Äidin oma aika.

Kaipaatteko te muut äidit omaa aikaa päivisin? Siis sellaista, että lähdette hetkeksi pois kotoa ja teette just sitä, mikä teitä huvittaa? Mä oon aina ollu oman ajan suhteen todella vähään tyytyvä, en ole oikeastaan osannut arjessa edes pyytää tai järjestää itselleni omaa hetkeä, mutta nyt, kun takana on aika paljon arkiyksinhuoltajuutta, lasten itkuja öisin, hermojen kiristymisiä miehen kanssa (ei meillä mitään suurta ole, ollaan vaan kumpikin oltu vähän kiukkusia viime aikoina), on monesti tullut sellainen tunne, että ei helvetti, miks mun pitää jaksaa tätä kaikkea koko ajan? Enkö voi vain hävitä hetkeksi? Mennä kahvilaan kahville, käydä kävelyllä _yksin_, tehdä jotain, ihan mitä vaan?

Eilen tein ensimmäistä kertaa sellaisen ratkaisun, että nappasin läppärin reppuun ja lähdin rantakahvilaan istumaan. Koska vettä satoi, tiesin, ettei siellä ole ketään muuta ja saan kirjoitella esimerkiksi tätä postausta ihan rauhassa! No sitten tuli tottakai se tyhjän lehden syndrooma - tuijotin ekat viisitoista minuuttia tyhjää sivua ja kalenterin "postausideoita" listaa enkä osannut insirpoitua oikein mistään! Se aihe, josta olisin halunut viime viikolla kirjoittaa, ei tunnu enää ajankohtaiselta. Ne tunteet, jotka olisin halunut purkaa toissapäivänä, eivät tunnu enää niin pahalta, että haluaisin alkaa niistä kirjoittelemaan. Mulla on monesti paljon ideoita, joista haluan kirjoittaa, mutta se aika vaan on niin rajallinen, etten just siltä istumalta pysty kaikkea ylös kirjoittamaan. Varmasti aika monella muullakin blogin kirjoittajalla on näitä samoja tuntemuksia? En aio kysyä, mistä te revitte sitä aikaa aktiivisen blogin pitämiseen, sillä tiedän kyllä, että se on vaan järjestelyskysymys sekä ehkä omien yöunien leikkaamista. Monena iltana olenkin suunnitellut kirjoittavani heti, kun lapset nukahtavat, mutta sitten iskeekin todellisuus - en jaksa, ajatus ei kulje, antaa olla.

Blogin kirjoittaminen on minulle harrastus. Ja harrastuksille pitää antaa aikaa! Toiset käy lenkillä, toiset salilla (minunkin kyllä pitäisi..) mutta mä päätin, että tänä kesänä aion antaa myös tälle harrastukselle ihan konkreettisesti aikaa. Tän päiväinen irtiotto kodista tuntuu jo nyt niin hyvälle, että eiköhän läppäri lähde useamminkin pois keittiönpöydältä rauhallisempaan ympäristöön! :)

Mitä mieltä sinä olet? Onko blogin kirjoittaminen sellainen harrastus, että sille on järjestettävä omaa aikaa vai onko hyväksyttyvämpää kirjoitella kotona silloin kun ehtii ja jaksaa?

Karina

Lasten merkkivaatteet - harrastus vai hulluus?

Sattui eräänä torstaina. Ajan autolla ja edessä on vielä 120 km, tuijotan vähän väliä kelloa ja mietin kuumeisesti, missä on seuraava P -levähdyspaikka tai isompi bussipysäkki. Kello tikittää, kohta se on jo yksitoista. Paniikissa pysähdyn ensimmäiselle eteentulevalle bussipysäkille ja otan puhelimen käteeni. Äkkiä Safari auki ja osoitekenttään minirodini.com, ruudussa näkyy, että sivu aukeaa 00.02.31 päästä. Tuijotan, olen niin odottavissa fiiliksissä, että kellonäkymän muuttuessa kummalisen näköiseksi sivuksi, painan äkkiä jotain painiketta, jonka jälkeen tulee teksti - poistuit jonosta. Kiroan itseäni ja päivitän sivun, olen jonossa sijalla 4273. Voi v***u, kuuluu suustani. Jälkeenpäin näen, että kyseessä olivat pallokalalakanat. Turhaa stressiä siis, en minä olisi niitä edes tilanutkaan.

Lasten merkkivaatteet, milloin niistä tulikaan tälläinen pakkomielle? Missä kulkee harrastuksen ja hulluuden raja? On Mini Rodinia, Gugguuta, Popushopia, Boboa, Moloa, Vimmaa, apua, mitä kaikkea vielä? Meitä äitejä on kahta, okei ehkä kolmea leiriä tässä asiassa. Ekassa leirissä olevat ostavat H&M, Lindexiä, KappAhlia, ulkovaatteisiin ehkä panostetaan vähän enemmän ja löytyy Ticketiä ja Poppia. Toisessa leirissä on nämä "mä harrastan lastenvaatteita" äidit, jotka villiintyvät fb-kirppiksien ryhmissä, ostelevat merkkivaatteita, käyttävät niitä lapsillaan ja myyvät eteenpäin. Joskus ostetaan uutta ja joskus luovutaan vanhoista. Perus henkkamaukkaakin kaapista löytyy, mutta niitä ei muisteta kovin usein käyttää. Merkkien verkkokauppojen osoitteet löytyy pikavalikosta ja droppeja odotetaan kuin kuuta nousevaa. Koska "me harrastetaan". Ja sitten on se kolmas leiri. Nämä äidit ovat hyvin samankaltaisia kuin kakksoleiriläiset, mutta vielä pahempia. 

Kolmosleirin pahemman luokan lasten merkkivaateharrastaja tietää ulkoa, milloin minkäkin merkin uusin mallisto julkaistaan. Hän on laittanut puhelimeensa useamman muistutuksen asiasta ja kyttää sivustoa, jotta olisi ensimmäisten joukossa tilaamaassa uusinta uutta. Fb kirppiksillä hän ei vaan hullaannu vaan suorastaan tulee hulluksi. Jollain on myynnissä JUST sitä pallokalakuosia, minkä hän H A L U A A A A A  haluaa haluaa haluaa, maksoi mitä maksoi. 150 euroa paidasta ja leggareista ei tunnu missään, koska onhan siinä se ihana kuosi. Kolmosleirin äidin palkkanauhan voi käydä lukemassa lasten vaatekaapista. Kolmosleirin äidin lapsilla on AINA merkkivaatteet päällä, koska eihän kaapissa edes ole muita.

Onko tälläistä ollut aina? Miksi en esimerkiksi viime vuonna edes tiennyt Mini Rodinista, vaikka merkki täytti juuri 10 vuotta? Onko tämä tila väliaikaista vai onko kyseessä krooninen sairaus, kun siihen kerran sairastuu? Mä juoksin yks päivä päiväkodista kotiin, työntäen tuplia lumisohjossa, koska Gugguu julkisti mallistonsa myyntiin klo 10. Astuessani kotiin, heitin itkuhlyttimen vaunuihin ja istuin ulkotakki päällä tietokoneen edessä kiroen selainta, joka kaatui vähän väliä. Kiroen verkkokauppaa, kun olin juuri klikannut kaksitupsupipon koriini ja selasin Ä K K I Ä  jotain vielä, huomatakseni maksaessani, että pipo oli loppuunmyyty. Rukoilin mielessäni, että älä Alex herää vielä, kohta alkaa myös yllätys Mini Rodinin uuden malliston myynti. Harrastusta vai hulluutta?

Minä itse kuulun kakkosleiriin. Tulin tähän leiriin oikeastaan vasta Alexin syntymän jäkeen. En tarkalleen ottaen tiedä itsekään, miten se tapahtui, luultavasti olin saanut tartunnan jostain lähipiiristä. Mä tykkään rodineista ja gugguusta, popushopista ja vimmasta. Koska mun lompakko ei kuitenkaan tykkää niistä, niin ostan alesta ja fb kirppiksiltä, mutta välillä myös ihan uutena. Tupsupipon sijaan sain tilattua Olivialle syntymäpäivälahjaksi spagettiolkain frillamekon ja siihen sopivat leggingsit. Olivia on kovasti ihastunut Anniina balleriinaan ja mekko näytti aivan siltä. Leggingsit, koska mä vaan tykkään niistä. Mini Rodinilta ei sinä päivänä lähtenyt mitään tilaukseen. Selain kaatuili vähän väliä ja tuotteita joutui klikkaamaan niin usein ostoskoriin, että luovutin kesken. Muutoinhan olisin ollut kolmosleirin äiti.

Koska olen vasta saanut tartunnan, olen vielä ostovaiheessa. Myyntiin on mennyt vain yksi rodini ja se oli Alexin NB koossa oleva pipo. Se meni hetkessä. Kun katson lasten vaatekaappeja, en näe silmissäni kuitenkaan euroja vaan kauniita vaatteita, jotka sopivat keskenään hyvin yhteen. Olivia tykkää värikkäistä kuoseista, joten varsinkin rodinin mekot ovat olleet meillä suosiossa. Meillä käytetäään kaikkia vaatteita ihan normaalisti, mutta paremman mekon päällä ollessa ehkä muistutan Oliviaa useammin olemaan sotkematta ruoalla vaatteitaan. Vesiväreillä maalatessa kysyn, jos laitettais  essu päälle.. Tahranpoistoaineet on kovasssa käytössä ja jokainen vaate syynätään ennen pesuun laittamista kunnolla. ETTEI VAAN olisi joku ikävä tahra, joka ei lähdekään peruspesussa. Jos sellainen kuitenkin löytyy, en koskaan tee siitä numeroa tai syyllistä Oliviaa. Ne on vaan vaatteita.

Miksi tehdä itselleen tälläinen ylimääräinen vaiva ja rahanmeno? Nehän ovat herrajumala vain vaatteita,  L A S T E N V A A T T E I T A, joiden käyttöikä on muutenkin lyhyt. Miten voin palata ykkösleiriin, kertokaa? Tai haluanko mä oikeasti edes palata ykkösleiriin? En..? Tämä lastenmerkkivaatemania on kuin jokin uskonlahko, jossa tulee helposti aivopestyksi. 42,50 euron mekon voi helposti ostaa, koska saahan sen myytyä eteenpäin, kun se on Gugguuta. Mut mitä, jos siihen tuleekin iso tahra tai reikä? Eikös vaatteisin "sijoittaminen" ole hulluutta? Suorastaan typeryyttä? Miten monta kivaa henkkamaukan mekkoa saisikaan neljälläkymmenelläkahdella eurolla? 

yhteishinta 75,50€

Meillä vinksahtaneilla äideillä on kuitenkin jokaisella omat syynsä, miksi ostamme näitä merkkivaatteita. Joillakin se syy on se merkki, toisilla kuosi. Joillakin  luomupuuvilla, toisilla kotimaisten yritysten tukeminen. Mulla se on ulkonäkö ja laadukkuus. Ja jälleenmyyntiarvo, JOS vaate pysyy hyvänä. Ties vaikka minäkin onnistun joskus ostamaan sellaista kuosia, josta joku on valmis maksamaan 150 euroa? Pelataanhan Suomessa lottoakin ;) Ja onhan nämä vaan niin söpöjä <3

Mihin leiriin sinä kuulut?