lauantai 3. helmikuuta 2018

Keep Calm and Just Smile :)

Aika lailla tasan kuukausi sitten kirjoitin postauksen "Struuma vai masennus" enkä sen jälkeen palanut asiaan millään tavalla. Onko kuukauden aikana muuttunut mikään ja mitä verikokeen tulokset kertoivat?

Kävin postauksesta seuraavana päivänä verikokeissa tarkistamassa kilpirauhasen arvot. Epäilin, että struuma on alkanut vaikuttamaan olotilaani ja olin melkeinpä varma, että arvoissa on häikkää. Mutta kuinkas ollakaan, arvot olivat täydelliset. Kilpirauhasessa ei ole mitään vikaa eikä struumalla ole vaikutusta tän hetkiseen olotilaan.



Tavallaan tieto toi helpotuksen, että kaikki on hyvin, mutta samalla olin pettynyt, kun en saanutkaan helppoa vastausta olotilaani. Masennus on toki se toinen vaihtoehto, mutta ennen kuin lähden sitä tietä selvittelemään, päätin aloittaa pienillä muutoksilla omassa jokapäiväisessä elämässä. Lähdin miettimään mistä saan hyvää mieltä ja oloa, mikä tekee onnelliseksi. Oma perhe ja aika heidän kanssaan on tottakai ihan itsestäänselvyys, mutta toisaalta nämä samat tekijät ovat myös niitä väsyttäviä. Se kuuluisa metatyö ruuhkavuosien aikana on ihan järkyttävä riippakivi.

Ensimmäisenä muokkasin omaa työkalenteriani niin, että muutamana päivänä viikossa menen töihin vasta klo 10 tai 11. Olen vastaavasti niinä päivinä pidempään töissä, mitä olen ollut aina ennenkin, mutta silloin menin aina töihin 8.30 ja tunteja kertyi viikkoon ihan kiitettävästi. Nyt voin niinä aamuina viedä lapset normaalisti kasiksi päiväkotiin, palata kotiin syömään aamupalaa rauhassa ja joinakin aamuina olen jopa joogannut tai venytellyt. Tarkoituksena olisi alkaa urheilemaan niinä aamuina, mutta vielä en ole saanut sitä rutiinia päälle. Tässä kuussa olen lähinnä nauttinut aamun hiljaisuudesta ja isosta kupista kuumasta kahvista.

Toinen iso juttu itselleni oli Viaplay. Tein itselleni tunnukset ja sain ilmaisen kuukauden käyttööni. Heti ensimmäisenä iltana eksyin katsomaan Hart of Dixie sarjaa ja jäin välittömästi koukkuun. Noin kolmessa viikossa olin katsonut kaikki 4 tuotantokautta ja sen 3 viikon aikana olin iloisempi ja pirteämpi kuin aikoihin! Jopa työkaverit kysyivät, mitä olen tehnyt, kun olen koko ajan hyvällä päällä. Tuo sarja oli niin mukaansatempaava, iloinen ja hassu, että tulin siitä hyvälle mielelle. Odotin joka aamu iltaa että saan lapset nukkumaan ja pari tuntia omaa aikaa Bluebellin asukkaiden kanssa. 

Minulle tämä oli todella iso muutos, sillä en katso telkkaria tai sarjoja juuri ollenkaan. En ole seurannut mitään sarjoja vuosiin, telkkarista en katso edes elokuvia. Meillä ei ole tunnuksia Netflixiin eikä ennen tätä ollut Viaplayhin. Netflixistä oon satunnaisesti katsonut muutaman elokuvan, jos jonkun tunnukset on jääneet meille auki, mutta sekin on harvinaista. 

Sarjojen ja elokuvien tarkoitushan on viihdyttää ja tuottaa meille mielihyvää. Tuntuu lähes typerältä sanoa, mutta uskon, että tammikuun iloisuuteni johtui täysin Hart of Dixiestä. Nyt tosin olen pulassa, koska sarja on katsottu enkä ole löytänyt uutta tilalle. Ajattelin, että aloittaisin Gossip Girlin ihan alusta, seurasin sitä aikaisemmin, mutta monesta tuotantokaudesta on jaksoja jäänyt väliin ja viimeinen ilmeisesti kokonaan katsomatta. En tiedä jaksanko odottaa niin pitkään, että jaksaisin katsoa jokaisen jakson järjestyksessä loppuun saakka.

Tän hetkinen olo on ihan ok. Jatkan helmikuussakin muokattua työviikkoa ja aion tosissani saada myös liikunnan aamuihin mukaan. Etsin myös uutta katsottavaa, joten jos sinulla on suositella hyvän mielen sarjaa, suosittele ihmeessä! Olen avoimin mielin myös Netflixin suhteen :)


2 kommenttia:

  1. Kiva että oot saanu iloa arkeen :). Netflix on huippu! Shameles,izombie, hannibal tulee ekana mieleen mitä suositella

    VastaaPoista
  2. mä katsoin kans hart of dixien kaikki tuotantokaudet vasta! Tosi koukuttava sarja. Aloitin kerran työmatkalla junassa ja siitä se jäi päälle :D

    Ihanaa kun olet saanut iloa arkeen <3 Ihana olisi joskus nähdä ja lähteä vaikka yhdessä joogaan!

    Terkuin Emmi / Mustavalkoista.fi
    En jostain syystä voinut kommentoida mun google tunnarilla!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)