sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Heippa tammikuu!

B Y E - B Y E  J A N U A R Y !



Uusi vuosi ja  tammikuu alkoivat perinteisesti paukkuen, iltotulitteiden kauniita valoja katsellen. Mutta nyt kuukausi alkaakin olla taputeltu, joten katsotaan, mitä kuukaudesta jäi mieleen.

Kuun alussa, tarkemmin sanottuna 2.1 palasin töihin. Thaimaan aurinko vaihtui toimiston loisteputkeen ja rentoilu työntekoon. En tässä vaiheessa osannut vielä kuvitellakaan, miten paljon elmäni tulee muuttumaan. Miten paljon töitä on tehtävä, miten väsynyt olen iltaisin, miten aikaisin pitää herätä, jotta pysyy aikataulussa ja niin edelleen.

Arki alkoi pikkuhiljaa hahmottumaan ja kirjoitin siitä postauksen "Työssäkäyvän perheen arki". Perusarjen lisäksi perustin myös toiminimen ja hain starttirahaa. Aloitin yrittäjyyskurssin ja opettelin uusia asioita työhöni liittyen. Joinakin päivinä pää oli niin täynnä kaikkea, että nukahtelin iltaisin sekunneissa. 



Viikonloput olivat pelastuksiani - sain viettää rauhassa aikaa perheeni kanssa. Ulkoilua, leipomista. Vähintään 5 koneellista pyykkiä ja talon siivous. Ja sitten olikin taas maanantai.

Töissä oli koulutuksia koulutusten perään. Starttirahaan liittyen kävin työkkärin ja yrittäjäkeskuksen haastatteluissa, tuskailin erilaisten papereiden kanssa ja  koetin pitää pään kasassa.


Ylläoleva kuva on Jyväskylän Sokos Hotel Alexandrasta eräältä torstaiyöltä, kun työpäivän jälkeen ajoin lähes 4 tuntia Jyväskylään seuraavan päivän koulutukseen. Ja seuraavana päivänä ajoin takaisin. Sitten oli taas viikonloppu <3



Viime viikko oli yhtä matkustamista. Lensin keskiviikkona aamukuuden lennolla Joensuusta Helsinkiin kakspäiväiseen koulutukseen ja torstaina matkustin junalla Jyväskylään koulutukseen. Perjantai-iltana pääsin sitten vihdoin ja viimein kotiin perheeni luokse.


Hard Rock Cafe Helsinki

Näin se kuukausi sitten meni, töissä ja koulutuksissa. Sain perustettua toiminimen ja starttirahastakin tuli myönteinen päätös. Yrittäjyys kurssi on pahasti kesken, mutta sille on onneksi vielä aikaa. 

Tämä viikonloppu meni perheen kanssa. Mies vie Olivin lauantaiaamuna balettiin ja uimaan. Iltapäivästä kävin lasten kanssa ystävän laspen 2v synttäreillä ja illasta saunottiin. Tänään käytiin porukalla pulkkamäessä, leivottiin pullaa, leikittiin ja oltiin vaan. Siinä sivussa ne pyykitkin tuli taas pestyä ja talo imuroitua (ihana mies). Näillä voimavaroilla uuteen viikkoon!

Karina



maanantai 16. tammikuuta 2017

Työssäkäyvän perheen arki.

Työssäkäyvän perheen arki on hektistä. Meillä tätä on takana nyt kaksi viikkoa ja pikkuhiljaa palaset alkavat loksahdella paikoilleen. Perinteinen arkipäivä näyttää tältä:

5.20 mies herää ja hoitaa aamutoimensa, syö, laittaa minulle kahvit valmiiksi
6.20 mies lähtee töihin
6.30 minä nousen ja menen aamupalalle
7.00 käyn herättämässä lapset, jos eivät itse ole vielä heränneet, hoidetaan aamupesut
7.20 aloitetaan ulkovaatteiden pukeminen
7.35 siirrymme autoon ja autolla päiväkotiin
7.45 jätän lapset päiväkotiin aamupalalle ja lähden ajamaan töihin
8.20 jätän auton reilun kilsan päähän parkkiin (ilmainen) ja kävelen rivakasti töihin
8.30 olen työpaikalla ja aloitan työt
16.20 lopettelen työt ja lähden juoksemaan autolle
16.30 starttaan päiväkotia kohti
16.55 saavun päiväkodille, puetaan ja lähdetään kotiin
17.10 saavumme kotipihaan
17.15 siirrymme Alexin kanssa sohvalle, tissihetki. Olivia saa katsoa ipadista lastenohjelmaa sen aikaa
17.30 mies tulee töistä
17.40 syömme koko perhe yhdessä
18-19.30 lasten kanssa leikkimistä, yhdessä olemista. Maanantaisin Olivia käy isänsä kanssa salilla, siellä on iso patja-alue, jossa tekevät kuperkeikkoja, leikkivät hippaa jne. Tänään mies otti myös Alexin mukaan ja käski mun keskittyä blogiini. Tiistaisin sään salliessa mies käy Olivian kanssa luistelemassa.
19.30 iltapala
20.00 iltapesu
20.30 lapset nukkumaan
21.00 jos jaksan, valvon vielä hetken miehen kanssa. Juodaan teetä, laitetaan lasten seuraavan päivän vaatteet sohvalle odottamaan, tarkistan päiväkotireput, laitetaan ulkovaatteet eteisen lattialle odottamaan.
22.00 sänkyyn, somehetki
22.30 nukkumaan



Ja seuraavana päivänä kaikki uusiksi. Kaupassa käydään joko päiväkodin jälkeen lasten kanssa tai illasta jompi kumpi. Ruokaa laitetaan pariksi-kolmeksi päiväksi 18-19.30 välillä. Joinain päivinä saatan laittaa kahta eri ruokaa yhtä aikaa, koska otamme aina eväät töihin mukaan ja ruokaa pitää olla aina valmiina annosrasioissa.

Arki on siis hyvin suunnitelmallista ja organisoitua. Kaupassa käydään vain silloin, kun on oikeasti tarve. Pyykkejä pesen vain viikonloppuisin, koska muuten ne jäisi yöksi koneeseen, en kuitenkaan tai ei meistä kumpikaan muistaisi laittaa niitä yöksi kuivumaan. Siivouspäiväkin on yleensä lauantaisin. Toki keittiötä ja eteistä imuroidaan useammin, jos tarve vaatii - mutta kukapa sinne roskia kantaa, kun ei päivisin ole ketään kotona?

Tällei tää rullaa ja tänään oli ensimmäinen kerta, kun Alex jäi päiväkotiin helposti, itkemättä. Reippaana poikana hän asteli keittiöön ja meni istumaan omalle paikalleen. Nappasi lusikan käteen ja jäi odottamaan puurosatsia lautaselleen. Vaikka minulla on ihan järkyttävän huono omatunto siitä, että lapset ovat päivästä niin pitkän ajan päiväkodissa, lohduttaudun sillä, että tiedän heillä olevan kaikki hyvin. Päiväkoti, jossa he ovat, on todella lämminhenkinen ja ihana paikka. Toinen koti. Hoitajat ovat sydämellisiä ja työlleensä omistautuneita. Kertaakaan en ole joutunut pettymään heidän toimintaan. Lapset ovat päiväkotipäivän jälkeen iloisia ja se on tärkeintä.



Alex on siis sopeutunut uuteen arkeen varsin hyvin. Varmasti sillä, että Olivia on samassa ryhmässä, on iso merkitys. Hän nukkuu päivisin 2-3 tunnin päikkäreitä, syö itse ja opettelee ryhmässä toimimista. Oliviakin on alkanut nukkumaan nykyisin päiväunia, mikä on hänelle todella hyvä asia. Muuten klo 17 olisi todella kiukkuspyytyttö vastassa.

En voi sanoa, että tässä jäisi varsinkaan arkisin hirveästi luppoaikaa. Mulla alkaa tällä viikolla vielä pari kuukautta kestävä verkkokurssi, sen lisäksi on työpaikan koulutuksia ja esimerkiksi ensi viikolla olen peräti 3 päivää kokonaan pois kotoa, koulutusten vuoksi. Tällä hetkellä minusta tuntuu, että on aivan turha edes haaveilla mistään liikunnasta, vaikka sekin on toki vain tekosyy. Jos salilla haluaisin oikeasti alkaa käymään niin kyllähän sen saisi järjestymään - joko venyttämällä lasten päiväkotiaikaa aamuisin tai uhraamalla parina iltana yhteisestä ajasta tunnin verran. Kumpikaan vaihtoehto ei vaan valitettavasti kuulosta mun korvaan sopivalta, ainakaan tällä hetkellä. Ehkä alkaisin käymään pikatreenin tekemässä ruokatauolla, niin kuin mies tekee? Will see.

Tälläistä tämä arki nyt on. Onneksi on viikonloput <3


Milloin te perheelliset työssäkäyvät treenaatte?

Karina

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Thaimaa: Koh Larn, Pattaya.

Pattayan edustalla on muutamia pieniä saaria ja yksi niistä on Koh Larn. Saari on 4km pitkä, 2km leveä ja korkein huippu on 180m korkeudessa. Ollaan joskus aikaa ennen lapsia kävelty mieheni kanssa tämä saari ristiin rastiin läpi ja kyllä siinä oli ihan tarpeeksi kävelemistä, vaikka saari pieni onkin. Keskellä saarta on vuoria, joiden yli ei noin vaan pääse, joten kannatta vuokrata joko mopo tai kulkea lavatakseilla, jotka maksavat yleensä noin 30-50 bathia/suunta/henkilö.



Saarelle pääsee helposti lautalla tai vuokraamalla pikavene itselleen tai kimpassa toisten kanssa. Me ollaan käyetetty molempia. Pikaveneellä pääsee perille nopeasti (noin 15 min)  ja takaisin maihin sovittuun aikaan, mutta se toki maksaa (1500-2500 bathia). Lautalla saa matkaan varata 40-45 minuuttia, mutta matka maksaa vain 30 bathia suuntaansa. Aikataulun mukaan ensimmäinen lautta menee klo 7 ja seuraavat vasta 10. 12 jne, mutta niihin ei kannata niinkään tuijottaa, sillä lauttoja menee paljon enemmän, esimerkiksi me mentiin klo 9.30 lautalla. Lähtöpaikka on luonnollisesti satama, Pattaya Harbour,  joka sijaitsee Walking streetin päädyssä. Jos menet satamaan Jomtien Beachin suunnalta, kannattaa jäädä lavataksin kyydistä Easykart kyltin kohdalla, sillä satama on aivan sen lähellä, turistikarttaa tutkimalla löydät helpon reitin ja säästät paljon aikaa.



Koh Larnilla on aivan ihana valkoinen hiekka ja siitä johtuen vesi näyttää puhtaammalta ja kirkkaammalta. Ero Pattayan Jometin beachin ja Koh Larnin rantaan on kuin yöllä ja päivällä. Itse en edes tykkää uida Jomtien rannassa, koska se tuntuu niin likaiselta. Koh Larnilla on 6 isompaa rantaa ja muutama pienempi. Isoihin lukeutuvat mm.  Samae beach, Tawaen beach, Tien beach, Nual beach, Tonglang beach ja Tayaiy beach. 



Lautta tulee Naban satamaan, jossa sijaitsee Koh Larnin kyläkeskus. Kun saavut satamaan ja kävelet laituria pitkin eteenpäin, näet vasemmalla puoelellasi 7eleven kaupan. Siinä kannattaa käydä täydentämässä matkaeväät, sillä rannoilla on yleensä vain tuplahintaiset rantabaarit. Kävit kaupassa tai et, saavuttuasi laiturilta edessäsi on paljon taksikaupustelijoita, jotka haluavat viedä sinut valitsemasi rannalla. Jos haluat privataksin, take it. Jos sulle kelpaa lavataksi, johon tulee muitakin, ohita kaupustelijat ja käveltyäsi risteykseen, käänny vasemmalle. Kävele 7elevenin sekä ravintoloiden/pikkukauppojen ohi noin 200m, kunnes edessäsi on aukio. Aukiolla on kartta rannoista sekä lavataksit. Kertomalla kuskille, mihin rantaan haluat, hän ohjaa sinut oikeaseen taksiin. Hyppää kyytiin ja jää  odottamaan - taksi lähtee, kun lava on täynnä. Siihen tarvitaan yleensä 10-12 ihmistä. Maksu (30-50 bathia/hlö) tapahtuu, kun kuski on kohteessa perillä. 



Päästyäsi valitsemasi rannalle, valitse paikkasi. Jos se on rantatuoli, siihen tulee aika pian joku vaatimaan maksua. Isomalle porukalle kannattaa tinkiä yhteishinta, mutta noin muuten 100 bathia (koko päivästä) taitaa olla aika yleinen taksa. Sit ei muuta kuin aurinkoa ja merta! Jos vesiaktiviteetit kiinnostavat, löytyy jokaiselta rannalta jotakin.


Me käytiin viimeksi muistaakseni Nual beachilla. Lavataksista maksettiin 30 bathia/hlö (lapset matkustivat sylissä eli heistä ei tarvinnut maksaa) ja rantatuoleista 100 bathia. Ranta oli kiva, vesi kirkas ja hiekka hienorakeinen. Valitettavasti siellä vaan oli meidän lisäksi muutama muukin ihminen, joten ihan rauhallinen se ei ollut vaikkakaan ei myöskään meluisa. Plussaa siitä, ettei rannalla ole kaupustelijoita. Rannalla on myös ravintola, jossa ruoka oli ihan hyvää. 


     Ylläolevassa kuvassa ranta näyttää huomattavasti hiljaisemmalta, mitä todellisuudessa on. 

Pois me lähdettiin klo 17 lautalla (joka lähtikin jo 16.50 vaikkei ollut edes kovin täynnä). Thaimaassa pimeys tulee noin klo 17.45-18.15, kun meri nielaisee auringon. Kontrasti on niin suuri, että tuntuu, kuin joku olisi sammuttanut vaan valot. Koh Larn päivä oli kokonaisuudessa todella kiva, sillä olimme siellä isommalla porukalla. Olisimme menneet loppumatkasta vielä uudestaankin käymään, mutta meille iski se norovirus, joka sotki loppumatkan ihan täysin. No, ensi kerralla sitten :)

Jäikö jotain kysyttävää? Autan mielelläni, jos joku on menossa Pattayalle ja/tai Koh Larnille!

Karina

maanantai 9. tammikuuta 2017

Viimetipan alevinkit!

Me päätettiin olla tänä vuonna hurjan fiksuja ja tilata esimerkiksi lasten tulevat synttärilahjat sekä muutamat ensi joulun lahjat (!) jo nyt, kun joka paikassa on menossa suuret alennusmyynnit! Tilausta on lähtenyt niin leikkien.fi, br-lelut kuin myös Lekmerin* verkkokauppoihin ja osa tuotteista on kaapeissa jemmassa.

Esimerkiksi Leikkien kaupasta löytyi Alexille synttärilahjaksi Brion junarata aloitussetti puoleen hintaan (ovh 89,90€). Alex sai kummitädiltään ensimmäisen junaratansa joululahjaksi ja se on osoittautunut jo nyt hänelle mielenkiintoiseksi. Lisäksi näin viikolla, miten Alex ilahtui päiväkodin junaradasta.

Olivia on toivonut syntymäpäivälahjaksi mm. potkulautaa* ja sellaisen tilasin Lekmeriltä hintaan 12,90€!


Lisäksi tilasin Frozen fanille t-paidan, jonka hinnaksi jäi huimat 4,77 euroa.


sekä Crocsin Wellie Patent Rain kumpparit*, joiden ovh 59,90e, mutta alennuksen jälkeen 17,97€.


Muita huomionarvoisia tärppejä:

"Meidän" Carena Gotland* tuplarattaat (olen myynyt jo meidän omat eteenpäin):


Carena lämpöpussi* 18,90€ (69,90€):


Celavi 2-osainen sadehaalari* 17.97€ (59,90€):


ja paljon, paljon muuta!

Lisäksi Lekmerillä on huipputarjous jo alenneteuille tuotteille, alla lainaus heidän etusivultaan:

"Sen lisäksi, että myymme paljon tuotteita jopa 70% alennettuun hintaan, saat nyt 10 % LISÄALEN kaikista jo alennetuista tuotteista! Käytä koodia:
10LISÄALE17

*Alennus ei koske LEGO-tuotteita eikä erikseen merkittyjä tuotteita, eikä sitä voida yhdistää toisiin alennus- tai arvokoodeihin. "



I L O I S T A aleshoppailua! 

ps. toivottavasti alekoodi on voimassa tänäänkin 9.1, olen kirjoittanut tämän postauksen 8.1 :)

Karina

*mainoslinkkejä














sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Thaimaa: Big Buddha Hill, Pattaya.

Alexin nukkuessa päikkäreitä kävin läpi meidän Thaimaan matkakuvia. Paljon ei niitä ole, sillä en kantanut kameraani kovinkaan useasti mukana, mulla oli yleensä aika pieni laukku mukana eikä siihen mahtunut mitään ylimääräistä. Olin suunnittellut kyllä ottavani reissulla paljon kuvia, mutta ei tuo kameran kantaminen kovin käytännöllistä ole, kun mukana kulkee muutenkin paljon tavaraa.

Ensimmäinen kohde, jonne otin kameran mukaani oli Big Buddha Hill, joka sijaitsee Pattayalla. Meidän puheessa se oli ihan Buddhan mäki ja olen siellä vieraillut useasti ennenkin. Mäki sijaitsee puolessa välissä Jomtien ja keskustan aluetta ja sen juurella löytyy myös kiinalainen puutarha, jossa kannattaa käydä ottamassa vaikka kuvia.



Buddhan mäellä suurin nähtävyys on tietenkin Big Buddha, 18  metriä korkea Buddha patsas, mutta sen ympärillä on lisäksi 7 pienempää Buddha patsasta, jotka ovat ulkonäöltään hieman erilaisia, mihin me olemme luoneet käsityksen Buddhasta. Koska kyseessä on pyhä paikka, jonne tullaan rukoilemaan, on tärkeää muistaa kunnioittaa pukeutumissääntöjä ja naisten tulisikin peittää olkapäät sekä mielellään olla hieman pidemmissä housuissa kuin minishortsit. Rappusten juurella voi lainata huiveja, joilla saa esim olkapäät piiloon.



Sisäänpääsy paikkaan on ilmainen eikä peitevaatteistakaan tarvitse maksaa, jos ei halua. Maksu on vapaaehtoinen, itse laitoin lippaaseen parikymmentä bathia.

Big Buddhan ympärilä on tosiaan 7 pienempää Buddhaa, jotka jokainen tarvkoittavat jotain, mutta valitettavasti merkityksiä en tiedä. Mukava olisi joskus kuulla tarinoita näitten ympäriltä.





Tässä tietääkseni heitetään kolikko Buddhan navasta sisään saadakseen rahaonnea :)

Piipahdettiin myös viereisessä kiinalaisessa puutarha/puistossa. Sielläkin on patsaita ja rukouspaikkoja, kauniita maisemia. Plussana englanninkieliset tekstit nähtävyyksien vieressä.



Sain myös idean ottaa Oliviasta muutaman uusintakuvan. Ollaan käyty tuolla viimeksi joulukuussa 2013, kun Olivia oli 9kk ikäinen ja nyt hän on 3 vuotta vanhempi:



Vauvasta tytöksi <3


Montaa tuntia ei tuolla mene, joten kannattaa käydä vilkaisemassa, jos Pattayalle on meno.

Karina






tiistai 3. tammikuuta 2017

1,5v ja 3,5v kerrossängyssä.

Kuten jo sanottu, meidän perheessä käydään tällä hetkellä suuria muutoksia läpi. Minä palasin maanantaina töihin ja lapset aloittivat yhdessä, samassa ryhmässä päiväkodin. Lisäksi lapset ovat totutelleet nukkumaan omassa huoneessa, kerrossängyssä! Kirjoittelin jo lokakuussa, lastenhuone-esittelypostauksessa meidän kerrossängystä ja nyt vihdoin tulee lupaamani esittelypostaus siitä!


Kerrossänky on nimeltään Liisa pieni kerrossänky ja se on hankittu blogiyhteistyön merkeissä Veken kaluste - verkkokaupasta.  Perusrungon lisäksi tilasin myös lisäturvalaidan alasänkyyn ja patjat molempiin tasoihin. Värivaihtoehtoina olisi ollut valkoisen lisäksi musta, mutta meidän lastenhuoneen sisustukseen kävi valkoinen ehdottomasti paremmin, joten sitä ei tarvinnut kauaa pohdiskella.

Sänky itsessään on tehty männystä ja sen pohjina on kestävät sälepohjat. Pituutta sängyllä on 164cm, korkeutta 137cm ja leveyttä 79 cm (tikkaiden kohdalla +10cm).  Meidän lastenhuoneessa ei alunperin ollut tilaa sängylle, mutta kuten kuvasta näkyy, tein sinne tilaa. Purin siis osittain seinään rakennetun vaatekaapin pois tieltä ja huoneeseen hankittiin uusi, omilla jaloilla seisova vaatekaappi. Näin sain upotettua kerrossängyn mahdollisimman vähän tilaa vievästi.


Sänky on tukeva, kaunis ja kompakti kokonaisuus, johon olemme olleet erittäin tyytyväisiä. Olivia (3,5v) nukkuu yläsängyssä ja tykkää siitä oikein kovasti. Tikkaissa kiipeäminen sujuu ketterästi molempiin suuntiin eikä vahinkoja ole onneksi sattunut. Hän tulee näppärästi myös puoliunisena sieltä alas. 


Alasänkyyn totuttelee nyt sitten Alex (1v5kk), joka kiitos turvalaidan pysyy sängyssään oikein hyvin. Olen nyt viime päivinä tehnyt niin, että olen kiivennyt Alexin viereen imettämään häntä ja "hipsinyt" pois, kun poika on nukahtanut. Hipsinyt on lainausmerkeissä, koska 176 senttisenä tarvitaan melkoisia akrobaattisia taitoja, jotta pääsee alasängystä pois. 

Täysiä öitä Alex ei vielä sängyssään nuku, haen hänet yleensä kahden maissa viereeni, mutta pikkuhiljaa totutellaan, ei tässä mikään kiire ole :)


Yhteistyö Veken kalusteen kanssa sujui moitteettomasti. Sänky ja lisäosat tulivat kotiovelle sovitussa ajassa eikä sängyn laadussa ole mitään valittamista. Oikein onnistunut hankinta siis! Kerrossänkyä miettivän kannattaa hyödyntää myös tämän hetkinen tarjous, jonka löydät Veken kaluste verkkokaupasta. Ja jos mietit, minkä ikäiset lapset voi tälläiseen sänkyyn laittaa, niin omasta kokemuksestani voin sanoa, että noin 1,5v ja 3,5v on oikein hyvä ikä. Tämä on toki lapsikohtaista, mutta meillä toimii!

Sängystä ja lisäosista saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan. 
En hyödy linkkien klikkailusta.

Karina