torstai 18. huhtikuuta 2019

Melkein stressittömät synttärijuhlat (Olivia 6v).

Juhlittiin tänä vuonna Olivian synttäreitä hieman myöhäisellä aikataululla perheen menojen vuoksi. Oliviahan täytti 6 vuotta jo 20.maaliskuuta, mutta juhlat pidettiin vasta viime viikon lauantaina 13.4. ja ensimmäistä kertaa ne menivät täysin ilman stressiä. Tai no melkein!

Pääsin silloin edeltävänä päivänä liukumaan töistä kahden maissa, jotta ehtisin käymään Prismassa ostoksilla ennen lastenhakua ja saisin edes jotakin juhlia ajatellen aikaiseksi. Mieskin oli sopivasti työmatkalla ja oli tulossa kotiin vasta pe-la välisenä yönä.

Teemana meillä oli My Little Pony ja Prismasta löytyikin ihan kivasti rekvisiittaa juhliin. Kakusta olin suunnitellut tekeväni Fluttershy -pään, eli keltaisella kakku sokerimassalla ympäri, pinkkiä "hiusta" päälle,  kasvot ponille ja that´s it. No, haettuani lapset päiväkodista, hoidettiin ensin perushommat, syömiset yms ja leivoin samalla kakun pohjan sekä tein kakun mansikkarahkatäytteen jääkaappiin odottamaan. Siivoilin vähän keittiötä ja ajattelin, että laitan lapset ajoissa nukkumaan ja jatkan sitten kakun sekä muitten tarjottavien tekemistä. Joko arvaatte miten kävi?

Mentiin lasten kanssa sänkyyn klo 20 ja olin laittanut herätyskellon kaikelta varalta klo 21 soimaan, koska tosiaan kakku piti tehdä ja Olivian kummisetä oli tulossa meille myöhäisellä bussilla.

No minä nukahdin. Ja heräsin siihen, että mieheni seisoi sängyn vieressä. Siis se sama mies, kenen piti tulla kotiin puolen yön jälkeen. Ihmettelin kovasti, miten hän jo nyt kotona.. se "nyt" oli sitten klo  00.40. Kirosanojen saattelemana pomppasin keskellä yötä ylös, paniikissa toki miettien, että mitä kummisedälle on käynyt (olin unohtanut ulko-oven lukitsematta, joten oli omatoimisesti mennyt vierashuoneeseen nukkumaan.. kiva vastaanotto hei, sori siitä!) ja eipä mulla ollut muuta vaihtoehtoa, kun alkaa tekemään kakkua keskellä yötä. Väsynyt mieheni tarjoutui avuksi ja laitoin hänet kaulimaan sitä keltaista sokerimassaa, jonka piti tulla Fluttershyn "ihoksi". Se ei sit kuitenkaan mennytkään ihan putkeen, koska se hemmetin massa jäi silikonialustaan ihan totaalisen kiinni eikä mitään ollut enää tehtävissä.

Täytin kakun rahkaseoksella, hengitin syvään ja nostin kakun kylmään. Olihan juhliin vielä 9 tuntia aikaa ja kello oli 02 yöllä. Näin siis parhaaksi mennä nukkumaan ja katsoa tilannetta aamulla uusiksi.

Aamulla pääsin sängystä ylös siinä 8.30 maissa ja juhlat olivat alkamassa klo 11. Tekemättä oli vielä pizza, kakun pelastaminen, koristelu sekä paikkojen siistiminen. Delegoin hommia sujuvasti lapsille, miehelle ja kummisedälle ja kuinka ollakaan, kaikki oli valmista klo 11 :) Paitsi minä itse. Näytin räjähtäneeltä kotiäidiltä. Onneksi silloin 11 aikaan oli tulossa vain lapsia, joten ei niitä niinkään kiinnostanut, miltä minä näytän.

Kakulle tein pikaisen pelastusoperaation: vedin ohuen kermakerroksen päälle, koristelin kakun sateenakaarinauhakarkilla, 3:lla ponilla, strösseleillä ja keltaisilla marengeilla. Ja Olivia tykkäsi kakusta erittäin paljon! 



Pyöräytin siinä samalla pari pellillistä pizzaa ja uskokaa tai älkää, kaikesta huolimatta, en ollut yhtään kiukkuinen, ärtynyt tai stressaantunut ja juhlat menivät kokonaisuudessaan oikein kivasti ja meillä kaikilla oli hauskaa! 

Karina



torstai 4. huhtikuuta 2019

Miten humanisti päätyi pankkialalle? -Työhistoriani.

En ole tainnut aikaisemmin hirveästi avata työhistoriaani tai koulutustaustaani? En ainakaan muista, että olisin. Toki olen voinut myös unohtaa, onhan tämä blogi ollut pystyssä jo vuodesta 2012 alkaen! Välillä on eletty hyvinkin aktiivisia kausia ja välillä vähän vähemmän aktiivisia, mutta lopettanut en tätä missään nimessä ole missään vaiheessa. Vaikka mielessä on toki käynyt monesti. No, tämä pohdiskelu ei nyt kuulu tähän aiheeseen.

Jos lähdetään ihan ekasta työpaikasta liikkeelle niin minähän aloitin kesätyöt 13 -vuotiaana mansikkapellolla. Keräsin 2-4 viikkoa mansikoita kesinä 2000-2004 eli 13-17 -vuotiaana. Teini-ikäiselle tämä oli kuin unelmaleiri, sillä asuin mansikkaviljelijöiden majoituksessa, tein siellä töitä, tutustuin kivoihin ihmisiin ja rankasta työstä huolimatta, nautin ajasta suunnattomasti. 15- vuotiaana olin lisäksi ABC:lla joka paikan höylänä Tienaa X summan euroa 2 viikossa. En edes muista mitä se summa silloin oli. 

Täytettyäni 18 -vuotta alkoi torimyyjäelämäni: kesän 2005 olin töissä Kuopion torilla marjojen myyjänä. Tykkäsin olla torilla töissä, siinä oli omanlaisensa tunnelma ja jokainen päivä oli erilainen. Kesän 2006 olin taas torilla, mutta tällä kertaa Joensuussa torikahviossa. Syksyllä 2006 muutin Savonlinnaan opiskelemaan silloiseen Joensuun ylipistoon venäjän kielen kääntämistä ja tulkkausta ja samalla ilmoittauduin Varamiespalveluun, jonka kautta tein satunnaisia työkeikkoja esim. K-Marketeissa kassalla sekä Savonlinnan kaupungintalolla tiskaajana. 

Sitten tuli kesä 2007 ja suuntasin kesäksi Helsinkiin, jossa olin Kauppatorilla marjojen myyjänä. Palattuani syksyllä Savonlinnaan, jatkoin Varamiespalvelun kautta kassatyöntekijänä ja kesäksi 2008 palasin Helsinkiin marjojen myyjäksi: suurimmaksi osaksi olin Hakunilassa kaupan edustalla töissä.

Sinä opiskeluvuonna en hirveän montaa kassavuoroa tehnyt ja kevään 2008 olin Venäjällä, Tverissä  kolmisen kuukautta vaihdossa. Palattuani Suomeen, pakkasin taas tavarat ja muutin kesäksi Helsinkiin. Sinä kesänä olin marjamyyjänä Vallillassa S-marketin edessä ja asuinkin ihan kiven heiton päässä Aleksis Kiven kadulla Kalliossa. Edellisisistä kesistä oppineena, aloin tekemään lisäksi viikonlopputöitä Soittojumala Armaksessa blokkarina. Miksi oppineena? Koska kaksi edellistä kesää meni aika railakkaasti. Olin päivät töissä ja biletin viikonloput ihan urkalla. Kaivohuone oli kuin toinen olohuoneeni ja rahaa paloi ravintoloihin, takseihin, vaatteisiin jne. Kolmantena kesänä halusin pitää itseni pois baareista asiakkaana, joten menin sinne töihin. Tein enimmäkseen lauantaivuoroja, koska olin silloin päivisin myös marjoja myymässä, mutta silloin tällöin tein kuitenkin myös perjantaiöisin vuoroja ja ne viikonloput olivat kieltämättä aika rankkoja. Kesä oli kuitenkin loppupeleissä todella tuottoisa, kun minulla ei ollut aikaa tuhlata rahoja mihinkään.



Syksyllä 2009 Joensuun yliopistosta tuli Itä-Suomen yliopisto ja meidän siirto Savonlinnasta alkoi. Lähdin ekassa erässä eteenpäin eli muutin Joensuuhun. 

2010 vuonna aloin tekemään konsulentin/promootiokeikkoja ja Varamiespalvelu oli muuttanut nimeään Vara-avuksi, jota kautta tein taas kassavuoroja Joensuun eri K-marketeissa. Sain myös muutaman näytösmalli keikan mallitoimiston kautta. Kesällä 2010 tein pelkästään Vara-avun kautta keikkoja ja 2011 vuodesta alkaen aloin tekemään konsulentin/tuote-esittelijän/promokeikkoja eri yritysten kautta. Muun muuassa Kohu-Live, Catch on/Lime on, VeraVia, Markkinointitoimisto Johdin, Liv Promotions jne. Olen tehnyt töitä mm. seuraavien brändien parissa: Palmolive, Colgate, Remington, Hugo Boss, Escada, Vaasan&Vaasan, God Morgoni, Ocean Spray, Jägermaister, Golden Cap, Breezer, Corona, Vitamin Well, Leader, Meira, Dole, Sol, Lay´s, Dolce & Gabbana, Valio, Tuborg,  Fosters jne. En edes muista kaikkia.

Koko 2011 kesän olin töissä Liperin Rantamakasiinilla kahvio/pizzatyöntekijänä ja samaan aikaan myös Tokmannilla, jossa jatkoin vielä lokakuun loppuun. 2012 tein edelleen promoja ja kesällä sain vihdoin kandidaatin paperit ulos. Menihän siinä 6 vuotta, mutta koulu ei suoraan sanottuna oikein maistunut, ja tein tosi paljon töitä koulun ohessa, joten selittelen itselleni, että näin piti mennäkin. Luin sivuaineena jonkun verran kauppatieteitä sekä suoritin kokonaisuuden suomen kielestä. Jälkikäteen harmittaa, etten syventynyt juurikin kauppatieteisiin enemmän. Valmistumisen jälkeen aloin tekemään satunnaisia tulkkauskeikkoja Valtiolle sekä tulkkauskeskuksen kautta, tulkkasin sekä venäjää että viroa. Muuten olin kesän 2012 töissä taas Liperin Rantamakasiinilla ja viikonloppuisin tein lähinnä alkoholipromokeikkoja baareissa ja tapahtumissa. Sinä kesänä tulin myös raskaaksi ja vielä syksyllä 2012 tein aktiviisesti promoja sekä Tokmannin kassavuoroja Opteamin kautta, mutta muuten aloin pikkuhiljaa hiljentämään tahtia. 

Olivia syntyi maaliskuussa 2013 ja jäin äitityslomalle. Tein kesällä satunnaisia työkeikkoja sunnuntaisin Liperin makasiinilla, mutta muuten olin ihan kotona ja päivittelin tätä blogia, jonka kautta sain myös pientä lisätuloa eri yhteistöiden ja sivubannereiden mainostulojen kautta.

Kesällä 2014 olin taas kerran koko kesän Liperin Rantamakasiinilla töissä ja aloin miettimäään jatkoa. Olivia oli melkein 1,5 -vuotias ja minun oli aika palata töihin. Olimme hakeneet Olivialle hoitopaikkaa jo keväällä, koska ilmoitin miehelleni, että 1.9.2014 minä aloitan työt – en tiedä vielä missä, mutta jossakin. Elokuun puolessa välissä minulla ei vielä ollut syksylle töitä, mutta 1.9.2014 minä aloitin kuin aloitinkin työt Alexandria Pankkiirilikkeessä yhtiösihteerinä Joensuun konttorilla. Sanoin jo työhaastattelussa, että haluamme toisen lapsen mahdollisimman pienellä ikäerolla ja hups, marraskuun lopussa teinkin plussatestin Alexista.



Tein siinä ohessa myös promokeikkoja niin jo aiemmin mainitttujen yritysten kautta kuin myös uutena Ramson & co. Brand Ambassadorin kautta. Jäin sitten toukokuussa 2015 pidemmän sairasloman kautta äitiyslomalle ja keskityin taas enemmän blogiin. Alexin syntymävuosi taisikin olla blogin kulta-aikaa ja myös itselleni paras aika rahallisesti, mitä blogista sain. Töitä en tämän äitiysloman aikana sen kummemmin tehnyt. Minulla oli työpaikka odottamassa Alexandriassa, mutta sihteerin hommat eivät enää houkuttaneet ja haaveilin sijoitusneuvojan työstä. Näinpä kävin pitkät keskustelut esimieheni, aluepäällikön ja toimitusjohtajan kanssa ihan virallisesti työhaastatteluiden kautta ja sainkin paikan neuvonantajana.

Aloitin Alexandria Pankkiiriliikkeen asiamiehenä 2.1.2017 toiminimeni kautta ja suoritin mm. APV 1 eli sijoituspalvelututkinnon. Siellä olin töissä kesäkuuhun 2018 saakka ja lopetettuani työt siellä, pidin heinäkuun 2018 kesäloman sekä elokuun omaa lomaa Espanjassa, jossa mietin elämääni nyt ja tulevaisuudessa. Palattuani Suomeen menin työhaastatteluun OP:n tytäryhtiölle Opsetille ja aloitin siellä työt syyskuun lopussa henkilöasiakaspalvelussa. No pitkään en siinäkään ollut, kun hainkin töihin suoraan OP:lle ja suureksi onnekseni sain vakituisen paikan yrityspalvelun puolelta, asiakaspalvelutehtävissä. Tässä työssä aloitin tosiaan helmikuun 2019 alussa ja tähän asti olen viihtynyt ihan super hyvin! 

Sellainen työhistoria minulla! Eli tavallaan monen mutkan kautta humanisti päätyi pankkialalle ja mikä parasta, humanisti viihtyy täällä!

ps. teen edelleen satunnaisia edustuskeikkoja, mutta valikoin ne tosi tarkkaan 😊

Miten sinä päädyit nykyiseen työhösi?

pps. käytin CV:täni  tukena tätä kirjoittaessani, enhän mä muuten muistaisi missä oon ollu töissä, kun tuntuu, että minulla on ihan järkyttävän pitkä..

                                                                            -Karina-



tiistai 2. huhtikuuta 2019

Väsyneen päiväkirja: Mitä nyt kuuluu?


Pitkästä aikaa alan olemaan enemmän oma itseni. Tämä on toki monen eri muutoksen aiheuttama positiivinen reaktio: vaikka edellisestä työpaikastani tykkäsinkin, on nykyinen ollut henkisesti huomattavasti helpompi eikä esimerkiksi toimeentulosta tarvitse samalla tavalla stressata, kun on kiinteä kuukausipalkka. Myös Alexin imetys loppui syksyllä ja oma hormonitoiminta on palautunut ennalleen. Kaipaan hellyyttä ja vaikkapa mieheni kosketusta ihan eri tavalla kuin imetyksien aikana. Silloin koin saavani kaiken läheisyyden lapsista enkä oikein halunut mitään tai oikeastaan ketään.

Työpaikan vaihdon lisäksi ja saatuani tietää matalasta ferritiinistä aloin syömään säännöllisesti rautalisää ja käytyäni tammikuussa kontrollissa, yllätyin positiivisesti, miten nopeasti luku lähti nousuun. Väsymys ja voimattomuus eivät tietenkään sormia napsauttamalla hävinneet enkä koe vieläkään olevani elämäni kunnossa, mutta vihdoin olen saanut liikkumisen taas osaksi arkea. Tämän uskallan nyt ihan ääneen julistaa, sillä nyt alkoi neljäs viikko säännöllistä liikkumista. Pyrin käymään 2 kertaa viikossa salilla, 3 kertaa kävelylenkeillä sekä pitämään 2 lepopäivää. Esimerkiksi viime viikkoni näytti tältä (vaikkakin lepopäiviä tuli migreenin vuoksi tavallista enemmän):

ma 25.3 Kävelylenkki 8,2 km 1h 15min
ti 26.3 Kuntosali, 60min
ke 27.3 lepopäivä
to 28.3 lepo/migreenipäivä
pe 29.3 lepo/migreenipäivä
la 30.3 kävelylenkki 4,23km, 45min + kotitreeni
su 31.3 kävelylenkki 10,24 km, 1h 30min



ja tämä viikko on alkanut:

ma 1.4 salilla Crosstrainerilla 30 min + vatsatreeni
ti 2.4 kuntosali 45 min (7min kuntopyörä, 3 min soutulaite, kyykky, jalkaprässi, jalannosto sivuttain, penkkipunnerrus, ylätalja, pystypunnerus sekä vatsat ja kyljet. Kaikkia sarjoja joko 15-15-10-10 tai 15-10-10).

Huomenna olisi periaatteessa lepopäivä, mutta loppuviikosta on niin paljon muuttujia, että näillä näkymin sekä pe että la ja pahimmassa tapauksessa vielä sunnuntaikin jäävät ilman urheilusuoritusta, joten menen huomenna lenkille ja torstaina salille.

Niin kuin jo ylempänä kirjoitin, pitkästä aikaa minä alan olla enemmän oma itseni ja kaikista parasta tässä on se, että urheileminen ja ennen kaikkea liikkuminen tulevat täysin omasta tahdostani. En mene lenkille, koska mun pitää mennä, menen koska minä haluan. Olin kadottanut sen euforisen tunteen, mikä suorituksen jälkeen tulee useammaksi vuodeksi ja nyt vihdoin alan saamaan samoja fiiliksiä kuin ennen vanhaan.

/viime viikon lauantaina kaivoin varastosta ikivanhat tuplarattaat esiin ja kävin reilun 4km kävelyllä. Kyllä oli kädet hapoilla, kun työnsin 40kiloa lapsia loskassa./

Täysin en kuitenkaan ole väsymyksestä/uupumuksesta toipunut ja aika ajoin olen iltaisin hyvin poikki. En ihan samalla tavalla kuin syksyllä, sillä nyt jaksan laittaa ruokaa, pestä pyykkejä ja leikkiä lasten kanssa, mutta silti tunnen sen saman tunteen aika ajoin – ei ole voimia mihinkään. Silloin pyrin ottamaan lepohetken, pienet päikkärit tai olen ihan vaan tekemättä mitään. Sillä kokemuksesta tiedän, että kun painaa täysillä, vaikka keho on eri mieltä, ei hyvää seuraa.

En tiedä, ehkä tämä on myös tätä kevään ja valoisuuden aikaa – aurinko saa hymyn huuliin, vai onko se todella sitä, että varastorauta alkaa kerryttämään tavaraa itseensä? Joka tapauksessa on ihanaa nauttia taas elämästä ja siitä, ettei koko ajan tarvii miettiä missä ja milloin voin laittaa silmät kiinni.

Oikein ihanaa alkanutta huhtikuuta sekä kevättä jokaiselle!

Karina

lauantai 16. maaliskuuta 2019

Uusia kuvioita ja muotoja.

Valkoisen paperin syndrooma. Tuijotan koneen ruutua, pää pursuaa ideoita, otsikot vilahtavat silmissäni, mutta en saa tekstiä sisältäni ulos. Milloin kirjoittamisesta on tullut minulle näin vaikeaa? Mulla on niin ikävä blogia, kirjoittamista, vuorovaikutusta lukijoiden kanssa, kaikkea mitä tämä oli parhaimmillaan! Ja nyt kun lapset muovailevat ja minulla on hetki aikaa keskittyä kirjoittamiseen, olen täysin lukossa.

Huomasin, että olin aloittanut yhden tekstin kirjoittamisen pari viikkoa sitten. Olin lisännyt jopa kuvankin tekstiin. Mutta sitten homma keskeytyi ja teksti unohtui luonnoksiin. Sinne luonnoksiin on itse asiassa kerääntynyt jo aikamoinen kasa keskeneräisiä ajatuksia, tekstejä, haasteita ja kuvakollaaseja. Kun joku jää kesken, ei myöhemmin tunnu enää ajankohtaiselta julkaista menneitä asioita.

Täällä todellisessa elämässä on tapahtunut taas paljon kaikenlaista. Minut valittiin uuteen työtehtävään ja olen viimeisen kuukauden ajan ollut kouluttautumassa uusiin tehtäviin. Siirryin henkilöasiakaspuolelta yrityspuolelle ja olen todella innossani tästä mahdollisuudesta sekä kaikesta, mitä työ tuo tullessaan. 

Rautalisän syöminen on auttanut minua jaksamaan paremmin ja olen vihdoin lisännyt liikuntaa elämässäni! Tuntuu hyvältä, että työpäivän jälkeen jaksaa käydä lenkillä! Esimerkiksi vielä viime keväänä en olisi voinut kuvitellakaan, että olisin jaksanut tehdä yhtään mitään työpäivän jälkeen. Nyt odotan jo hetkeä, että tulen kotiin, vaihdan vaatteet ja käyn ulkoilemassa. Ja ensi viikosta lähtien alan käymään myös salilla, en malta odottaa!




Melkein hävetti, kun huomasin SportsTrackerista, että olin käynyt viimeksi lenkillä 5 kuukautta sitten. Mutta minkäs sille teet: pääasia, että nyt käyn taas. 

Moni luulee, että mun ylimääräiset kilot johtuvat toisesta lapsesta, mutta todellisuushan on se, että olen kerännyt nämä ihan itse eikä lapsilla ole mitään osuutta tähän. Facebook muistutti minua tänään 5 vuoden takaisesta kuvasta:




Tämä kuva aiheuttaa minussa sekä hyviä, että huonoja tuntemuksia. Huonoja siksi, että minusta tuntuu pahalta, miten olen päästänyt itseni niin huonoon kuntoon, mitä nyt olen. Tuntuu, etten varmaan ikinä pääse enää tuohon pisteeseen, mitä kuvassa olen. Olivia oli silloin 1-vuotias ja minun treenimotivaatio oli huipussaan. Mulla oli silloin FitMom projekti menossa, vanhoja postauksia löytyy fitmom tägin alta. Mutta toisaalta, kuten jo sanoin, kuva aiheuttaa myös hyviä tuntemuksia: jos olen pystynyt silloin tähän, niin miksi en pystyisi nyt? Työtähän se vaatii, mutta niin vaati silloinkin. Edelleen minulla on kaikki mahdollisuudet treenata itseni hyvään kuntoon.

Yhteenvetona: minulla menee nyt  todella paljon paremmin kuin vuosi sitten, kun olin uupunut, väsynyt, epätietoinen tulevaisuudesta, epävarma kaikesta. Nyt olen huomattavasti vahvempi, itsevarmempi tulevan suhteen, motivoituneempi ja ennen kaikkea, minulla on enemmän paukkuja, koska ferritiinikin on noussut kohisten.

Ihanaa viikonloppua, ehkäpä minäkin tästä rohkaistun avaamaan koneen taas useammin auki :)

Karina







lauantai 2. helmikuuta 2019

Iltavuoroviikko saa pään sekaisin.

Ohi on! Nimittäin iltavuoroviikko! Olen työssä, jossa palvellaan asiakkaita arkisin klo 8-22 ja lauantaisin klo 10-16. Tämä tarkoittaa totta kai sitä, että välillä sitä joutuu itsekin iltaisin tai lauantaisin töihin. Perus viikko on yleensä 8-16, 9-17 tai 10-18, mutta iltavuoro alkaa klo 14.05 ja loppuu klo 22.05. Siitä kun käppäilet autolle, joka on välillä hevonkuusessa, rapsuttelet jäät ikkunoista, annat auton lämmetä vähän aikaa ja ajelet reilun 25 kilometrin matkan kotiin, on kello helposti varttia vaille 23. Iltapala, suihku yms ja kello onkin 23.30 kun pääset nukkumaan. 

Joku voisi sanoa, että eihän tuo ole edes paha. Ei varmaan olekaan, mutta mä en vaan ole tottunut olemaan iltoja töissä. Vaikka olen ollut baarissakin 22-04.30 töissä, olen enemmän sekaisin näistä 22 loppuvista vuoroista - koska, kun teet yövuoron, olet valmistautunut siihen, että seuraava päivä menee pöhnässä, mutta kun olet tehnyt vaan 14-22 vuoron, et osaa ajatella, miten sekaisin olo on seuraavana päivänä.


Just nyt on sellainen olo, kuin olisin ollut eilen ryyppäämässä. Väsyttää, olo on huono ja vetämätön. Lapset heräsivät klo 8 aikaan ja menivät katsomaan lastenohjelmia. Itse nukahdin vielä hetkeksi ja pääsin sängystä ylös vasta vähän jälkeen yhdeksän. Koska oli pakko, kun lapsilla oli nälkä. Muuten olisin lykännyt ja lykännyt ja nukkunut vielä pikkuisen pidempään. Kuvittelin, että syödään aamupala ja menen takaisin sänkyyn, mutta nyt elimistö alkaa (ilmeisesti kiitos toisen jättikahvikupin) pikkuhiljaa heräilemään. 

Harmi, että iltavuoroviikko saa minut näin sekaisin, koska oikeasti tykkään tehdä klo 14.05 alkavia vuoroja! Aamulla saa nukkua lasten kanssa niin pitkään kuin huvittaa, aamupalan jälkeen vien lapset päiväkotiin, ehdin olemaan kolmisen tuntia yksin kotona, ennen kuin lähden ajamaan töihin ja työpäivät sujahtavat nopeasti ohi. 

Jäin miettimään 2 - ja 3 -vuorotyöläisiä. Tottuuko elimistö oikeasti siihen, että välillä ollaan aamussa, välillä päivässä ja välillä yössä? Miten te jaksatte herätä aamuisin hoitamaan lapsia ja kotiaskareita? Onko teilläkin pää täynnä hattaraa?

Karina

lauantai 26. tammikuuta 2019

Lapseni tyrannisoivat minua yöllä.

Ihanaa, että on viikonloppu! Vaikka viime viikko menikin 90% kotosalla sairastellessa ja viikon eka ja vika työpäivä oli perjantaina, en voisi olla iloisempi tästä viikonlopusta! Talon viikkosiivous on tehty to/pe aikana, mulla on tänään kotitreenipäivä, mies on vapailla, lapsille tulee kavereita kylään, ruoaksi on lasagnea ja illalla on miehen siskon kolmekymppiset! Niissä menen tosin vain pyörähtämään lasten nukahdettua, kun miehen serkku tulee vahtimaan lasten unta. Tuskin kovin pitkään pystyn olemaan, sillä Alex on alkanut heräilemään yöllä ensimmäisen kerran yhden maissa ja toisen kerran kolmen-neljän aikoihin huutamaan minua. Ja kun hän huutaa minua, mikään tai kukaan muu ei auta. Minä vain.

Olisiko vinkkejä, miten saisin 3,5-vuotiaan nukkumaan omassa sängyssä kokonaisen yön heräämättä? Ollaan tehty aikoinaan se "virhe", että ollaan alusta asti nukutettu lapsia - laulamalla, silittämällä, lukemalla satuja ja olemaan huoneessa niin pitkään, kunnes nukahtavat. Nyt tämä suloinen tapa on alkanut käymään hermojen päälle. Eikö olisi jo aika opetella nukahtamaan itse? Oliviakin on melkein kuusi (!!) ja kaipaa edelleen äitiä tai isää huoneeseen, tästä tottakai Alex ottaa vauhtia ja huutaa yhtä lailla minua tai isäänsä.

Pari viikkoa sitten otettiin lasten huoneen lattialta patja kokonaan pois. Aikaisemmin jompi kumpi (tai molemmat...) maattiin siinä patjalla lastenhuoneen lattialla ja miehen lukiessa satua, silitin Olivian kättä tai Alexin selkää, kunnes nukahtivat. Kaksi aikuista vietti 15-45 minuuttia lastenhuoneen lattialla nukuttaen lapsia. OMG. Jos jompi kumpi lapsista heräsi yöllä, siirtyi toinen aikuinen patjalle nukkumaan, silittäen heränyttä lasta. No tämä tapa ollaan saatu nyt kitkettyä pois, ei ole patjaa enää. Kummasti tuli huoneeseen tilaakin.

Mutta lapset, jos ei molemmat, niin Alex vähintään herää joka helvetin yö huutamaan minua. Eikä hänen uudelleennukahtamiseen mene yleensä kun pari minuuttia, jos minä käyn silittämässä, mutta mulla menee hermot. Työssäkäyvänä yölliset herätykset ovat aivan perseestä, haluan nukkua!!!!

Nyt oikeasti kaikki vinkit kehiin, miten saan perheen nukkumaan hyvin? Alan olla jo epätoivoinen.



Karina

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Murphyn laki.

Meneekö teillä lapset päiväkotiin, jos toinen vanhemmista on sairauslomalla? Vai jäävätkö he myös kotiin? Jos sairausloma (tekisi niin mieli kirjoittaa sairasloma, mutta tarkistin Kielitohtori.fi sivuilta, että suositeltavaa olisi käyttää "sairausloma") kestää kolme päivää, on mulla ollut tapana pitää lapset ensimmäiset päivät päiväkodissa ja viimeisen päivän kanssani kotona. Tämäkin totta kai ihan oman voinnin mukaan ja paljolti riippuu myös sairaudesta.

Just nyt olen saikulla hengitystieinfektion vuoksi. Päässä humisee, on aivosumua ja kova paine. Järkyttävä päänsärky ajoittain. Olen kotona aurinkolasit päässä, lepäilen pimeässä huoneessa ja välttelen kaikkia mahdollisia ääniä sekä ärsykkeitä. En tietenkään koko ajan, mutta useamman tunnin päivässä.  Jos lapset olisivat nyt kanssani kotona, he todennäköisesti katsoisivat puolet päivästä Netflixistä lastenohjelmia ja valittaisivat tylsyyttään. Siksi he ovatkin päiväkodissa, vaikka itse olen kotona. Ja he tietävät sen, että olen kotona, en lähden missään nimessä valehtelemaan heille, että olisin töissä.

Huomenna, kun on sairauslomani viimeinen päivä, voisin harkita lasten kotiin jäämistä. Vaikka olo ei vielä ole parhaimmasta päästä, haluan kuitenkin viettää ylimääräistä aikaa myös heidän kanssaan. Viikonloput kun menevät aina niin nopeasti ohitse.

Jonkun mielestä tämä on varmasti tosi itsekästä, olla päivät yksin kotona, tekemättä juurikaan mitään, mutta viime keväisen uupumuksen jälkeen olen oppinut olemaan itselleni armollisempi ja ottamaan itselleni ja keholleni aikaa, kun se sitä selvästikin kaipaa. Mulla on ollut pientä lämpöä jo viikon verran, 37,3 - 37,5 välillä eikä se tunnu kovin mukavalta. Aivosumu on pahinta. Esimerkiksi eilen, olin lähdössä lääkäriin ja ajaessani kotitietä pitkin isommalle tielle, havahduin yks kaks olevani penkassa. En yhtään ymmärrä mitä tapahtui. Ajoin kuten ennenkin, mutta olin jossakin sumussa. Onneksi en törmännyt ihmiseen tai toiseen autoon. Ikävä kyllä oma autoni kärsi ja etupuskuri on siinä kunnossa, että remontti ei tulee olemaan ykkössatasia.

Tämä viikko on kyllä ollutkin pelkkää sumua. Olen sentään saanut itseäni niskasta kiinni ja laittanut ison kasan lastenvaatteita paikalliselle FB-kirppikselle myyntiin. Yllättävän hyvin sieltä on nyt kauppoja sovittu. Tämäkin on toki ironista - juuri kun saan tavaraa myyntiin ja kauppoja on sovittu noin 180 euron edestä, romutan autoni, etten vaan pääse nauttimaan ylimääräisistä euroista, euroista joiden piti mennä lyhentämättömänä remppakasssaan. Kiitos Murphyn laki.



-Karina-



tiistai 1. tammikuuta 2019

VUOSIKATSAUS 2018.

Vuosi 2018 oli minulle monellakin tapaa raskas. Heräsin tänä  aamuna enemmän kuin iloisena täysin uuteen vuoteen. Raskaudestaan huolimatta vuosi ei missään nimessä ole sellainen, jonka haluaisin unohtaa ja koska blogikin on vuoden aikana ollut hyvin hiljainen, kokoan  nyt tähän postaukseen vuoden kohokohdat jokaiselta kuukaudelta. Olen viimeksi tehnyt samankaltaisen postauksen tammikuussa 2016, jolloin muistelin vuotta 2015. Se oli ihan erilainen vuosi, pelkkää vauvaa, onnellisuutta ja hattaraa. Mutta, mitä 2018 jätti jälkeensä?

                                             T A M M I K U U & H E L M I K U U

Itse asiassa 2017 vuoden joulukuussa ennakoin, ettei vuosi 2018 tule eroamaan vuodesta 2017 juurikaan, elämä on pelkkää arkea ja työtä. Väärässähän minä olin. Kirjoitin ensimmäisen kerran väsymyksestäni jo tammikuun toisena päivänä eikä se siitä ainakaan helpottunut, vaikka parempiakin kausia oli. Tein pitkiä työpäivä ja yritin selviytyä arjesta. Helmikuussa havahduin painonnousuuni ja yritin saada itseäni niskasta kiinni. Aloitin jopa salilla käymisen ja muutaman kuukaudenhan sitä kestikin.. Helmikuussa vietin myös kivan viikonlopun ystäväni luona Helsingissä. Viikonloppu alkoi ja loppui sushiövereillä <3


                                          M A A L I S K U U & H U H T I K U U

Maaliskuussa juhlittiin Olivian 5-vuotis syntymäpäiviä. Olivia valitsi juhlateemaksi Frozenin ja puheutui itse Annaksi. Myös vieraat saivat pukeutua teeman mukaisesti ja talomme olikin täynnä monen monta Elsaa. Pääsiäisenä kävimme perinteiseen tapaan virpomassa, vietimme yhden viikonlopun vanhempieni luona Kuopiossa.

Huhtikuussa hermostuin ylipitkille hiukselleni ja leikkautin huimat 25cm lahjoitukseen. Jatkoin myös satunnaista salilla käymistä.


                                                 T O U K O K U U

Toukokuussa postasin monia tekstejä väsymyksestäni. Vielä toukokuun alussa yritin pitää kaiken hallinnassa ja postasin instaankin kivoja kuvia äidinpäivästä yms, mutta mitä lähemmäksi kuukauden loppua tultiin, sitä vähemmän jaksoin enää.

"Julkinen kuori on jotakin, johon olen pystynyt itse vaikuttamaan. Minkälaisen kuvan annan muille, tutuille ja tuntemattomille. Mutta kotona näkyy se oikea todellisuus ja siihen olen alkanut heräämään kunnolla. Olen vaan niin helvetin väsynyt. Herään väsyneenä, menen töihin väsyneenä, tulen töistä väsyneenä, menen nukkumaan väsyneenä. "

Toukokuu oli se kuukausi, kun kamelinselkä niin sanotusti katkesi. En jaksanut olla enää väsynyt, uupunut, voimaton, saamaton, haluton, kaikkea muuta kuin normaali minä normaalisti on. Aloin saamaan paniikkikohtauksia kotona ja töissä. Toukokuun loppupuolella paloin kokonaan loppuun ja esimieheni toimesta löysin itseni aikuispsykiatrisesta tehostetusta avohoidosta. En osannut tehdä muuta kuin itkeä. "Mitä sinulle on oikein tapahtunut"? kysyivät ystävät ja sukulaiset. Superäiditkin väsyy, vastasin. Postauksen siitä voit lukea tästä.

                                                     K E S Ä K U U

Toukokuisen uupumuksen toteamisen jälkeen,olin muutaman viikon saikulla. Palattuani töihin, ymmärsin, että minun on tehtävä elämässäni muutoksia jos meinaan tästä muuksi muuttua. Lopetin työt Alexandriassa, jossa toimin sijoitusneuvojana tammikuusta 2017 alkaen. Aloitin talossa itse asiassa jo 2014 vuoden syyskuussa yhtiösihteerinä, joten lähteminen oli kaikin puolin haikeaa. Ikävä kyllä en saanut hakemaani toista työpaikkaa, joten yks kaks olinkin tilanteessa, josta minulla ei ollut aiempaa kokemusta. Olin työtön. Koska toimin Alexandriassa toiminimiyrittäjänä, en voinut heittäytä työttömyyspäivärahalle, koska olin saamassa vielä komissioita, hyvin pieniä sellaisia, mutta kirjanpidollisista syistä toiminimen piti olla vielä voimassa. Taloudellinen ahdinko meinasi kasvaa taas kasvuaan, mutta onneksi oli jonkin verran säästöjä pahan päivän varalle ja tämä tuntui sellaiselta. 


                                                     H E I N Ä K U U

Heinäkuun piti olla alunperinkin lomakuukauteni, joten päätin myös pitää sen alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Matkustimme koko perheen voimin Puolaan, Gdanskiin viideksi päiväksi. Vietimme ihania kesäpäiviä kotona, mustikassa, Kuopiossa, ystävien ja perheen kesken. Hain muutamaa työpaikkaa ja päätin lähteä elokuuksi Espanjaan kasamaan itseäni, ajatuksiani ja voimiani. Moni oli päätöksestäni ihmeissään, sillä lapset jäivät isänsä kanssa kuukaudeksi kotiin, mutta tein sen, minkä koin itselleni tarpeelliseksi.

                                                         E L O K U U

Elokuun alussa juhlimme Alexin 3-vuotis juhlia ja heti juhlien jälkeen suuntasimme ystävän kanssa Helsinkiin ja seuraavana päivänä lensimme Malagaan. Fuengirola kolmessa päivässä - kertoo meidän kolmesta yhteisestä päivästä Espanjassa. Tämän jälkeen jäin yksin. Aloitin kirjan kirjoittamisen, nukuin, nukuin, nukuin, näin ystäviä, kävin ulkona syömässä, katsoin Netflixiä enemmän kuin koskaan ennen, kasailin ajatuksiani ja olin vain. Edelleenkin olen hyvin kiitollinen vanhemmilleni ja miehelleni, että sain toteuttaa tämän itseni etsimismatkan. Siitä oli minulle todella paljon hyötytä.



                                                      S Y Y S K U U

Syyskuussa innostuin taas liikkumisesta ja kuvittelin saavani itseni Projekti20 avulla kuntoon. Kerroin blogin puolella, että projekti20 tarkoitti 20 viikkoa, mutta todellisuudessa se tarkoitti myös 20 kiloa. Painoin syyskuussa niin paljon, että 20kg pudotus olisi ollut todella paikallaan. Ja on edelleen, ei ihan 20, mutta sellaiset 15kg saisi lähteä ihan heittämällä. Innostuin myös kasvisruoasta ja tein ihania sosekeittoja, kasvispihvejä jne. 

Ensimmäistä kertaa elämässäni kävin ystäväni kanssa patikoimassa ja vieläpä yön yli laavulla nukkumassa! Reissu oli mahtava ja innolla jo odotan seuraavaa kertaa.



Syyskuussa aloitin myös työt uudessa työpaikassa. Olen edelleen finanssialalla, hyvin ruohojuuritasolla tällä hetkellä, mutta tsemppaan itseäni eteenpäin, koska talossa on oikeasti hyvät etenemismahdollisuudet ja hyvin työnsä tekevät kyllä palkitaan.

                                                      L O K A K U U

Lokakuussa saimme viettää mieheni kanssa harvinaisen viikonlopun ihan kahden kesken. Meillä oli 9.vuotispäivä, jonka kunniaksi järjestin meille yllätyksen. Vanhempani tulivat katsomaan lapsia meille, ja me ajoimme autolla Savonlinnan suuntaan, pysähtyen syömään, pitkälle lenkille sekä lopulta Savonlinnaan kylpylähotelliin, jossa olimme yötä. Ihanaa parisuhdeaikaa!

Lokakuussa kerroin myös saaneeni helpotusta väsymykseeni sekä uupumukseeni. Olin käynyt syksyllä verikokeissa ja kävi ilmi, että ferritiinini  oli vain 16. Aloitin syömään rautalisää ja sain psykologisen helpotuksen, kun sain "vastauksen" miksi olen niin koko ajan niin väsynyt. Uusintakokeeseen olen menossa nyt tammikuun aikana.

                                 M A R R A S - J A  J O U L U K U U

Nämä kuukaudet menivät ihan omalla painollaan työvuorojen mukaan. Olen yrittänyt antaa viikonloppuisin lapsille enemmän yhteistä aikaa,olemme mm. käyneet uimassa, ulkoilleet, leiponeet, leikkineet yms tehneet kaikkea kivaa yhdessä. Joulukuussa oli ihanaa viettää joulua perheen kanssa, käydä ystävien luona kylässä.




                                     Y H T E E N V E T O

Vuosi oli kaikin tavoin itselleni raskas. Jouduin tekemään isoja päätöksiä työurani suhteen, parisuhteeni oli vaakalaudalla, en tuntenut itseäni tarpeeksi hyväksi äidiksi, vaimoksi, ystäväksi. Olin niin uupunut kaikkeen. Onneksi tämä kaikki on nyt ohi, 2018 opetti minulle itsestäni paljon, toivottavasti vuosi 2019 tuo mukanaan enemmän voimaa, onnea, iloa ja rakkautta.

Superhyvää Uutta Vuotta 2019 jokaikiselle!


                                          Karina