perjantai 16. helmikuuta 2018

Missä mennään painon kanssa?

Vihdoin ja viimein olen saanut aikaiseksi muutoksen elämässäni! Olen nimittäin jättänyt vaalean leivän lähes kokonaan pois JA alkanut käymään salilla! Lisäksi syön nykyisin lounaaksi salaatin kanalla tai kalalla. Leivän mussutus loppui helposti, ei siinä, mutta  suurin muutos alkoi siitä, kun kävin työkaverini kanssa tutustumassa saliin, jossa hän käy. Sitten liityinkin jo itse ja olen esimerkiksi tällä viikolla käynyt jo kolmesti tekemässä joko jonkinlaisen jumpan tai salitreenin.

Miten olinkaan unohtanut, että urheilemisesta tulee ihan oikeasti hyvä mieli, se antaa virtaa ja voimaa. Aikataulujen puolesta muutosta ei juurikaan tapahtunut, jatkossa vaan minut löytää joka ti ja to klo 8-9.30 salilta ja klo  10 eteenpäin töistä. Tavoitteena on käydä vielä 1-2 kertaa muina päivinä, mutta siitä en ota stressiä, käyn jos ehdin.

Muistan aikoja ennen lapsia, kun innostuin salilla käymisestä. Treenasin kuin hullu, 4-5 kertaa viikossa. Peilikuva näytti hyvältä ja painoakin oli 15 kg vähemmän. Viisitoista kiloa! Ihan hurja lukema. Tosin kuin aikaisemmilla kerroilla, en tällä kertaa ole mittailut itseäni mistään. Toki vaa´aalla kävin, kun muutokseen ryhdyin ja tänään oli jo kolmas punnitus. Alkupaino minulla oli hurjat 80,4 kg. Olin turvonnut salakavalasti vähän joka paikasta. Työhousut puristi, tissit pilkisti rintsikoiden reunoista, allit kasvoi ja reidet paisui. Painoindeksi oli 25,96, mikä luokitellaan jo lieväksi lihavuudeksi.

Luulen, että se olikin pahin masentaja, sillä olen aina ollut hoikka. Muistatteko Röllykän? Sehän vasta masentaa :D Nuorena painoin 58-62kg, treenaamisen aikana, ennen Olivian odotusta 63-66 kg, vuosi Olivian synnytyksen jälkeen pudotin 8 kg 5 kk aikana  ja painoin 65kg, olin tavoitepainossani! Alexin raskauden aikana kiloja tuli kuitenkin 18 eikä synnytyssalille jäänyt yhtäkään, ei edes lapsen painon verran. Kuvittelin mielessäni, miten olen taas sutjakassa kunnossa, kun Alex täyttää 2v ja lupasin itselleni, että näin myös tapahtuu. Mutta ei tapahtunut. Alex on jo 2.5 -vuotias ja minä painoin vielä kaksi viikkoa sitten 80,4 kg. Sen sijaan, että lukema olisi pienentynyt, se vaan kasvoi.

Nyt takana on kaksi viikkoa puhtaampaa ruokaa, vähemmän pastaa, leipää, Subeja ja pizzoja ja suklaakarkkeja. Enemmän salaatteja, kanaa, kalaa, hedelmiä ja vettä. Ja vihdoin muutostakin on alkanut tapahtumaan toivottuun suuntaan. Tänä aamuna painoin 78,1 kg, mikä on 2,3 kg vähemmän kuin kaksi viikkoa sitten. Onhan se edelleen 13 kiloa enemmän kuin toukokuussa 2014, mutta nyt minulla on kaksi lasta ja täysipäiväinen työpaikka. Aikaa ei kuitenkaan ole vuorokaudessa yhtään sen enempää kuin silloin.

Mitkä ovat tavoitteeni tällä kertaa? Tavoitepainoa minulla ei varsinaisesti ole, tai no sen verran, että luku saisi alkaa kutosella, ei seiskalla. Päätin helmikuun alussa, että painan omiin synttäreihin mennessä 5kg vähemmän, mikä tarkoittaa, että toukokuun lopussa vaa´an tulisi näyttää 75 kg. Toukokuun loppuun on kuitenkin vielä 3,5 kk aikaa, joten ihan realistista on tavoitella myös pienempää lukemaa, esim. -1,5 kg/kk x 3,5 = - 5,25 kg ja 78,1-5,25 = 72,8 kg. Kutosella luku saa alkaa, kun on sen aika, en ota tähän enempää aikatavoitteita.

Suurin tavoite minulla on kuitenkin tehdä tästä elämäntapa. Liikkua säännöllisesti edes sen kaksi kertaa viikossa, ilman tekosyitä. Hoikistunut olemus tulee olemaan pelkkää plussaa :) Oiskohan tämä nyt kolmas vai neljäs kerta, kun yritän tehdä tästä elämäntapaa, joka kerta epäonnistun. Ehkä tällä kertaa onnistun?


Karina

lauantai 3. helmikuuta 2018

Keep Calm and Just Smile :)

Aika lailla tasan kuukausi sitten kirjoitin postauksen "Struuma vai masennus" enkä sen jälkeen palanut asiaan millään tavalla. Onko kuukauden aikana muuttunut mikään ja mitä verikokeen tulokset kertoivat?

Kävin postauksesta seuraavana päivänä verikokeissa tarkistamassa kilpirauhasen arvot. Epäilin, että struuma on alkanut vaikuttamaan olotilaani ja olin melkeinpä varma, että arvoissa on häikkää. Mutta kuinkas ollakaan, arvot olivat täydelliset. Kilpirauhasessa ei ole mitään vikaa eikä struumalla ole vaikutusta tän hetkiseen olotilaan.



Tavallaan tieto toi helpotuksen, että kaikki on hyvin, mutta samalla olin pettynyt, kun en saanutkaan helppoa vastausta olotilaani. Masennus on toki se toinen vaihtoehto, mutta ennen kuin lähden sitä tietä selvittelemään, päätin aloittaa pienillä muutoksilla omassa jokapäiväisessä elämässä. Lähdin miettimään mistä saan hyvää mieltä ja oloa, mikä tekee onnelliseksi. Oma perhe ja aika heidän kanssaan on tottakai ihan itsestäänselvyys, mutta toisaalta nämä samat tekijät ovat myös niitä väsyttäviä. Se kuuluisa metatyö ruuhkavuosien aikana on ihan järkyttävä riippakivi.

Ensimmäisenä muokkasin omaa työkalenteriani niin, että muutamana päivänä viikossa menen töihin vasta klo 10 tai 11. Olen vastaavasti niinä päivinä pidempään töissä, mitä olen ollut aina ennenkin, mutta silloin menin aina töihin 8.30 ja tunteja kertyi viikkoon ihan kiitettävästi. Nyt voin niinä aamuina viedä lapset normaalisti kasiksi päiväkotiin, palata kotiin syömään aamupalaa rauhassa ja joinakin aamuina olen jopa joogannut tai venytellyt. Tarkoituksena olisi alkaa urheilemaan niinä aamuina, mutta vielä en ole saanut sitä rutiinia päälle. Tässä kuussa olen lähinnä nauttinut aamun hiljaisuudesta ja isosta kupista kuumasta kahvista.

Toinen iso juttu itselleni oli Viaplay. Tein itselleni tunnukset ja sain ilmaisen kuukauden käyttööni. Heti ensimmäisenä iltana eksyin katsomaan Hart of Dixie sarjaa ja jäin välittömästi koukkuun. Noin kolmessa viikossa olin katsonut kaikki 4 tuotantokautta ja sen 3 viikon aikana olin iloisempi ja pirteämpi kuin aikoihin! Jopa työkaverit kysyivät, mitä olen tehnyt, kun olen koko ajan hyvällä päällä. Tuo sarja oli niin mukaansatempaava, iloinen ja hassu, että tulin siitä hyvälle mielelle. Odotin joka aamu iltaa että saan lapset nukkumaan ja pari tuntia omaa aikaa Bluebellin asukkaiden kanssa. 

Minulle tämä oli todella iso muutos, sillä en katso telkkaria tai sarjoja juuri ollenkaan. En ole seurannut mitään sarjoja vuosiin, telkkarista en katso edes elokuvia. Meillä ei ole tunnuksia Netflixiin eikä ennen tätä ollut Viaplayhin. Netflixistä oon satunnaisesti katsonut muutaman elokuvan, jos jonkun tunnukset on jääneet meille auki, mutta sekin on harvinaista. 

Sarjojen ja elokuvien tarkoitushan on viihdyttää ja tuottaa meille mielihyvää. Tuntuu lähes typerältä sanoa, mutta uskon, että tammikuun iloisuuteni johtui täysin Hart of Dixiestä. Nyt tosin olen pulassa, koska sarja on katsottu enkä ole löytänyt uutta tilalle. Ajattelin, että aloittaisin Gossip Girlin ihan alusta, seurasin sitä aikaisemmin, mutta monesta tuotantokaudesta on jaksoja jäänyt väliin ja viimeinen ilmeisesti kokonaan katsomatta. En tiedä jaksanko odottaa niin pitkään, että jaksaisin katsoa jokaisen jakson järjestyksessä loppuun saakka.

Tän hetkinen olo on ihan ok. Jatkan helmikuussakin muokattua työviikkoa ja aion tosissani saada myös liikunnan aamuihin mukaan. Etsin myös uutta katsottavaa, joten jos sinulla on suositella hyvän mielen sarjaa, suosittele ihmeessä! Olen avoimin mielin myös Netflixin suhteen :)


sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Puhelimen kohtalo ja arvonnan voittaja!

Miten kävi puhelimen ja kuka voitti arvonnan?


Siellähän se oli, pienessä raossa. Mies joutui sahaamaan pienen palan lattiasta.... ja seinästä ja lopulta veti puhelimen teleskooppipihdeillä ulos. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Jospa pidän jatkossa parempaa huolta puhelimestani.

                                                      Ylläripalkinnon voittajaksi tuli Elise H:


Laitan sinulle sähköpostia ensi viikon aikana! Onneksi olkoon :) Ja kiitos kaikille, jotka jaoitte tarinanne, niitä oli hauska lukea! 

Kuulumisia voinnista, verikokeista ja kaikesta muusta tulossa pian. Pidempi tauko johtui teknisistä ongelmista, jotka ovat nyt korjattu. Okei ja Viaplaysta sekä Hart of Dixie sarjasta.. Rentouttavaa sunnuntai-iltaa!

Karina