lauantai 30. joulukuuta 2017

JOULU 2017


J O U L U  2 0 1 7

Tämän vuoden joulu oli poikkeuksellinen. Vietimme jouluaaton nimittäin vanhempieni kanssa heidän kotonaan. Usealle muulle perheelle ehkä jokavuotinen perinne, mutta meille harvinaista herkkua, ellei sitten itse olla heidän luonaan joulua ulkomailla. Joulun viettämättömyys perheeni kanssa ei todellakaan johdu siitä etteikö haluttaisi viettää se yhdessä, vaan vanhemmillani on tapana lähteä syksyisin lämpimään ja palata Suomeen vasta keväällä.

Tänä vuonna tilanteen muutti pikkuveljeni ylioppilaaksi kirjoittaminen sekä hänen siirtyminen armeijaan ensi kuussa. Näitten tapahtumien ansioista saimme yhteisen joulun.

ps. kuvassa on 7 lapsen ja 7 aikuisen lahjat.


Lähdimme joulunviettoon lauantaina, aaton aattona ennen ilmatieteen laitoksen ennustettua lumimyräkkää ja hyvin siltä vältyttiinkin, vasta perillä alkoi alkoi olemaan melkoinen lumisää! Lauantaina tehtiin pieniä valmisteluita joulun aattoa ajatellen ja nautittiin perheen kanssa yhteisestä ajasta. Pelattiin mm. lasten Aliasta, Olivia tykkää siitä tosi paljon ja on myös todella hyvä pelissä. Tein myös ylläolevan piparijuustokakun kinuskikiilteellä valmiiksi odottamaan.

Aatto aloitettiin aamulla riisipuurolla ja kiireettömällä aamupalalla. Sen jälkeen osa porukasta siirtyi rantasaunalle ja osa jäi sisälle. Koko ajan oli pientä tekemistä ja porukka kasvoi, kun myös loput vieraista tulivat paikalle. Saunomisten, laittautumisten yms jälkeen katettiin joulupöytä, syötiin ja alettiin laulamaan mieheni kitaran säestyksellä joululauluja, odottaen samalla joulupukkia.




Joulupukin käynnin jälkeen availtiin loput lahjat ja katsottiin lasten iloa, kun paketeista löytyi ihania ja mieluisia yllätyksiä <3



Olivian joululahjat oli tänäkin vuonna aika Frozen painotteisia, mutta oli joukossa yksi pehmeä paketti sekä puisia leluja ja Magic delfiini Barbie, josta Olivia oli unelmoinut jo pitkään. Myös toinen pitkäaikainen haave toteutui, kun yhdestä paketista paljastui Incubabies violetti poikainen. 

Pienestä iästään huolimatta Alexkin oli osannut ympyröidä Suuresta lelukirjasta lähes kaikki traktorit, kaivinkoneet ja isot autot, joten ei ollut kovinkaan iso yllätys, kun paketeista paljastui kerta toisensa jälkeen nimenomaan isoja autoja, traktoreita, roska-auto ja Brion junaratapakkaus sekä lisäosia.




Yllättävän hyvin lapset jaksoivat koko päivän touhuta ja odottaa pukkia. Alex ei nukkunut edes päikkäreitä ja pukkikin tuli vasta 19 jälkeen!

Joulupäivänä jatkettiin matkaa muutaman kymmenen kilometrin päähän mieheni veljen perheen luokse, jossa myös heidän siskonsa oli perheensä kanssa ja saatiin vielä toinen perhejoulu, kun kuusi serkusta sai leikkiä keskenään. Tapaninpäivänä matka jatkui kotiin ja sitä seuraavana päivänä oltiinkin jo normaalisti töissä ja päiväkodissa. Joten nopeasti ne joulupyhät sitten meni!


Toivottavasti teilläkin on oli mukavat joulupyhät! Meillä lapset odottaa jo seuraavaa joulua :D

Karina










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)