tiistai 14. heinäkuuta 2015

Raskausajan pukeutuminen, OOTD 04/07/2015

Jäätyäni pois työelämästä, on ulkonäköni jäänyt hieman taka-alalle. Yleensä minut bongaa Sobean asussa, jonka sain joskus helmikuussa blogin kautta. Siitä lähtien se on ollutkin mulla päällä aina kun ei ole pesussa. Harmi, että kyseistä merkkiä maahantuova verkkokauppa Mamamia lopetti toimintansa, enkä nyt tiedäkään, saako näitä enää Suomesta mistään. Puku on kasvanut masun mukana ihanasti eikä todellakaan purista mistään. 


Tallinnassa laittauduin joka päivä ja täällä kotonakin olen ainakin juhliin mennessäni muistanut laittaa muutakin kuin sobean päälle :)

OOTD 04/07/2015





Mekko Vila / sandaalit Bianco / laukku Michael Kors

Myös Olivia halusi tulla asukuvaan mukaan :)


rv 37+1, kummipojan vanhempien kihlajaisjuhliin menossa!

Olen miettinyt, että kuvauttaisin vielä raskausmahakuvia ammattilaisella tai vähintään omalla kameralla luonnossa, mutta aika tuntuu loppuvan kesken. Tänään eletään raskausviikkoa 38+4 ja miehen ainut vapaapäivä pitkään aikaan on juuri tänään. Jos illasta paistaa aurinko, voisi mahdollisesti toteuttaa muutama kuvaidea..ammattilaiselle tuskin ehdin enää aika varaamaan :/ 

Onneks näitä menoja ja juhlia on ollut tässä loppuvaiheessakin, niin olen sanut mahakuvia asukuvien oheistuotteena :D

Ihanaa tiistaita!

Karina


6 kommenttia:

  1. Sä oot kyllä aina tyylikäs :)
    Hitsi alkaa jännittää koska poju syntyy <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä toinen huutelee! <3 Kiitos!
      Mua jännittää kans!

      Poista
  2. Hei upea tuo mekko <3 :) Tosi kaunis mama myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nadja! ihanaa oli ostaa normimekko, ei mikään äitiysmekko! :D

      Poista
  3. Näytät niin säteilevältä ja kauniilta! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)