perjantai 27. toukokuuta 2016

Äidin oma aika.

Kaipaatteko te muut äidit omaa aikaa päivisin? Siis sellaista, että lähdette hetkeksi pois kotoa ja teette just sitä, mikä teitä huvittaa? Mä oon aina ollu oman ajan suhteen todella vähään tyytyvä, en ole oikeastaan osannut arjessa edes pyytää tai järjestää itselleni omaa hetkeä, mutta nyt, kun takana on aika paljon arkiyksinhuoltajuutta, lasten itkuja öisin, hermojen kiristymisiä miehen kanssa (ei meillä mitään suurta ole, ollaan vaan kumpikin oltu vähän kiukkusia viime aikoina), on monesti tullut sellainen tunne, että ei helvetti, miks mun pitää jaksaa tätä kaikkea koko ajan? Enkö voi vain hävitä hetkeksi? Mennä kahvilaan kahville, käydä kävelyllä _yksin_, tehdä jotain, ihan mitä vaan?



Eilen tein ensimmäistä kertaa sellaisen ratkaisun, että nappasin läppärin reppuun ja lähdin rantakahvilaan istumaan. Koska vettä satoi, tiesin, ettei siellä ole ketään muuta ja saan kirjoitella esimerkiksi tätä postausta ihan rauhassa! No sitten tuli tottakai se tyhjän lehden syndrooma - tuijotin ekat viisitoista minuuttia tyhjää sivua ja kalenterin "postausideoita" listaa enkä osannut insirpoitua oikein mistään! Se aihe, josta olisin halunut viime viikolla kirjoittaa, ei tunnu enää ajankohtaiselta. Ne tunteet, jotka olisin halunut purkaa toissapäivänä, eivät tunnu enää niin pahalta, että haluaisin alkaa niistä kirjoittelemaan. Mulla on monesti paljon ideoita, joista haluan kirjoittaa, mutta se aika vaan on niin rajallinen, etten just siltä istumalta pysty kaikkea ylös kirjoittamaan. Varmasti aika monella muullakin blogin kirjoittajalla on näitä samoja tuntemuksia? En aio kysyä, mistä te revitte sitä aikaa aktiivisen blogin pitämiseen, sillä tiedän kyllä, että se on vaan järjestelyskysymys sekä ehkä omien yöunien leikkaamista. Monena iltana olenkin suunnitellut kirjoittavani heti, kun lapset nukahtavat, mutta sitten iskeekin todellisuus - en jaksa, ajatus ei kulje, antaa olla.



Blogin kirjoittaminen on minulle harrastus. Ja harrastuksille pitää antaa aikaa! Toiset käy lenkillä, toiset salilla (minunkin kyllä pitäisi..) mutta mä päätin, että tänä kesänä aion antaa myös tälle harrastukselle ihan konkreettisesti aikaa. Tän päiväinen irtiotto kodista tuntuu jo nyt niin hyvälle, että eiköhän läppäri lähde useamminkin pois keittiönpöydältä rauhallisempaan ympäristöön! :)

Mitä mieltä sinä olet? Onko blogin kirjoittaminen sellainen harrastus, että sille on järjestettävä omaa aikaa vai onko hyväksyttyvämpää kirjoitella kotona silloin kun ehtii ja jaksaa?


Karina

lauantai 21. toukokuuta 2016

Lopetin työt, heh.

Viime viikon maanantaina aloitin osa-aikaisesti työt työpaikallani. Ekan päivän fiiliksiä kirjoittelin tiistaina ja siitä ei asiat mihinkään muuttuneet. Heräsin keskiviikkoaamuna väsyneenä, kiukkuisena ja itseäni soimaten. Miksi vaikeutan nyt elämääni, mikä kiire minulla on? Nämä pyörivät kovasti mielessä koko päivän. 

Menin töihin, otin kupin kahvia, kone auki ja hommiin. Kahden tunnin jälkeen toivottavaa tulosta ei ollu tullut aikaiseksi ja turhauduin. Tulospohjaista työtä tehden, sitä pitää tehdä joko täysillä tai ei ollenkaan. Ei riitä, että käy silloin tällöin vähän soittelemassa, vaan pitää käydä joka päivä ja tulosta on tehtävä. Maanantai ja keskiviikko osoittivat minulle jo sen, että 
  • olen liian väsynyt
  • ajattelen enemmän kotiasioita, kun osasin odottaa
  • kesä on meidän hommissa hiljaisinta aikaa, joten tulosta pitäisi tehdä entistä paremmin
  • mainitsinko, että ole liian väsynyt?
Lopputuloksena kävi sitten näin, että häntä koipien välissä laitoin pomolleni sähköpostia, jossa kerroin rehellisesti miltä nyt tuntuu ja miten menee. Että eihän tässä ole oikeasti mitään järkeä, kun polttoainekuluihin menee jo kiva summa. Että eiköhän se ollut nyt tässä. Oli kiva leikkiä 1,5 päivän ajan töissä käyvää äitiä, jolla on 9 kuinen vauva kotona, mutta mieluummin olen äiti, joka on kotona sen 9 kuisen vauvan kanssa, kerran siihen mahdollisuus on. Pientä taskurahaa mä joo tarviin, mutta yritän keksiä jotain muuta tapaa ansaitakseni sitä.

Eli olen taas vapaa kotiäiti, joka aikoo keskittyä kesästä nauttimiseen lasten kanssa kotona, mitähän kaikkea me keksitäänkään? Mieskin jää kohta kesälomalle :)

Ylpeä olen kuitenkin siitä, että uskalsin kokeilla, ymmärsin perääntyä ja vielä julkisesti tästä kertoa. Ihmisiähän tässä vaan ollaan ja joskus  tulee tehtyä virhearviointeja mm. oman jaksamisen suhteen. 

Enpä minäkään ole mikään yli-ihminen, vaikka joskus siltä tuntuukin :)


Karina.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

...jatkoin lausetta x 18.

En ymmärrä... miksi koti ei pysy viittä minuuttia pidempään siistinä. Miksi pyykkikaappi on lähes aina täynnä ja alusvaatelaatikko usein tyhjä. Tästä tulikin mieleen, että en vieläkään ymmärrä, minne mun vuonna 2009 joululahjaksi saatu aluvaatesetti on kadonnut. 

Seuraavaksi ajattelin... leipoa Olivian kanssa korvapuusteja. Taikina onkin jo kohoamassa! Eilen insta täyttyi jostain kumman syystä korvapuustikuvilla (kiitos vaan andsomethingdaily ja annue sekä muut) enkä voinut vastutaa tätä tunnetta, että tekee mieli upottaa hampaat pullaan.

Viime aikoina... olen ollut ahdistunut kesästä, nopeasta ajankulusta, täytetyistä viikonlopuista, ja vähän kaikesta muutenkin.

En osaa päättää... haluanko olla osa-aikaisesti töissä vai en. Tästä voi lukea lisää edellisestä postauksesta. 

Muistan ikuisesti... mummoni viimeiset elinpäivät. Miten istuin hänen sairaalavuoteellaan ja koetin pidättää itkua. Pidin häntä kädestä kiinni, harjasin hiukset ja suukotin poskelle. Ikävä on järkyttävä.

Päivän paras juttu... oli se, että lapset nukkuivat päikkärit yhtä aikaa! Ja ylipäätänsä se, että Olivia nukkui päikkärit.

Noloa myöntää, mutta... mä oon välillä tosi laiska. Joskus on päiviä, jolloin en tee muuta, kun huolehdin lapsista. Kaikki kotityöt jätän miehelleni, joka työpäivänsä jälkeen saa sitten siivota meidän sotkuja.

Viikko sitten... pitää ihan kalenterista katsoa, mitä oli viikko sitten! Ei varmaan mitään suurta ainakaan, sillä en muista mitään..jep, oli kotipäivä lasten kanssa, luultavasti olimme pihalla koko päivän :)

Kaikista pahinta on... herätä yössä useasti ja viimeisellä kerralla tajuta, että nyt on jo aika nousta, vaikka just äskenhän sitä meni sänkyyn.

Salainen taitoni on... saada kotona sotku aikaseksi alle viidessä minuutissa.

Jos saisin yhden toiveen, niin se olisi... parisuhdeaikaa mieheni kanssa <3

Minulla on pakkomielle... tarkistaa blogi ja Facebook vähän väliä. Todella ärsyttävä tapa, suorastaan riippuvuus :(

Söin tänään... paahtoleipää, kanaa, riisiä, banaanin.

Ärsyttävintä on... kun Olivia herättää (tahallaan tai tahattomasti) juuri päiväunilleen nukahtaneen Alexin.

Tekisi mieli... suklaata ja oikeastaan jotain punaviiniä!

Minusta on söpöä... miten Olivia huolehtii pikkuveljestään. Antaa omasta ruoasta, nostaa pudonneet lelut, rauhoittelee, halii ja pusuttelee.

Hävetti... kun juttelin yks päivä pomoni kanssa ja Nabbyn sovellus alkoi pitämään samalla ääntä. Sanoin pomolleni, että "odota hetki, Nabby pimpittää korvaan". Jälkikäteen tajusin, että lapseton mies tuskin tietää, mikä Nabby on ja sanavalinta pimpittää korvaan.. öhm.

Olenko ainoa, jonka mielestä... on surullista, ettei ystävät soittele enää samalla tavalla, vaan kuulumiset luetaan Facebookista ja toistensa blogeista?


Postaus kirjoitettu tiistaina 17.5.2016

tiistai 17. toukokuuta 2016

Ekan työpäivän fiiliksiä.

Eilen oli ensimmäinen työpäivä ja se oli suoraan sanottuna ihan hirveä. Tai oikeastaan sitä edeltävä yö oli ihan hirveä. Lapset heräilivät vuorotellen pitkin yötä. Olivia näki painajaisia eikä isä kelvannut, Alex taas heräs Olivian itkuun plus ne normi omat "äiti anna tissiä" heräämiset. Unen määrällä on kuitenkin aika suuri vaikutus siihen, miten seuraava päivä menee ja mulla se sattuikin sitten olemaan eka työpäivä vuoteen.

Töissä oli omat häslinkinsä, kun mun tunnarit eivät toimineet enkä pääsenyt ensin koneelle. Sitten oli kaikki piuhat ja puhelimet yms pitkin konttoria eri laatikoissa ja meni aikansa, ennen kuin pääsin varsinaisesti töihin. Tämän lisäksi oli tottakai kiva vaihdella työkavereiden kanssa pitkästä aikaa kuulumisia, käydä lounaalla ja hups päivä olikin jo ohi. 



Huomenna olen taas 9-15 konttorilla ja nyt päivän tavoitteet on saada paljon tulosta aikaseksi, provikkapalkalla kun olen, niin löysäilyt on jätettävä pois, vaikka kuinka väsyttäisi. Toivotaan kovasti hyviä unia meidän lapsille ensi yöksi!

Muuten fiilikset "töihinpaluusta" on aika ristiriitaiset edelleen. Tavallaan haluan mut sit en myöskään halua. Otapa minusta selvää. Outoa oli olla niin pitkäään pois kotoa, istua yksikseen omassa huoneessa ja soitella asiakkaille - siis jutella aikuisten kanssa! Hyvä ettei menny sanat sekaisin joka toiseessa lauseessa. Kiva on myös irtautua kodista kokonaan, ajella työpaikalle, juoda kahvi rauhassa jne.. mutta sit on myös kova ikävä kotiin. Ja nämä kaikki fiilikset jo ekan päivän jälkeen! Mikään pakkohan minun ei olisi palata vielä töihin, kyllä me taloudellisesti pärjätään, kun leikataan vähän perusmenoja, säästöjäkin on. Mietinkin eilen ihan tosissani, että haluanko oikeasti rajoittaa omia menojani nyt sillä, että alan käymään pari kertaa viikossa töissä? Eihän sitä vielä edes tiedä, onko se edes kannattavaa, sillä ajoa kertyy päivän aikana reilu 50 km ja kuluttaahan autokin, muutakin kun dieselia. 

Mitään uusia tuntemuksia ei siis ole vielä, jatkan edelleen tällä "en tiedä mitä haluan" linjalla. Toivottavasti viikon-kahden sisällä olen jo fiksumpi ja osaan päättää, mitä kesällä tapahtuu. Olenko täysin kotona vai osittain töissä. Onneksi työnatajani on tässä asiassa joustava ja tukensa antava!

Lapset on muuten piiiiiiiitkästä aikaa tällä hetkellä yhtä aikaa päikkäreillä. Olivia muuttui kauppakäynnillä niin kiukkuiseksi, etten nähnyt muuta vaihtoehtoa, kuin laittaa hänet pihalle nukkumaan, jospa sieltä heräisi iloisempi tyttö, joka haluaa leipoa mun kanssa pullia tänään!

Näihin sekasortosiin tunnelmiin palaan varmasti vielä myöhemmin, pus!