lauantai 2. helmikuuta 2019

Iltavuoroviikko saa pään sekaisin.

Ohi on! Nimittäin iltavuoroviikko! Olen työssä, jossa palvellaan asiakkaita arkisin klo 8-22 ja lauantaisin klo 10-16. Tämä tarkoittaa totta kai sitä, että välillä sitä joutuu itsekin iltaisin tai lauantaisin töihin. Perus viikko on yleensä 8-16, 9-17 tai 10-18, mutta iltavuoro alkaa klo 14.05 ja loppuu klo 22.05. Siitä kun käppäilet autolle, joka on välillä hevonkuusessa, rapsuttelet jäät ikkunoista, annat auton lämmetä vähän aikaa ja ajelet reilun 25 kilometrin matkan kotiin, on kello helposti varttia vaille 23. Iltapala, suihku yms ja kello onkin 23.30 kun pääset nukkumaan. 

Joku voisi sanoa, että eihän tuo ole edes paha. Ei varmaan olekaan, mutta mä en vaan ole tottunut olemaan iltoja töissä. Vaikka olen ollut baarissakin 22-04.30 töissä, olen enemmän sekaisin näistä 22 loppuvista vuoroista - koska, kun teet yövuoron, olet valmistautunut siihen, että seuraava päivä menee pöhnässä, mutta kun olet tehnyt vaan 14-22 vuoron, et osaa ajatella, miten sekaisin olo on seuraavana päivänä.


Just nyt on sellainen olo, kuin olisin ollut eilen ryyppäämässä. Väsyttää, olo on huono ja vetämätön. Lapset heräsivät klo 8 aikaan ja menivät katsomaan lastenohjelmia. Itse nukahdin vielä hetkeksi ja pääsin sängystä ylös vasta vähän jälkeen yhdeksän. Koska oli pakko, kun lapsilla oli nälkä. Muuten olisin lykännyt ja lykännyt ja nukkunut vielä pikkuisen pidempään. Kuvittelin, että syödään aamupala ja menen takaisin sänkyyn, mutta nyt elimistö alkaa (ilmeisesti kiitos toisen jättikahvikupin) pikkuhiljaa heräilemään. 

Harmi, että iltavuoroviikko saa minut näin sekaisin, koska oikeasti tykkään tehdä klo 14.05 alkavia vuoroja! Aamulla saa nukkua lasten kanssa niin pitkään kuin huvittaa, aamupalan jälkeen vien lapset päiväkotiin, ehdin olemaan kolmisen tuntia yksin kotona, ennen kuin lähden ajamaan töihin ja työpäivät sujahtavat nopeasti ohi. 

Jäin miettimään 2 - ja 3 -vuorotyöläisiä. Tottuuko elimistö oikeasti siihen, että välillä ollaan aamussa, välillä päivässä ja välillä yössä? Miten te jaksatte herätä aamuisin hoitamaan lapsia ja kotiaskareita? Onko teilläkin pää täynnä hattaraa?

Karina

lauantai 26. tammikuuta 2019

Lapseni tyrannisoivat minua yöllä.

Ihanaa, että on viikonloppu! Vaikka viime viikko menikin 90% kotosalla sairastellessa ja viikon eka ja vika työpäivä oli perjantaina, en voisi olla iloisempi tästä viikonlopusta! Talon viikkosiivous on tehty to/pe aikana, mulla on tänään kotitreenipäivä, mies on vapailla, lapsille tulee kavereita kylään, ruoaksi on lasagnea ja illalla on miehen siskon kolmekymppiset! Niissä menen tosin vain pyörähtämään lasten nukahdettua, kun miehen serkku tulee vahtimaan lasten unta. Tuskin kovin pitkään pystyn olemaan, sillä Alex on alkanut heräilemään yöllä ensimmäisen kerran yhden maissa ja toisen kerran kolmen-neljän aikoihin huutamaan minua. Ja kun hän huutaa minua, mikään tai kukaan muu ei auta. Minä vain.

Olisiko vinkkejä, miten saisin 3,5-vuotiaan nukkumaan omassa sängyssä kokonaisen yön heräämättä? Ollaan tehty aikoinaan se "virhe", että ollaan alusta asti nukutettu lapsia - laulamalla, silittämällä, lukemalla satuja ja olemaan huoneessa niin pitkään, kunnes nukahtavat. Nyt tämä suloinen tapa on alkanut käymään hermojen päälle. Eikö olisi jo aika opetella nukahtamaan itse? Oliviakin on melkein kuusi (!!) ja kaipaa edelleen äitiä tai isää huoneeseen, tästä tottakai Alex ottaa vauhtia ja huutaa yhtä lailla minua tai isäänsä.

Pari viikkoa sitten otettiin lasten huoneen lattialta patja kokonaan pois. Aikaisemmin jompi kumpi (tai molemmat...) maattiin siinä patjalla lastenhuoneen lattialla ja miehen lukiessa satua, silitin Olivian kättä tai Alexin selkää, kunnes nukahtivat. Kaksi aikuista vietti 15-45 minuuttia lastenhuoneen lattialla nukuttaen lapsia. OMG. Jos jompi kumpi lapsista heräsi yöllä, siirtyi toinen aikuinen patjalle nukkumaan, silittäen heränyttä lasta. No tämä tapa ollaan saatu nyt kitkettyä pois, ei ole patjaa enää. Kummasti tuli huoneeseen tilaakin.

Mutta lapset, jos ei molemmat, niin Alex vähintään herää joka helvetin yö huutamaan minua. Eikä hänen uudelleennukahtamiseen mene yleensä kun pari minuuttia, jos minä käyn silittämässä, mutta mulla menee hermot. Työssäkäyvänä yölliset herätykset ovat aivan perseestä, haluan nukkua!!!!

Nyt oikeasti kaikki vinkit kehiin, miten saan perheen nukkumaan hyvin? Alan olla jo epätoivoinen.



Karina

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Murphyn laki.

Meneekö teillä lapset päiväkotiin, jos toinen vanhemmista on sairauslomalla? Vai jäävätkö he myös kotiin? Jos sairausloma (tekisi niin mieli kirjoittaa sairasloma, mutta tarkistin Kielitohtori.fi sivuilta, että suositeltavaa olisi käyttää "sairausloma") kestää kolme päivää, on mulla ollut tapana pitää lapset ensimmäiset päivät päiväkodissa ja viimeisen päivän kanssani kotona. Tämäkin totta kai ihan oman voinnin mukaan ja paljolti riippuu myös sairaudesta.

Just nyt olen saikulla hengitystieinfektion vuoksi. Päässä humisee, on aivosumua ja kova paine. Järkyttävä päänsärky ajoittain. Olen kotona aurinkolasit päässä, lepäilen pimeässä huoneessa ja välttelen kaikkia mahdollisia ääniä sekä ärsykkeitä. En tietenkään koko ajan, mutta useamman tunnin päivässä.  Jos lapset olisivat nyt kanssani kotona, he todennäköisesti katsoisivat puolet päivästä Netflixistä lastenohjelmia ja valittaisivat tylsyyttään. Siksi he ovatkin päiväkodissa, vaikka itse olen kotona. Ja he tietävät sen, että olen kotona, en lähden missään nimessä valehtelemaan heille, että olisin töissä.

Huomenna, kun on sairauslomani viimeinen päivä, voisin harkita lasten kotiin jäämistä. Vaikka olo ei vielä ole parhaimmasta päästä, haluan kuitenkin viettää ylimääräistä aikaa myös heidän kanssaan. Viikonloput kun menevät aina niin nopeasti ohitse.

Jonkun mielestä tämä on varmasti tosi itsekästä, olla päivät yksin kotona, tekemättä juurikaan mitään, mutta viime keväisen uupumuksen jälkeen olen oppinut olemaan itselleni armollisempi ja ottamaan itselleni ja keholleni aikaa, kun se sitä selvästikin kaipaa. Mulla on ollut pientä lämpöä jo viikon verran, 37,3 - 37,5 välillä eikä se tunnu kovin mukavalta. Aivosumu on pahinta. Esimerkiksi eilen, olin lähdössä lääkäriin ja ajaessani kotitietä pitkin isommalle tielle, havahduin yks kaks olevani penkassa. En yhtään ymmärrä mitä tapahtui. Ajoin kuten ennenkin, mutta olin jossakin sumussa. Onneksi en törmännyt ihmiseen tai toiseen autoon. Ikävä kyllä oma autoni kärsi ja etupuskuri on siinä kunnossa, että remontti ei tulee olemaan ykkössatasia.

Tämä viikko on kyllä ollutkin pelkkää sumua. Olen sentään saanut itseäni niskasta kiinni ja laittanut ison kasan lastenvaatteita paikalliselle FB-kirppikselle myyntiin. Yllättävän hyvin sieltä on nyt kauppoja sovittu. Tämäkin on toki ironista - juuri kun saan tavaraa myyntiin ja kauppoja on sovittu noin 180 euron edestä, romutan autoni, etten vaan pääse nauttimaan ylimääräisistä euroista, euroista joiden piti mennä lyhentämättömänä remppakasssaan. Kiitos Murphyn laki.



-Karina-