perjantai 25. marraskuuta 2016

Pikaiset kuulumiset Bangkokista!

Heei! Harmittaa kovasti, ettei Pattayan asunnossamme ole kovin hyvä nettiyhteys ja en voi päivittää reaaliaikaisesti kuulumisiamme matkan varrelta, mutta juuri nyt olemme kolmatta päivää Bangkokissa ja hotellissa netti toimii, jee! 

Tulimme Bangkokiin Pattayalta linja-autolla Ekkamain bussiasemalle, josta jatkoimme kahdella Skytrainilla eli metrolla, joka menee liikenteen yllä, National stadium pysäkille. Siitä jatkoimme vielä taksilla ja vihdoin pääsimme Sabye Bangkok hotelliin, joka sijaitsee ns vanhalla puolella Bangkokia - lähellä temppeleitä ja nähtävyyksiä.



Olemme liikkuneet hyvin paljon jalkaisin ja koko eilinen päivä meni nähtävyyksiä kierrellen. Kyllä on kaunista! 

Tänään taas matkasimme kaupungin sykkeeseen ja kävimme mm Baioyke Skytowerissa sekä pyörimme muutenkin pilvenpiirtäjien läheisyydessä. Teimme pienen shoppailukierroksen ZEN ostoskeskuksessa ja samoin MBK ostoskeskuksessa. Kävelimme hyvin paljon molempina päivinä ja iltaisin on hyvin väsynyttä porukkaa hotellilla.

Lapset ovat jaksaneet uskomattoman hyvin, jopa paremmin kuin minä, sillä varsinkin ilmasta hikisenä ja nälkäisenä olen saattanut kiukutella miehelleni muutamaan otteeseen :D 



Mahtavaa on ollut, mutta kyllä Pattaya tuntuu kotoisammalta, kun siellä on helppo liikkua eikä tule maksettua törkeän paljon turistilisää, kun tuntee kaupungin hinnat, reitit ja paikat. 
Olen tosi iloinen, että teimme tämän, nyt on myös Bangkok koettu! :) huomenna palaamme "Thaimaan kotiin", kuten Olivia sanoo. Pus! 


sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Thaimaa

Hei! 

En tiedä tuleeko tämä teksti koskaan valtavan huonon wifi yhteyden vuosi läpi, mutta kokeillaan nyt kuitenkin. 

Ollaan oltu nyt jonkun aikaa Thaimaassa ja lomaa on ihan kiitettävästi myös jäljellä. Taloyhtiöimme wifi on hinnastaan huolimatta erittäin surkea, joten edessä in mitä luultavammin pidempi sometauko. Mikä sisäänsä ei todellakaan haittaa. Olen onnellinen, ettö saadaan olla koko perhe yhdessä. 

Aurinkoa riittää ja hiki virtaa. Ah, thaimaa <3 lapset ovat sopeutuneet hyvin. Lennot menivät paremmin kuin koskaan. Kaikki on just nyt täysellistä. Paitsi netti ofc.

Nautitaan <3

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Viikonloppu Helsingissä: BID & IBA 2016.

Odotettu viikonloppu on takana. Kotona kaikki oli mennyt hyvin ja Alex oli ollut jopa molemmat yöt vaatimatta tissiä tai edes maitoa. Oli nukkunut kuulkas! Jännä, että kun minä olen kotona, niin yöt ei mene ihan yhtä lailla. Ehkäpä olen liian helppo tissibaari, aina auki?

Lento Helsinkiin sujui oikein mukavasti ja Finskin lentokenttäbussilla pääsin keskustaan. Nälissäni pidätin kiukkuani, sillä ystäväni ei sitä olisi ansainnut, mutta ekana suuntasimme kyllä syömään. Sushin suurena ystävänä vaadin sushibuffaa ja sen myös sain. Ravintola Konnichiwa oli sopivasti vielä puoli tuntia auki ja hädissäni vedin mukavat sushiöverit - 26 palaa sushia, kiitos nam. Ja siihen meni alle 20 minuuttia.


Maha täynnä olikin kiva mennä nukkumaan ja otin vapaasta yöstä kaiken irti. Nukuin KATKEAMATONTA unta lähes 11 tuntia. Klo 21.45-09.00. Voitteko kuvitella? Launtaiaamuna oli todella levännyt olo ja pienen laittautumisen jälkeen lähdin bussilla Konepaja Brunoon, jossa oli Blogger´s Inspiration Day päivätapahtuma. 

Aluksi hieman jännitti, sillä enhän tuntenut ketään, mutta bongattuani Nauravanappi Lauran, kävin nykäisemässä häntä hihasta. Siitä alkoikin huippupäivä, sillä tulimme niin hyvin toimeen, että unohdin, ettemme oikeasti edes tunne. Tapasin myös Murulit blogin Meerin ja kättelin monen muunkin bloggaajan kanssa, paljonhan siellä oli "tuttuja" eli ihmisiä, joiden elämästä olen joskus jotain lukenut ja ulkonäön perusteella tunnistin, muttei sen kummempaa. Ei siinä, mukava oli saada monelle blogille oikeat kasvot ja ehkäpä tulevaisuuden tapahtumissa tutustun paremmin myös muihin. Lauran kanssa meillä vaan synkkasi niin hyvin, ettei muiden kanssa syvempää tuttavuutta tullut edes mietittyä.

Päivätapahtumassa meille oli järjestetty päälavalle ohjelmaa, lähinnä haastatteluja ja puheita, joita tilaisuuden tullen aina kuuntelinkin. Pupulandian Jenni, Uino, Emmi Nuorgam - kaikki nämä vahvat naiset oli kunnia nähdä. Samoin Blogiringin & Indiedaysin toimistonväkeä. 

Myös kierrettävää riitti, sillä moni yritys oli esittäytymässä ja järkkäämässä kilpailuja, arvontoja ja maistatuksia. Instrumentarium, VILA, VERO MODA, ukko.fi, Santa Maria & Risenta, Max Factor, Glade, ANNA de Codorniu, Boss Hugo Boss, Olympus, Nordqvist, Ginger Joe, Fresita, VihreäKeiju & Champ sekä CHILL OUT - kiitos näille kaikille edustajille ja esittelijöille! Monesta pisteestä sai myös kotiinviemisiä, joista ainakin Risentan osalta tulee oma postauksensa. Minä suuri puurovihaaja otin haasteen vastaan tehdä tuorepuuroa!


Kuvaaja: Ville Malja



Maistiaisten osalta täytyy kehua myös CHILL OUTin luomu rieslingia! Se oli ihan mun makuinen viini. Samoin Nordqvistin TeAqua oli positiivinen yllätys. Se oli kuin teetä, mutta siinä oli happoja! Ja Keisarin Morsian on mun ehdoton lemppari tee, kiva oli maistella sitä erilaisena.


Kuvaaja: Emma Tähkäpää

Päivätapahtuman jälkeen palasin ystäväni asunnolle ottamaan 1,5 tunnin päiväunet. Herätessäni olin valmis jatkamaan unia yöhön saakka, mutta enhän olisi voinut missata iltatapahtumaa, Inspiration Blog Awardeseja! Sinne menin yhdessä ystäväni kanssa, jonka luona siis majoituin,  Olivian kummisedän tarkemmin sanottuna. Ilta oli mahtava! Musiikkia, viiniä, ihmisiä, naurua. Lyhyet jatkot baarissa keskustassa ja 2.30 jo nukkumassa! Ajattelin, että sunnuntaina ehtii tekemään vielä kaikkea kivaa Helsingissä, kun paluulento oli vasta kuuden jälkeen, mutta aamulla olotilani oli ihan järkky, eikä se ollut krapulaa. 




Tärisin kylmästä ja kurkku oli niin kipeä, että nieleminen sattui. Kuume nousi tasaisesti ja kun pääsin vihdoin illalla omaan sänkyyni, näytti mittari särkylääkkeistä huolimatta 38,4`C. Ei kovin kaunis lopetus mukavalle viikonlopulle, mutta kuten sanottu - koskaan ei ole hyvä aika sairastaa ja nyt täytyy olla kiitollinen, että tämä iski vasta sunnuntaina eikä esimerkiksi lauantaina.

Varmana angiinasta kävin eilen labrassa antamassa nielusta näytteen, joka osoittautui kuitenkin negatiiviseksi. Pikkuhiljaa olo on alkanut kohentumaan eikä kurkkukipukaan ole enää niin paha. Eiköhän tämä tästä! 


Ps. löysin äsken kädestäni epäilyttävän rakon. Eikai vaan enterorokko?! A P U A.

Karina.

torstai 3. marraskuuta 2016

Enterorokko.

Kun viime viikolla olin lasten kanssa yksin kotona, muistan sanoneeni miehelleni, että kaikki menee kyllä hyvin, kunhan vaan pysytään terveinä. Ja niin me psyttiinkiin, ainakin sen viikon. Nyt on jo eri ääni kellossa, nimittäin meille rantautui E N T E R O R O K K O. Yh ja äh. Olivian päiväkodin ulko-ovessa on ollut ilmoitus enterokosta jo syyskuusta lähtien. Jotenkin olen jättänyt sen kuitenkin huomioimatta. 

No nyt alkuviikosta Alexin iholle alkoi ilmestymään näppyjä sinne tänne ja toissayönä heräsin kuuman patterin vierestä - Alexille oli noussut kuume. Meillä olisi ollut vielä eilen aamulla Havrix rokotteen laitto Alexille, mutta se siirtyi enterorokon takia. Pitkin eilistä ilmestyi näppyjä lisää ja lisää ja lisää ja valitettavasti vielä lisää. Nyt Alexilla on niitä leuassa, käsissä, kämmenissä, sormissa, reisissä, jaloissa, mahassa, vaippa-alueella, pikkuisen selässä. Ihan kaikkialla. Tekee niiiin pahaa katsoa pikkuista. Toistaiseksi Alex on ainut joka oireilee, uskon vahvasti, ettei muille tule mitään.



Puolukat kuvastakoon enterorokkoa.

Jos viime viikko oli huono aika sairastua niin on kyllä tämäkin viikonloppu. Lähden nimittäin huomenna iltalennolla Helsinkiin, lauantaina on se blogigaala.. Jos minulla ei olisi lentolippuja maksettuna niin todennäköisesti jäisin kotiin, mutta tehty mikä tehty ja saan varmaan vuoden bad mom pystin, kun lähden kuitenkin Helsinkiin sosialisoitumaan.. Mies kuitenkin osaa hommasa ja lapsilla ei ole mitään hätää, Alex mielellään hakee lohtua isänsäkin sylistä, mutta se oma huono omatunto vaivaa jo nyt. Äh, miksi just nyt? Toisaalta mieluummin taas nyt, kun ensi viikonloppuna. Eihän sairastelulle ole koskaan hyvää aikaa.

Mutta huomenna siis Helsinkiin.. wippii. Oikeesti, oon kyllä samalla myös innoissani! Sillei varovasti. Kiva tavata ystäviä, muita bloggaajia, Blogiringin ja Indiedaysin väkeä jne. Saa laittaa nätit vaatteet päälle, ei tartte ottaa imetystä huomioon ja voi hengittää vapaasti - olla muutakin kun hompssuinen äiti.  Pakko ottaa tietenkin rintapumppu mukaan, muistatte varmaan, mitä viimeksi kävi, kun matkustin Onnibussilla Helsinkiin? Heh, sitä virhettä en halua toistaa. Mutta kyllä, kyllä mä odotan lauantaita aika paljon. Eikä vain se blogitapahtuman vuoksi, vaan ihmisten, joita tulen tapaamaan <3

Karina