lauantai 26. tammikuuta 2019

Lapseni tyrannisoivat minua yöllä.

Ihanaa, että on viikonloppu! Vaikka viime viikko menikin 90% kotosalla sairastellessa ja viikon eka ja vika työpäivä oli perjantaina, en voisi olla iloisempi tästä viikonlopusta! Talon viikkosiivous on tehty to/pe aikana, mulla on tänään kotitreenipäivä, mies on vapailla, lapsille tulee kavereita kylään, ruoaksi on lasagnea ja illalla on miehen siskon kolmekymppiset! Niissä menen tosin vain pyörähtämään lasten nukahdettua, kun miehen serkku tulee vahtimaan lasten unta. Tuskin kovin pitkään pystyn olemaan, sillä Alex on alkanut heräilemään yöllä ensimmäisen kerran yhden maissa ja toisen kerran kolmen-neljän aikoihin huutamaan minua. Ja kun hän huutaa minua, mikään tai kukaan muu ei auta. Minä vain.

Olisiko vinkkejä, miten saisin 3,5-vuotiaan nukkumaan omassa sängyssä kokonaisen yön heräämättä? Ollaan tehty aikoinaan se "virhe", että ollaan alusta asti nukutettu lapsia - laulamalla, silittämällä, lukemalla satuja ja olemaan huoneessa niin pitkään, kunnes nukahtavat. Nyt tämä suloinen tapa on alkanut käymään hermojen päälle. Eikö olisi jo aika opetella nukahtamaan itse? Oliviakin on melkein kuusi (!!) ja kaipaa edelleen äitiä tai isää huoneeseen, tästä tottakai Alex ottaa vauhtia ja huutaa yhtä lailla minua tai isäänsä.

Pari viikkoa sitten otettiin lasten huoneen lattialta patja kokonaan pois. Aikaisemmin jompi kumpi (tai molemmat...) maattiin siinä patjalla lastenhuoneen lattialla ja miehen lukiessa satua, silitin Olivian kättä tai Alexin selkää, kunnes nukahtivat. Kaksi aikuista vietti 15-45 minuuttia lastenhuoneen lattialla nukuttaen lapsia. OMG. Jos jompi kumpi lapsista heräsi yöllä, siirtyi toinen aikuinen patjalle nukkumaan, silittäen heränyttä lasta. No tämä tapa ollaan saatu nyt kitkettyä pois, ei ole patjaa enää. Kummasti tuli huoneeseen tilaakin.

Mutta lapset, jos ei molemmat, niin Alex vähintään herää joka helvetin yö huutamaan minua. Eikä hänen uudelleennukahtamiseen mene yleensä kun pari minuuttia, jos minä käyn silittämässä, mutta mulla menee hermot. Työssäkäyvänä yölliset herätykset ovat aivan perseestä, haluan nukkua!!!!

Nyt oikeasti kaikki vinkit kehiin, miten saan perheen nukkumaan hyvin? Alan olla jo epätoivoinen.



Karina

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Murphyn laki.

Meneekö teillä lapset päiväkotiin, jos toinen vanhemmista on sairauslomalla? Vai jäävätkö he myös kotiin? Jos sairausloma (tekisi niin mieli kirjoittaa sairasloma, mutta tarkistin Kielitohtori.fi sivuilta, että suositeltavaa olisi käyttää "sairausloma") kestää kolme päivää, on mulla ollut tapana pitää lapset ensimmäiset päivät päiväkodissa ja viimeisen päivän kanssani kotona. Tämäkin totta kai ihan oman voinnin mukaan ja paljolti riippuu myös sairaudesta.

Just nyt olen saikulla hengitystieinfektion vuoksi. Päässä humisee, on aivosumua ja kova paine. Järkyttävä päänsärky ajoittain. Olen kotona aurinkolasit päässä, lepäilen pimeässä huoneessa ja välttelen kaikkia mahdollisia ääniä sekä ärsykkeitä. En tietenkään koko ajan, mutta useamman tunnin päivässä.  Jos lapset olisivat nyt kanssani kotona, he todennäköisesti katsoisivat puolet päivästä Netflixistä lastenohjelmia ja valittaisivat tylsyyttään. Siksi he ovatkin päiväkodissa, vaikka itse olen kotona. Ja he tietävät sen, että olen kotona, en lähden missään nimessä valehtelemaan heille, että olisin töissä.

Huomenna, kun on sairauslomani viimeinen päivä, voisin harkita lasten kotiin jäämistä. Vaikka olo ei vielä ole parhaimmasta päästä, haluan kuitenkin viettää ylimääräistä aikaa myös heidän kanssaan. Viikonloput kun menevät aina niin nopeasti ohitse.

Jonkun mielestä tämä on varmasti tosi itsekästä, olla päivät yksin kotona, tekemättä juurikaan mitään, mutta viime keväisen uupumuksen jälkeen olen oppinut olemaan itselleni armollisempi ja ottamaan itselleni ja keholleni aikaa, kun se sitä selvästikin kaipaa. Mulla on ollut pientä lämpöä jo viikon verran, 37,3 - 37,5 välillä eikä se tunnu kovin mukavalta. Aivosumu on pahinta. Esimerkiksi eilen, olin lähdössä lääkäriin ja ajaessani kotitietä pitkin isommalle tielle, havahduin yks kaks olevani penkassa. En yhtään ymmärrä mitä tapahtui. Ajoin kuten ennenkin, mutta olin jossakin sumussa. Onneksi en törmännyt ihmiseen tai toiseen autoon. Ikävä kyllä oma autoni kärsi ja etupuskuri on siinä kunnossa, että remontti ei tulee olemaan ykkössatasia.

Tämä viikko on kyllä ollutkin pelkkää sumua. Olen sentään saanut itseäni niskasta kiinni ja laittanut ison kasan lastenvaatteita paikalliselle FB-kirppikselle myyntiin. Yllättävän hyvin sieltä on nyt kauppoja sovittu. Tämäkin on toki ironista - juuri kun saan tavaraa myyntiin ja kauppoja on sovittu noin 180 euron edestä, romutan autoni, etten vaan pääse nauttimaan ylimääräisistä euroista, euroista joiden piti mennä lyhentämättömänä remppakasssaan. Kiitos Murphyn laki.



-Karina-



tiistai 1. tammikuuta 2019

VUOSIKATSAUS 2018.

Vuosi 2018 oli minulle monellakin tapaa raskas. Heräsin tänä  aamuna enemmän kuin iloisena täysin uuteen vuoteen. Raskaudestaan huolimatta vuosi ei missään nimessä ole sellainen, jonka haluaisin unohtaa ja koska blogikin on vuoden aikana ollut hyvin hiljainen, kokoan  nyt tähän postaukseen vuoden kohokohdat jokaiselta kuukaudelta. Olen viimeksi tehnyt samankaltaisen postauksen tammikuussa 2016, jolloin muistelin vuotta 2015. Se oli ihan erilainen vuosi, pelkkää vauvaa, onnellisuutta ja hattaraa. Mutta, mitä 2018 jätti jälkeensä?

                                             T A M M I K U U & H E L M I K U U

Itse asiassa 2017 vuoden joulukuussa ennakoin, ettei vuosi 2018 tule eroamaan vuodesta 2017 juurikaan, elämä on pelkkää arkea ja työtä. Väärässähän minä olin. Kirjoitin ensimmäisen kerran väsymyksestäni jo tammikuun toisena päivänä eikä se siitä ainakaan helpottunut, vaikka parempiakin kausia oli. Tein pitkiä työpäivä ja yritin selviytyä arjesta. Helmikuussa havahduin painonnousuuni ja yritin saada itseäni niskasta kiinni. Aloitin jopa salilla käymisen ja muutaman kuukaudenhan sitä kestikin.. Helmikuussa vietin myös kivan viikonlopun ystäväni luona Helsingissä. Viikonloppu alkoi ja loppui sushiövereillä <3


                                          M A A L I S K U U & H U H T I K U U

Maaliskuussa juhlittiin Olivian 5-vuotis syntymäpäiviä. Olivia valitsi juhlateemaksi Frozenin ja puheutui itse Annaksi. Myös vieraat saivat pukeutua teeman mukaisesti ja talomme olikin täynnä monen monta Elsaa. Pääsiäisenä kävimme perinteiseen tapaan virpomassa, vietimme yhden viikonlopun vanhempieni luona Kuopiossa.

Huhtikuussa hermostuin ylipitkille hiukselleni ja leikkautin huimat 25cm lahjoitukseen. Jatkoin myös satunnaista salilla käymistä.


                                                 T O U K O K U U

Toukokuussa postasin monia tekstejä väsymyksestäni. Vielä toukokuun alussa yritin pitää kaiken hallinnassa ja postasin instaankin kivoja kuvia äidinpäivästä yms, mutta mitä lähemmäksi kuukauden loppua tultiin, sitä vähemmän jaksoin enää.

"Julkinen kuori on jotakin, johon olen pystynyt itse vaikuttamaan. Minkälaisen kuvan annan muille, tutuille ja tuntemattomille. Mutta kotona näkyy se oikea todellisuus ja siihen olen alkanut heräämään kunnolla. Olen vaan niin helvetin väsynyt. Herään väsyneenä, menen töihin väsyneenä, tulen töistä väsyneenä, menen nukkumaan väsyneenä. "

Toukokuu oli se kuukausi, kun kamelinselkä niin sanotusti katkesi. En jaksanut olla enää väsynyt, uupunut, voimaton, saamaton, haluton, kaikkea muuta kuin normaali minä normaalisti on. Aloin saamaan paniikkikohtauksia kotona ja töissä. Toukokuun loppupuolella paloin kokonaan loppuun ja esimieheni toimesta löysin itseni aikuispsykiatrisesta tehostetusta avohoidosta. En osannut tehdä muuta kuin itkeä. "Mitä sinulle on oikein tapahtunut"? kysyivät ystävät ja sukulaiset. Superäiditkin väsyy, vastasin. Postauksen siitä voit lukea tästä.

                                                     K E S Ä K U U

Toukokuisen uupumuksen toteamisen jälkeen,olin muutaman viikon saikulla. Palattuani töihin, ymmärsin, että minun on tehtävä elämässäni muutoksia jos meinaan tästä muuksi muuttua. Lopetin työt Alexandriassa, jossa toimin sijoitusneuvojana tammikuusta 2017 alkaen. Aloitin talossa itse asiassa jo 2014 vuoden syyskuussa yhtiösihteerinä, joten lähteminen oli kaikin puolin haikeaa. Ikävä kyllä en saanut hakemaani toista työpaikkaa, joten yks kaks olinkin tilanteessa, josta minulla ei ollut aiempaa kokemusta. Olin työtön. Koska toimin Alexandriassa toiminimiyrittäjänä, en voinut heittäytä työttömyyspäivärahalle, koska olin saamassa vielä komissioita, hyvin pieniä sellaisia, mutta kirjanpidollisista syistä toiminimen piti olla vielä voimassa. Taloudellinen ahdinko meinasi kasvaa taas kasvuaan, mutta onneksi oli jonkin verran säästöjä pahan päivän varalle ja tämä tuntui sellaiselta. 


                                                     H E I N Ä K U U

Heinäkuun piti olla alunperinkin lomakuukauteni, joten päätin myös pitää sen alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Matkustimme koko perheen voimin Puolaan, Gdanskiin viideksi päiväksi. Vietimme ihania kesäpäiviä kotona, mustikassa, Kuopiossa, ystävien ja perheen kesken. Hain muutamaa työpaikkaa ja päätin lähteä elokuuksi Espanjaan kasamaan itseäni, ajatuksiani ja voimiani. Moni oli päätöksestäni ihmeissään, sillä lapset jäivät isänsä kanssa kuukaudeksi kotiin, mutta tein sen, minkä koin itselleni tarpeelliseksi.

                                                         E L O K U U

Elokuun alussa juhlimme Alexin 3-vuotis juhlia ja heti juhlien jälkeen suuntasimme ystävän kanssa Helsinkiin ja seuraavana päivänä lensimme Malagaan. Fuengirola kolmessa päivässä - kertoo meidän kolmesta yhteisestä päivästä Espanjassa. Tämän jälkeen jäin yksin. Aloitin kirjan kirjoittamisen, nukuin, nukuin, nukuin, näin ystäviä, kävin ulkona syömässä, katsoin Netflixiä enemmän kuin koskaan ennen, kasailin ajatuksiani ja olin vain. Edelleenkin olen hyvin kiitollinen vanhemmilleni ja miehelleni, että sain toteuttaa tämän itseni etsimismatkan. Siitä oli minulle todella paljon hyötytä.



                                                      S Y Y S K U U

Syyskuussa innostuin taas liikkumisesta ja kuvittelin saavani itseni Projekti20 avulla kuntoon. Kerroin blogin puolella, että projekti20 tarkoitti 20 viikkoa, mutta todellisuudessa se tarkoitti myös 20 kiloa. Painoin syyskuussa niin paljon, että 20kg pudotus olisi ollut todella paikallaan. Ja on edelleen, ei ihan 20, mutta sellaiset 15kg saisi lähteä ihan heittämällä. Innostuin myös kasvisruoasta ja tein ihania sosekeittoja, kasvispihvejä jne. 

Ensimmäistä kertaa elämässäni kävin ystäväni kanssa patikoimassa ja vieläpä yön yli laavulla nukkumassa! Reissu oli mahtava ja innolla jo odotan seuraavaa kertaa.



Syyskuussa aloitin myös työt uudessa työpaikassa. Olen edelleen finanssialalla, hyvin ruohojuuritasolla tällä hetkellä, mutta tsemppaan itseäni eteenpäin, koska talossa on oikeasti hyvät etenemismahdollisuudet ja hyvin työnsä tekevät kyllä palkitaan.

                                                      L O K A K U U

Lokakuussa saimme viettää mieheni kanssa harvinaisen viikonlopun ihan kahden kesken. Meillä oli 9.vuotispäivä, jonka kunniaksi järjestin meille yllätyksen. Vanhempani tulivat katsomaan lapsia meille, ja me ajoimme autolla Savonlinnan suuntaan, pysähtyen syömään, pitkälle lenkille sekä lopulta Savonlinnaan kylpylähotelliin, jossa olimme yötä. Ihanaa parisuhdeaikaa!

Lokakuussa kerroin myös saaneeni helpotusta väsymykseeni sekä uupumukseeni. Olin käynyt syksyllä verikokeissa ja kävi ilmi, että ferritiinini  oli vain 16. Aloitin syömään rautalisää ja sain psykologisen helpotuksen, kun sain "vastauksen" miksi olen niin koko ajan niin väsynyt. Uusintakokeeseen olen menossa nyt tammikuun aikana.

                                 M A R R A S - J A  J O U L U K U U

Nämä kuukaudet menivät ihan omalla painollaan työvuorojen mukaan. Olen yrittänyt antaa viikonloppuisin lapsille enemmän yhteistä aikaa,olemme mm. käyneet uimassa, ulkoilleet, leiponeet, leikkineet yms tehneet kaikkea kivaa yhdessä. Joulukuussa oli ihanaa viettää joulua perheen kanssa, käydä ystävien luona kylässä.




                                     Y H T E E N V E T O

Vuosi oli kaikin tavoin itselleni raskas. Jouduin tekemään isoja päätöksiä työurani suhteen, parisuhteeni oli vaakalaudalla, en tuntenut itseäni tarpeeksi hyväksi äidiksi, vaimoksi, ystäväksi. Olin niin uupunut kaikkeen. Onneksi tämä kaikki on nyt ohi, 2018 opetti minulle itsestäni paljon, toivottavasti vuosi 2019 tuo mukanaan enemmän voimaa, onnea, iloa ja rakkautta.

Superhyvää Uutta Vuotta 2019 jokaikiselle!


                                          Karina