommat vaan hoidetaan ja hyväksytään että sitä omaa vapautta ei juuri ole. Toki apua on myös onneksi tarjolla eli Suomessa kukaan ei yksin yleensä jää ellei jätä tukitoimia käyttämättä. Ne joilla on tukiverkkoa, on ihan ok asemassa ja ne joilla on töitä ja edes sen yhden ihmisen tulot eikä pelkkiä tukia, voi välillä palkata lastenhoitoapua. Itse olen aika ajoin yksinhuoltajana miettinyt miten perseestä se on. Tavallaan se onkin mutta se vastuu on kuitenkin sulla, ja jos sitä ei voi kantaa jollain hetkellä, on tavalla tai toisella hankittava apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai tilanne olisi täysin erilainen, jos olisin aidosti yksin. Ensinnäkin en todellaan asuisi omkotitalossa, jossa pitää lämmittää uunia ja kolata pihoja. Tottakai ymmärrän, että vastuu on otettava ja elettävä sen mukaisesti. Pointtina oli nimenomaan yksinolemisen raskaus ja oman normaalin arjen arvostus. Onneksi tukea todellakin saa, jos sitä tarvitsee. Mukavaa joulun odotusta sinne! Ja tsemppiä arkeen!

      Poista
  5. Kun erottiin miehen kanssa sovimme että lapsi on meillä vuoroviikoin. En ole tottunut siihen vieläkään oikein koska ikävöin lasta paljon kun hän on isällään. Lapselle tulee välillä kausia ettei halua lähteä isälleen koska jää äitiä ikävä ja itkee minun perään ja taas sitten välillä kyselee minun luona milloin menen isän luokse on häntä ikävä.

    Yh- äitinä olen oppinut nauttimaan niistä viikoista kun lapsi on isällään siitä omasta ajasta ja niin ettei siitä tarvitse potea huonoa omaatuntoa! Saan harrastaa olla ja mennä ystävien kanssa jne.
    Ennen eroa suhteemme suurin ongelma oli se että miehen mielestä hänen ei tarvitse olla paikalla kuin lapsen tekohetkellä ja kun se syntyy äidin elämä loppuu kaikinpuolin ja isän ei tarvitse tehdä mitään..Jos halusin ruokakauppaan tai lenkille joskus ihan yksin piti ns.lahjoa mies olemaan sen aikaa kotona lapsen kanssa. Jos viivyin liian kauan isä sanoi "en jaksa olla aina lapsenvahtina on omiakin hommia".
    Tosin miehen silmät tähän arki asiaan avautuivat kun erosimme mutta oli liian myöhäistä olin jo päättänyt lähteä.
    Mietin kyllä miten se koskaan pärjää meidän lapsen kanssa kaksin kun erotaan ja lapsi on siellä.
    Nyt kun hän joutuu huolehtimaan lapsesta vuoroviikoin yksin ja joutui opettelemaan pyykkikoneen ja astianpesukoneen käytön ja ruuanlaiton, tekisi mieli kysellä miten heillä menee mutta en kysy.. Kun lapsi tulee iloisena ja terveenä takaisin ja haluaa mielellään sinne aina mennä, se riittää minulle ja en halua tietää jos isänsä ostaa kaupan valmisruokaa päivittäin ja pesettää pyykit äidillään, alkaa vaan ärsyttämään :D Ja usein olen lapsen puheista ymmärtänyt että paljon ovat isänsä vanhempien luona syömässä ja kylässä jne.

    Mutta sen huomasin että eron jälkeen paljon paremmin jaksoin arkea yksin kun niin että siinä oli toinen mutta se ei ikinä ollut siinä. Arki sellaisen puolison kanssa oli rakempaa kuin että olisi ollut yksin. Nautin yh arjesta vaikka välillä tuli hetkiä, paljonkin hetkiä että kaipasi toista aikuista arkeen, mutta toisaalta tiesin että minulla on aikaa huilata kun lapsi lähtee isälleen. Toista aikuista kaipasin iltaisin p*skan kiukkupäivän jälkeen halaamaan ja pitämään hyvänä.
    Monta kertaa myös huonon päivän jälkeen itkin lapsen sängyn reunalla ja mietin oliko tämä oikea ratkaisu jos välillä kuitenkin väsyn yksin ja se purkautuu vaan kiukkuna lasta kohtaan. Vanhempani auttavat tietenkin kun kysyn ja nykyisin lapsi itekin kysyy yökylään mummolaan jne.

    Nyt minulla on uusi mies joka on nyt sitten toinen aikuinen arjessa :) Hän on hienosti ottanut "isän" roolin ja lapsikin tykkää kovasti. Helpottaa se paljon että on se toinen aikuinen vaikka yksinkin pärjää. Etenkin jos se toinen sanoo " ota koirat mene lenkille, mene kahville, jää vaan nukkumaan vielä, me jäädään leikkimään oot jo päivän ollu täällä ja pyörittäny huushollia".
    Ja kun lapsi on isällään vietetään parisuhde aikaa ihan kahdestaan mikä kyllä piristää sitten taas seuraavaa vikkoa kun lapsi tulee takaisin siihen härdelli arkeen töiden ja kaiken keskelle :P
    Pitkän päivän jälkeen yhdellä silmällä kirjoitettu juttu, toivottavasti saitte selkoa mitä selitin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pitkästä, hyvästä ja perusteellisesta kommentistasi! Oikein hyvin saaatiin selkoa! :) Hineoa, että osasit päästää irti ei toimivasta suhteesta ja sait tilalle ihanan miehen! Onneksi olkoon!! Parisuhdeviikot kuulostavat ihanalta, meidänkin pitäisi muistaa hoitaa tätä parisuhdettamme paremmin, aika tuntuu menevän vaan perusarkeen, joka toki on ihanaa, mutta kyllä sitä välillä kaipaa myös ihan kahdenkeskistä aikaa..
      Ihanaa loppuvuotta perheellesi!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)