tiistai 12. joulukuuta 2017

Pikkuveljen lakkiaiset!

Onpa ihana viikonloppu takana! Isot juhlat on aina kivoja, kun niissä näkee ihmisiä, joita ei muuten kovin usein näe. Toki isoissa juhlissa on haasteena myös sosialisoitua kaikkien kanssa, varsinkin kun sinulla on kaksi pientä lasta (joista toinen on kuumeessa) mukana. Mutta näin kaikenkaikkiaan juhlat meni ihan odotusten mukaisesti ja uskon, että kaikilla oli kivaa.

Ruoista voileipäkakut, kakut ja macaron leivokset vanhempani olivat tilanneet samasta paikasta kuin meidän hääruoat tuli vuonna 2013 eli Juhlapalvelu Remarista. Karjalanpiirakat toin tullessani Kotileipomo Sorsasta. Loput tehtiin itse, minä osallistuin lähinnä venäläisen peruna-makkarasalaatin tekoon. 










Ruokahan oli kieltämättä älyttömän hyvää, mutta taas kerran sitä oli aivan liikaa. Sain sunnuntaina kotiinlähtiessäni ison laatikollisen ruokia mukaan ja edelleen syön niitä. Aamupalaksi kinkkuvoileipäkakkua, täyttejä lettuja ja macaron leivoksia, not bad :) Mutta tulee jo kieltämättä korvista ulos (ei macaron leivokset, ever).

Tuosta Alexin sairastelusta kirjoittelen erikseen, kunhan tiedän itsekin enemmän. Ollaan menossa kohta lääkäriin, jo kolmannen kerran 3 viikon sisällä. Tehdään tänään läpsystä vaihto, mies on töissä 6-14 ja minä 14-19, lapsia ei voi Alexin sairastelun vuoksi päiväkotiin viedä.

Mutta pysytään aiheessa eli lakkiaiset. Tuskailin viimeksi lahjan ja lopulta ostin kaksi settia Finlaysonin pussilakanoita. Ne ovat laadukkaat, ajattomat, pitkäaikaiset ja mielestäni hyvä lahja nuorelle, joka on kohtapuolin muuttamassa pois kotoa ja tulee tarvitsemaan kaiken omaan kotiinsa. Krister nyt toki menee inttiin ensin, mutta sen jälkeen on lennettävä pesästä :) 

Hyvää viikonjatkoa, me aletaan valmistautumaan lääkäriinmenoa varten.

Karina




maanantai 4. joulukuuta 2017

Viikonlopun parhaat.





Kyllä ne viikonlopun parhaat hetket vietettiin tällä kertaa ulkona rakentaen lumiukkoa ja tehden lumienkeleitä. Vaikka ulkona oli varsinkin eilen märkää ja ulkoilun jälkeen melkoisen kasteltu olo, niin lasten ilo Olafia rakentaessa on mittaamaton. Kaikki lumiukothan ovat nykyisin Olafeita, kuinkas muuten!

Tälle viikolle sattuu kivasti kaksi arkivapaata, keskiviikko Suomen itsenäisyyspäivä tottakai, mutta olen vapaalla myös perjantain, sillä pikkuveljeni ylioppilasjuhlia juhlitaan lauantaina ja matkustan lasten kanssa jo perjantaipäivän aikana sinne avuksi ja seuraksi. Viralliset lakkiaiset hänellä on tiistaina eli siis huomenna, mutta niihin en millään pääse, kun olen töissä ja illaksi jo suunnitelmia.

Tästä tulikin muuten mieleen, että mitä sitä hankkisi 19-vuotiaalle miehenalulle ylioppilaslahjaksi? Synttäriksi ostin hänelle lasisisen takeaway Joco Cup kupin, mutta yo lahjaksi en ole vieläkään keksinyt mitäään! Onko ideoita?

Itse sain aikoinani lahjaksi astioita, rahaa, koruja ja liinavaatteita. Osa hyödyllisiä ja edelleen tallessa tai käytössä, mutta osa taas mennyt jo eteenpäin, tai on jossakin tallessa odottamassa seuraavaa paikkaa. Minusta on vähän typerää ostaa esimerkiksi astioita sellaiselle, joka ei ole erikseen jotain tiettyä sarjaa toivonut. Sillisalaatti astiakaapissa voi toki monella toimia, mutta uskon, että nykyisin monet hakee selkeyttä niin vaate - kuin astiakaappiinsakin.

Raha on toki helpoin vaihtoehto niin lahjan antajalle kuin saajalle, mutta sen koen taas liian epähenkilökohtaiselta. Jollekin vieraalle voisin antaa rahaa lahjaksi, mutta omalle pikkuveljelle pitää olla jotain muuta. Pitäisihän minun isosiskona tuntea hänet edes sen verran.. 

Täytyy ilmeisesti ihan ajatuksen kanssa pohdiskella tätä..

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Karina





sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Hei joulukuu!

H E I  J O U L U K U U !

Heti ensimmäisenä haluan pyytää Sinulta, rakas joulukuu, anteeksi. Anteeksi siksi, että en ole sinusta oikein koskaan pitänyt. Vuosia sitten oli vielä ihan kiva, oli pakkasta, valkoista ja valoisaa. Nyt talvet ovat muuttuneet niin paljon, etten ole ihan varma vuodenajasta, onko sittenkin huhtikuu? Lumi tuntuu sulavan seuraavana päivänä satamisestaan ja joulun aaton aattona saa jännittää, tuleeko musta vai valkoinen joulu.



Sen lisäksi, etten pidä sinun lämpötiloistasi, en myöskään ole jouluihmisiä. Siis se JOULU, tiedäthän. Joulu, joka saa ihmiset sekaisin. On tonttuovia, kransseja, tonttuja, pukkeja, pikkujouluja, lahjoja, laatikoita, kinkkuja, kaloja ja koristeita. En minä sano, että se on väärin, mutta itsestäni se ei tunnu omalta, ehkä sitten joskus, kun kotona näyttää kodilta?

Jotta saisin tehtyä itsestäni edes pikkuisen jouluihmisen, ajattelin haastaa itseni ja laadin nyt listan, mitä minun täytyy kuukauden aikana tehdä. 
  • nosta jouluvalot ikkunanlaudalle
  • leivo pipareita ennen 15.12
  • askartele lasten kanssa lumihiutaleita ja kiinnitä ne ikkunoihin
  • nappaa Hope-joulukuusesta 2 lappua ja toteuta ne
  • juo glögiä 
  • tee työkavereille pienet lahjat itse, ei saa ostaa
  • käy perheen kanssa kuuntelemassa Kauneimpia joululauluja
Mitähän vielä? Yritän kovasti luoda joulufiilistä lapsille, en millään haluaisi siirtää tätä antijoulunismiäni heille. Itsehän olen viettänyt yhdenkin jouluaaton lentokoneessa nukkuessa eikä sekään haitannut yhtään. Haluaisin tänä jouluna hankkia meille valkoisen kuusen, mutta luulen, ettei hankita kuusta ollenkaan, sillä vietämme joulun vanhempieni luona. Olin joskus kauan sitten valkoisia kuusia vastaan, eihän ne ole mitään joulukuusia, kuusen pitää olla vihreä! Mutta sitten käänsin takkini ja oikein mielelläni laittaisin nyt sen valkoisen kuusen.

Lapsilla on tänä vuonna samanlaiset suklaakalenterit, Ryhmä Haun kuvalla varustettuina. Olivia on malttanut ottaa yhden luukun päivässä auki, mutta Alex onnistui selkäni takana tyhjentämään jo 4 luukkua! Ihan niin kuin minäkin tein pienenä. Pitäisiköhän hankkia itsellekin joulukalenteri? Vielähän sitä ehtisi.

Mikä tekee joulusta joulun ja miten saat itsesi joulufiilikseen?


perjantai 1. joulukuuta 2017

Olivian haastattelu: osa 5.

Edellisestä Olivian haastattelusta on jo pitkä aika. Olivia on nyt 4 vuotta ja 8 kk ja tuntuu, että jotkut vastaukset ne ei vaan muutu yhtään mihinkään. Ainut merkittävä muutos tällä kertaa oli toiveammatti, lukekaa alta, mikä Oliviasta tulee isona <3
Tonttulakki NopsuPopsu


Mikä sinun nimesi on?
Olivia.

Minkä ikäinen olet?
Neljä.

Mistä sinä tykkäät?
Jäätelöstä, kinkkupastasta. Sinusta.

Mitkä ovat sinun lempi lastenohjelmat, mitä tykkäät katsoa?
Ryhmä Hau, Kuiske, Lassie, Milli ja Molli, Kati ja Töppö.

Ketä sinun perheeseen kuuluu?
Alex, äiti, Olivia, isä.

Minkälainen pikkuveli on?
Ei millainenkaan.

Minkälainen äiti on?
Kaunis.

Minkälainen isä on?
Komea.

Mikä on sun lempiruoka?
Kaikista lempiruokani on perunavelli.

Ketä sinä rakastat?
Äitiä.

Mitä tykkäät tehdä ulkona?
Tehdä lumienkeleitä ja lumiukkoja ja lumijuttuja.

Haluatko mennä päiväkotiin ensi viikolla?
En.

Minkälainen koti sinulla on?
Kaunis.

Mitkä sun lempilelut on?
En tiedä.

Mikä sinusta tulee isona?
Kaikkien pienien eläimien ja hyönteisten, perhostoukkien, ampiaisten, ötököiden ja lemmikkien lääkäri.

Kenelle tykkäät soittaa?
Sinulle.

Minne haluaisit matkustaa?
Thaimaahan!

Missä tykkäät nukkua?
Prinsessasängyssä.

Haluaisitko sanoa vielä jotain?
En.

Aikaisemmat haastattelut löytyy "Olivian haastattelu" tunnisteen alta.

ps. on tää läppäri vaan niin ihana, kun saa minut postailemaan vähän väliä :D

Karina

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

"Eihän erota koskaan, olisin ihan paska yh-mutsi".



"Eihän erota koskaan, olisin ihan paska yh-mutsi".

Kaksi viikkoa yksin kahden lapsen kanssa, omakotitalo, työt, arki. Ei siinä paljoa aikaa jäänyt muuhun kuin lasten hoitamiseen. Siivoat, siivoat, siivoat, laitat ruokaa, lämmität uunia, kolaat pihalta lumia, käyt töissä, viet lapset hoitoon, haet lapset hoidosta, käyt kaupassa ja sitten kaikki taas uudelleen ja uudelleen. 

Yksinhuoltajaäidit - ja isät, minä todella nostan teille hattua! Mulle nimittäin riitti jo nämä kaksi viikkoa. Tää on ihan perseestä! Lapset ikävöivät poissaolevaa vanhempaa ja kohdistavat kiukkunsa paikallaolevaan vanhempaan. Omaa hetken rauhaa ei ole kuin iltaisin yhdeksän jälkeen, mutta silloin olet jo niin raato, että kaadut sänkyyn ja nukahdat. 

Eräänäkin lauantaina suunnittelin, että saan lapset nukahtamaan reilusti ennen yhdeksää, jolloin voin aukaista Netflixin, ottaa lasin viiniä ja kietoutua viltin alle. Toiveunta. Todellisuudessa nukutin lapset, silmät ristissä koetin pysyä itse hereillä, kävelin alakertaan, otin viinipullon käteen, katsoin sitä pitkään ja laitoin takaisin hyllylle. Hoipertelin takaisin yläkertaan, vedin peiton nenän alle ja vaivuin syvään uneen. Kello oli vartin yli yhdeksän.

Yksin teet aivan kaiken yksin. Jos lähellä ei ole turvaverkostoja, teet aina kaiken yksin. Aivan kauheeta! Miten te jaksatte? Haluatteko, että otan lapsenne hetkeksi hoitoon? Voin ottaa, jos haluatte edes hetkeksi hengähtää, sillä yksin arjesta vastaaminen ON raskasta. Se on raskasta niin henkisesti kuin fyysisestikin. Jos lapset heräävät yöllä, olet sinä se joka herää. Olet myös se, joka aamulla herättää koko porukan vaikka itse olisit valmis myymään munuaisesi pidempiä unia vastaan. 

Ja entäs sitten taloudellinen puoli! Hyvähän minun on kahden aikuisen tuloilla leikkiä kaksi viikkoa yksinhuoltajaa, mutta entäs ne oikeat yksinhuoltajat, joilla on vaan yhden ihmisen tulot ja pienet elarit? 

En ole ollut pitkään aikaan näin väsynyt, mitä olen nyt. En ole ollut pitkään aikaan niin kiree, mitä olin alkuviikosta. En ole pitkään aikaan kaivannut miestäni näin paljon, mitä kaipaan nyt. Arki on meidän parasta aikaa ja voin ihan rehellisesti sanoa, että kaipaan häntä tähän tavalliseen arkeen ihan kaikesta eniten. Kaipaan häntä kyllä muutenkin, mutta ennenkaikkea jakamaan tätä arkea. Rakas, ihanaa kun tulet huomenna kotiin <3

Palatakseni vielä otsikkoon - mikä tekisi minusta paskan yh-mutsin? No se, etten jaksaisi pyörittää tätä kaikkea yksin. Olen lahjonut lapsiani viimeisen kahden viikon aikana enemmän kuin koskaan ennen yhteensä. Olen korottanut ääntä, hermoillut, kiristellyt ja ollut totaaliväsynyt kaikkeen. Olen kiittänyt lastenohjelmia hetkellisestä rauhasta, jolloin olen voinut keskittyä vaikkapa siihen siivoamiseen tai ruoanlaittoon. Olen alkanut arvostamaan sitä, mitä meillä on mieheni kanssa yhdessä: yhteinen arki.

Oletko sinä yksinhuoltaja? Miten sinä voit, mitä sinulle kuuluu? Mistä saat kaiken voiman olla päivästä toiseen SUPER?

Karina

maanantai 27. marraskuuta 2017

Lenovo Yoga 720 kriisi.

Kylläpä kriisin nyt itselleni tekaisin! Tilasin perjantaina Gigantista Lenovo Yoga 720 kannettavan tietokoneen ja jo tänään noudin koneen postista. Kauniista mustasta laatikosta löytyi ihanan ohut, kevyt ja tyylikäs kone, aivan täydellinen.

Tai no. Melkein täydellinen. Nimittäin tästä puuttuu kameran muistikortin lukija ihan täysin! Mulla ei ole ollut kymmeneen vuoteen sellaista läppäriä, jossa ei kortinlukijaa olisi enkä tämän vuoksi osannut edes tarkistaa tiedoista tätä ominaisuutta, mulle kun se on ollut ihan itsestäänselvyys.

Ja siinäpä se kriisi nyt sitten on. Palautanko koneen ja hankin sellaisen koneen, jossa on tämä kaipaamani ominaisuus vai ostanko usb liitännällä varustetun muistikortinlukijan? Teenkö nyt kärpäsestä härkäsen vai olenko tottunut "liian hyvälle"? Kone muuten vaikuttaa hyvältä. Menee pieneen tilaan, näytön kääntyvyys on plussaa, näytön koko ihan sopiva, vaikka mietin sitäkin, että onko 13,3 liian pieni. Näppäimistö on hyvä ja tällä on tosi helppo naputella. JBL kaiuttimet toistaa musiikkia oikein hyvin ja jopa läppärin kamera on yllättävä hyvä..

Mutta minä vaan kuvittelen sen säätämisen adapterin kanssa ja pelkään, että se hidastaa kaikkea niin paljon, etten kohta kirjoita blogia ollenkaan. Typerää, i know. Näen silmissäni, miten oon täynnä kirjoitusintoa, kamera on täynnä ihania kuvia. Istun mukavasti jonnekin ja annan ajatusten tulla ulos, kunnes tulee aika lisätä kuvat tekstiin.. ja pam, oon unohtanut usb kortinlukijan jonnekin, mihin en edes muista. Alan etsimään sitä pitkin taloa, käyn kaikki käsilaukut läpi, tarkistan auton lattiat, syyllistän lapsia ja lopulta löydän sen Legoen seasta. Ja niinhän siinä käy! MIKSI, oi miksi tässä ei ole sisäänrakennettua kortinlukijaa? OI MIKSI teen tästä niin ison ongelman?

Onko teillä kaikilla sisäänrakennettu muistikortinlukija? Jos ei, miten siirrätte nopeiten kuvat koneelle? Nyt tuli muuten vähän typerä olo.. mullahan on wifi-muistikortti eli periaatteessahan saan kuvat koneelle ilman mitään välikäsiä! En vaan yhtään muista mikä siinä oli salasanana, täytyy varmaankin ottaa selvää. Huh, joskus on nähtävästi hyvä purkaa ahdistus sanoiksi!

Kahden tunnin kokemuksella tämä kone on aika ihana <3

Karina


sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Lasten joululahjat!

Unohditko käyttää perjantaina Black Fridayn tarjouksia joululahjahankinnoissa hyväksi? Ei hätää, monet verkkokaupat, mm. Lekmer* tarjoavat hyvät alennukset läpi viikonlopun ja kenties huomenna kun on Cyber Monday vielä enemmän?
 
Mulla oli perjantaina aikaa kytätä tarjouksia, sillä lapset joutuivat jäämään Alexin sairastelun takia pois päiväkodista. Pistin tilauksia menemään niin Lekmerin, Jollyroomin, Verkkokaupan kuin myös Gigantin suuntaan ja nyt voinkin huokata helpotuksesta - lasten joululahjoja ei tarvitse miettiä enää yhtään. Eikä myöskään miehelle tai minulle, sillä tilasin meille uuden läppärin, Lenovo Yoga 720:sen, joka taittuu myös padiksi ja on kosketusnäytöllinen.
 
Lenovon Yoga kannettava tietokone oli alunperin ainut ostos, jonka olin suunnittelut hankkivani Black Fridayn alesta. Ja sen myös sain, 400 euroa halvemmalla! Sitten eksyin kuitenkin yllämainituille sivuille ja kliklikklik, myös joululahjat löytyivät. Osa sellaisia, jotka Olivia oli Suuresta Lelukirjasta ympyröinyt ja osa ihan minun mielestäni hyviä lahjoja.
 
Lekmeriltä tilasin Olivialle hänen toivomansa Dolphin Magic Barbien*
 
 
Play Doh muovailuvahoja* (yhteiskäyttöön molemmille) sekä Brion junaratakiskoja*, yhteiseksi lahjaksi nekin.
 
Alexille löytyi kiva puinen poliisisetti. Tykkään puisista leluista tosi paljon, ne ovat ensinnäkin ekologisempia, mutta myös huomattavasti pitkäaikaisempia kuin muovilelut. Olivia tulee saamaan myös puisia leluja tänäkin jouluna lahjaksi. Jollyroomilta löytyi esimerkiksi Macaron leivoksia ja lääkäritarvikkeet puisina!
 
 
Jollyroomilta löytyi loput lahjoista, LEGO Disney Princess Elsan Maaginen jääpalatsi (Olivian ykköstoive ja se suurin lahja) ja Alexille Brio Junasetti Vuoristorata. Kummatkin hyvällä alella!
 
Kaikkia lahjoja en tähän eritellyt, mutta yhteensä molemmille on meiltä 5 omaa  ja 2 yhteistä (toisessa Play Doh vahat ja toisessa Bríon ratapaloja) lahjaa. Rahaa meni yhteensä 254 euroa eli 127 euroa per lapsi. Summa tuntuu omaan korvaan tosi isolta, mutta mitä Facebookin eri ryhmiä olen seuranut niin ei tuo ainakaan hirveen iso summa ole moneen muuhun verrattuna. Toisaalta, eihän summia pidä verrata, jokaisella on omat varansa ja budjetinsa.
 
Onko teillä joululahjoihin jonkinnäköinen BUDJETTI ja paljonko käytätte lasten lahjoihin rahaa?
 
Karina
 
*mainoslinkki
 
 


maanantai 20. marraskuuta 2017

Kaksi viikkoa yksin lasten kanssa!

 


Mitä meille tällä hetkellä kuuluu?
 


Itse asiassa just nyt hieman erilaista arkea. Mieheni lähti viime viikolla ystävänsä kanssa Thaimaahan ja minä jäin lasten kanssa kotiin. Hän innostui jo viime kesänä vanhasta harrastuksestaan, thainyrkkeilystä ja on treenannut ahkerasti niin itsenäisesti kuin seuran treeneissä, joten mikäpä olisikaan hienompaa kuin treenata kaksi viikkoa Thaimaassa, paikallisten ohjaajien opetuksessa?

Minulla ei valitettavasti ollut mahdollista olla töistä niin pitkään poissa, joten jäin ihan hyvillä mielin lasten kanssa kotiin. Eihän meidän arki nyt sinänsä kovinkaan muuttunut, ihan yhtä lailla vien lapset aamuisin hoitoon kuten tähänkin asti. Suurin muutos lienee siinä, että nyt myös haen lapset hoidosta, käyn kaupassa, laitan ruoat ja hoidan lasten iltamenot yksin. Rankempaa se tottakai on, kyllähän kahdestaan on huomattavasti helpompaa jakaa vastuuta, mutta enköhän näin lyhyen ajanjakson selviä tästä hyvin. Noudatetaan samaa rytmiä kuin ennenkin.

Vaikeinta tässä on Olivian uhma ja kiukuttelu sekä joka asiasta kaupan käynti. Jos sanon, että keksiä ei oteta enää, hän vastaa "saan, anna mulle kaksi tai kaikki"  sitten väännetään taas. Myönnän, että olen välillä ihan liian lepsu, mutta kyllä loppupeleissä minä asioista päätän, ei Olivia.

Työaika minulla on näitten kahden viikon aikana myöskin hieman lyhyempi. Teen normaalisti pari pidempää päivää viikossa ja otan asiakkaita vastaan jopa klo 19, mutta nyt kalenterini on iltaisin kiinni ja tapaan viimeisen asiakkaan klo 15.00. Koska työpaikalta on päiväkodille puolen tunnin matka, minun on lähdettävä 16.15 ja that's it.

Töissä muuten on mennyt tosi mukavasti, kohtahan tulee jo vuosi täyteen! Viihdyn työpaikassani tosi hyvin. Välillä vaan harmittaa, miten vähän lapsiani arkipäivisin näen. Sellaista se kai kaikilla töissäkävijöillä on.

Nyt uutta viikkoa kohti, hyvää maanantaita kaikille!

Karina

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Buzzador: Testissä LEGO DUPLO My First Carousel.

Olen ollut jo vuosia Buzzador ja saanut olla mukana monissa mielenkiintoisissa kampanjoissa. Viimeisimpänä päästiin lasten kanssa LEGO DUPLO My First Carousel kamppikseen ja näin ennestään jo iso DUPLO kokoelmamme sai mukavaa lisäpiristystä.
 
Jos Buzzador toiminta ei ole ennestään tuttu, niin lyhyesti kerrottuna: Buzzadorina pääset kokeilemaan uusia tuotteita, palveluita useimmiten ilmaiseksi (mukana myös maksullisia, mutta selvästikin edullisia kampanjoita). Uudesta kamppiksesta tulee kutsu sähköpostiin, josta pääset ilmoittamaan halukkuutesi osallistua siihen, sitten menee pari viikkoa ja sähköpostiin kilahtaa vastausviesti: pääsitkö vai et. Ite tykkään siitä, että myös "Harmi, et päässy mukaan" viestit laitetaan, sillä silloin ei tartte jää miettimään ja odottamaan, miten kävi.
 
Päästyäsi kampanjaan mukaan, kirjoitat siitä mielipiteesi/täytät raportin yms. On yleensä kamppiskohtiasta, mitä siinä tehdään. Esimerkiksi tässä DUPLO kamppiksessa on valokuvauskisa, 10 luovinta kuvaa saavat palkinnoksi 73 euron arvoisen DUPLO setin. Olisi aika mieluisa joulupaketti tänne suuntaan! :)




Meillä leikitään LEGOilla ja juurikin DUPLOilla melkein joka päivä. Pieniä "legoihmisiä" on kerääntynyt iso joukko ja he ovatkin jonottamassa kuvassa karuselliin. Itse My First Carousel settiin kuuluu karusellin lisäksi 2 lasta, puu, koristeet ja lintu. Kuvassa näkyvä jäätelökioski, pöytä ja tuolit  sekä kamerat olivat meillä jo ennestään. Karuselli pyörii, kun sitä ylhäältä pyörittää! Instassa voi katsoa pienen Boomerang pätkän, Chard_87 löytyy tili!


 
Täällä menee sunnuntai rentoillen. Tällä hetkellä lapset muovailevat, uuni on tulilla ja kahvi odottaa juojaansa. Mukavaa sunnuntaipäivää sinnekin!
 
 
LEGO DUPLO My First Carousel setti saatu Buzzadorin kautta.  Postaus ei ole maksettu eikä kuulu "diiliin", sillä Buzzadorina voit toimia vaikket kirjoittasikaan blogia. :)
 
#duplobuzz #legoduplo #buzzador

PSST!!!! Aiotko laittaa LEGO paketteja pukinkonttiin? Lekmeriltä löydät ison valikoiman LEGOja alenettuun hintaan! (Mainoslinkki).
 
 
Karina



torstai 9. marraskuuta 2017

Sponsored video: Näkeekö muutkin lapsesi?

Elämäntarinoita on maailmassa yhtä monta kuin ihmisiä. On kivisiä alkuja, pitkiä selvitytymisiä, onnellísia matkoja, hienoja alkuja ja monivivahteisia reittejä. On köyhiä, on rikkaita, on keskituloisia ja kaikkea näiltä väliltä. Meitä kaikkia kuitenkin yhdistää se, ettei kukaan ei pysty päättämään, mihin perheeseen, minkälaisen yhteiskuntaluokkaan syntyy. Et sinä, en minä.
 
Kaikilla lapsilla pitäisi lähtökohtaisesti olla samat mahdollisuudet, sama perusturva. Samat unelmat, ja yhtä rakastavat vanhemmat.Vanhemmat, jotka ovat valmiita tekemään lähes mitä tahansa lapsiensa eteen.
 
P&G mainoskampanja haluaa muistuttaa, että meidän vanhempien tuki on aarteista kallein. Se, mitä me näemme lapsissamme, on ainutlaatuista, voimakasta rakkautta, uskoa heihin, meidän lapsiin. Kuvittele, jos maailma näkisi mitä vanhemmat näkevät? Allaoleva mainosvideo on mielestäni hyvin koskettava. Olen katsonut sen jo vähintään viisi kertaa ja joka kerta silmäni kostuvat.
 

 
Talviolympialaiset 2018 alkavat helmikuussa Etelä-Koreassa. Edessä on 15 lajia ja jaettavana 102 kultamitalia. 102:n ihmisen vanhemmat, läheiset, saavat kokea tunteen, kun heidän työ palkitaan kultamitalilla. Oletko sinä kokoenut sen tunteen?
 
Muistan, kun harrastin yläasteikäisenä Koykushinkai Karatea. Äitini kuskasi minuta 4 kertaa viikossa treeneihin. Vanhempani ostivat minulle kaikki välineet. Sain osallistua jokaiselle leirille, jokaiseen vyökokeeseen. He kannustivat minua tatamin reunalla, kun kilpailin katassa ja he ojensivat minulle kukkakimpun, kun voitin Eestin mestaruuden, kultamitalin katassa, omassa sarjassani.
 
Meidän lapset ovat vielä pieniä. Alex on 2v 2kk ja Olivia 4 v 7kk. Koko maailma on heille vielä auki, heistä voi tulla ihan mitä vaan. Ja minä lupaan, että kannústan heitä jokaisessa harrastuksessa samanlaisella intesiteetillä, kuin omatkin vanhempani kannustivat minua.
 
Oletko sinä voittanut kultamitalin jostakin urheilulajista?
 
Karina 
 
Sponsoroitu video.
 
 


maanantai 16. lokakuuta 2017

Syksyinen pikakuvaus.



Viikonloppu.

Taas on takana yksi viikonloppu. Kotipäivät, kuten Olivia sanoo. Päivät, jolloin äiti ei mene töihin eikä lapset päiväkotiin. Päivät, jolloin pitäisi käydä kaupassa, siivota, pestä pyykkejä ja hoitaa kotia. Kyllähän te tiedätte. Mutta onneksi viikonloppuisin ehtii tekemään muutakin!

Lauantaina me käytiin taas Hoplopissa. Saatiin mukaan ihanat naapurinpojat. Pojat, jotka kaikki ovat syntyneet Alexin kanssa samana vuonna! Se on itse asiassa jopa suuri ihme, sillä meidän tiellä asuville perheille ei ole syntynyt lapsia vuosikymmeniin ja 2015 vuonna syntyi 3 lasta ja kaikki poikia! Kolmen kopla, toivottavasti. Pojat, jotka tulevat kulkemaan yhdessä kouluun ehkäpä jopa harrastuksiin. Edessä on majojen rakentamiset, onkireissut, pyöräilyretket ja vaikka mitä muuta.

Eilen yritettiin pitää pieni kuvaustuokio, mutta oltuamme kohteessa alle 5 min, Alex ilmoitti vessahädästään ja pakko oli lähteä takaisin kotiin. Tykkään kuvata lapsia ja mielelläni olisin toteuttanut ajatuksiani kameran takaa, mutta olosuhteiden pakosta homma jäi kesken eikä kotona käymisen jälkeen menty enää kuvauspaikkaan takaisin. Vaikkakin Alex näyttää ekassa kuvassa ei niin innokkaalta, hän oikeasti kyllä oli :)



Huomasin äsken, että pitkään käyttämäni Picmonkey, valokuvamuokkausivusto oli muuttunut maksulliseksi. Mielelläni olisin valoitusta muokannut, leiman nurkkaan iskenyt. Täytyy ilmeisesti etsiä uusi vastaava, suosituksia otetaan vastaan, mieluiten ei ladattava versio!

Olen painiskellut taas kerran blogini tulevaisuuden kanssa. Lukijana varmasti jo turhauttaa minun jatkuva kitinä siitä, etten päivitä blogia vaikka haluaisin. Ymmärrän hyvin, en itsekään jaksaisi lukea jatkuvaa itsesääliä. Ensimmäisen kerran olen vakavasti harkitsemassa tämän harrastuksen lopettamista, kokonaan. Kiirettä en aio kuitenkaan tämän asian kanssa pitää, mennään edelleen näillä satunnaisilla postauksilla ja katsotaan, mitä vuosi 2018 tuo! Silloin pitäisi olla työhön liittyvät tentit takana, uutta uraa vuosi takana ja jonkilainen uusi rytmi edessä. Ainakin toivon näin!

Syksyistä viikkoa!

Karina

ps. Olivia takki ei oikeasti ole niin jätti, miltä näyttää. Hänen käsiään vaan kylmäsi (kun ei lapaset kelvanneet) ja kädet ovat lämmittelemässä hihoissa :)




maanantai 2. lokakuuta 2017

6 syytä olla päivittämättä blogia.

6 syytä olla päivittämättä blogia.

1. Läppärin (talon ainut tietokone) välilyönti on rikki.
2. Ei ole aikaa.
3. Vaikka olisikin aikaa, ei ole intoa, katso kohta 1.
4. Ei ole motivaatiota.
5. Ei ole puhtia.
6. Vaikka puhtia iltaisin olisikin, ei ole työvälinettä, katso kohta 1.



Oltiin muutama viikko sitten lasten kanssa FitFatMama Tiinan esikoisen 4v juhlissa. Tiina kysyi minulta, olenko päivittänyt blogia sen jälkeen, kun kirjoitin aiheesta Voiko blogin elvyttää? Tunsin piston sydämessäni. Olenhan minä, peräti kaksi kertaa.

Viime kuukaudet ovat menneet niin nopeasti ohi, etten itsekään ymmärrä. Luin kaikkina vapaahetkinä tenttiin, joka oli syyskuun lopussa ja onnekseni voin sanoa, että pääsin sen läpi! Tähän tämä lukeminen ei kuitenkaan jää, sillä nyt on edessä myös entistä vaativampi tentti, marraskuun puolessa välissä.

Syyskuu muuten oli ihan kiva. Töitä tuli tehtyä todella paljon, pitkiä iltoja toimistolla, lukemista, oppimista. Lasten (ja koko perheenä) kanssa käytiin synttäreillä, Hoplopissa, mun vanhempien luona, kylässä. Ollaan ulkoiltu, laitettu kotipihaa kuntoon - talvi on tulossa, uskokaa tai älkää!

Mut tätähän tää on, elämää. Ruuhkavuosia kenties? Perjantaina meillä on mieheni kanssa 8.vuotispäivä. Ansaitusti pidämme ensimmäisen parisuhdeviikonlopun sitten Alexin syntymän. Lapset menevät vanhempieni luokse ja me vietämme yhteistä aikaa. Perjantaina mennään Lehtiä Ilosaaressa tapahtumaan, jossa esiintyvät mm. Antti Tuisku, Jenni Vartiainen, JVG jne. Lauantaina ollaan vaan kotona, katsotaan leffoja, syödään hyvin. Sunnuntaina mennään hakemaan lapset kotiin.

Nyt pitää vaan tehdä kovasti töitä koko viikko, jotta perjantaina voi heittää aivot narikkaan :)

Mitä teille kuuluu?

tiistai 29. elokuuta 2017

Muistoja vuodelta 1994.

Taitaa olla viimeiset kesäpäivät käsillä! Ilma on viilentynyt, aurinko ei lämmintä enää yhtä lailla kuin heinäkuussa ja tunnelmakin on jotenkin syksyinen. Kylmää, aivastuttaa, tekee mieli kaivautua vilttiin ja juoda kuumaa teetä. Eikö?
Minulle 1.syyskuuta tarkoittaa virallista syksyn alkua, sillä kun asuimme Eestissä, alkoi kouluvuosi aina 1.9. Muistan oman ensimmäisen koulupäivän vieläkin. Vuosi oli 1994 ja asuimme silloin Tallinnassa Mustamäellä. Alakouluksi kutsuttiin 1-4 luokkia ja koulun nimi oli Lepistiku Algkool. Kotoamme käveli kouluun alle kymmenessä minuutissa ja suurin osa kavereistakin asui matkan varrella.



Ensimmäinen koulupäivä oli jännittävä. Minulle ehkä vielä enemmän kuin muille, sillä menin eestinkieliseen kouluun, puhumatta itse sanaakaan eestiä. Kun muut lapset pääsivät koulun jälkeen kotiin leikkeihin, veivät vanhempani minut yksityiselle eestin kielen opettajalle. Tai hän tuli meille kotiin. Yhdessä me tehtiin tehtävät ja hän opetti minulle kieltä. Tätä jatkui pitkälle 2.luokalle asti, kunnes eräänä päivänä tunsin olevani valmis. Olin oppinut minulle täysin uuden kielen muutamassa vuodessa, koulun, ystävien, harrastusten ja yksityisopettajan parissa. 

Eestin kielen opettajan sylissä, 1994. Pöydällä Aabits eli Aapinen.

Vieläkin ihmettelen, miten reipas olin. Pieni 7-vuotias tyttö! Miksi kerron tästä nyt, johtuu ihan vuodenajasta. Joka syksy mietin omaa koulutaipaleeni alkua - vaikeuksia, mahdollisuuksia, lapsen iloa ja keveyden tunnetta. Nyt aikuisena ymmärrän, miten tärkeitä rutiinit ja vanhempien tuki olivat. Mikään ei ole mahdotonta, jos siihen saa kannustusta ja tukea! 

Minulta on monesti kysytty, miksi en puhu lapsilleni eestiä tai venäjää. Olen itsekin sitä miettinyt, aikoinaini jopa kirjoitin postauksen aiheesta, sen löydät tästä. Edelleen olen samaa mieltä, mitä silloinkin. Kieliä ehtii kyllä opettelemaan myöhemminkin, ensin haluan lasteni oppivan äidinkielensä täydellisesti, ettei käy niin kuin minulle. En unohda ikinä yliopiston professorin sanoja: Karina, sinä et osaa venäjää etkä suomea, koeta nyt opetella edes jompi kumpi kieli. Ja minä opiskelin silloin suomi-venäjä kielen kääntäjäksi! Ne sanat satuttivat ja satuttavat edelleen todella paljon. Vaikka tottahan se on. Minä olen kolmikielinen ja pärjään kaikilla kielilläni itselleni täydellisesti. Äidinkieltä minulla ei ole, eikä tule. Tälläinen mä oon, erilainen.

Palatakseni vielä vuoteen 1994, haluaisin sanoa sille pikkutytölle, että raskas on tie, mutta pitkälle se vie! Sulje korvasi kiusaajilta, sulje silmäsi loukkauksilta, keskity positiivisiin ajatuksiin ja ole yhtä ihana, kuin aina olet ollut. Minä rakastan sinua, minä! 

Muistatko sinä sinun ensimmäisen koulupäiväsi?

Sateista tiistai-iltaa!

Karina

perjantai 25. elokuuta 2017

ALEX 2v!




Alex täytti kuun alussa kaksi vuotta ja juhlimme sitä suht pienellä porukalla. Onneksi kesä näytti vielä siihen aikaan kesältä ja katoimme pöydän terassillemme.

Olin juhlia edeltävät päivät lasten kanssa yksin kotona (käyden töissä toki) ja juhlien valmistelu jäi arjen jalkoihin. Ei koristeita, ei teemaa, ei mitään erikoista. Eikä aina tarvikaan. Kaksivuotias on kuitenkin vielä niin pieni, että hänelle riittää vieraat, muutama  lahja ja kakku.






Kakkua en ollut suunnitellut etukäteen ollenkaan ja tein siitä ihan ex tempore auton muotoisen! Välissä itsetehtyä kuningatarhilloa, mansikoita, mansikkakermarahkaa ja päällä kermaa. Kaapista löytyi elintarvikevärejä, joilla sain autoon vähän elämää.

Muissa tarjoiluissa mentiin myöskin hyvin yksinkertaisella kaavalla: Moilaksen koktailpiirakoita ja tuorejuustoa, kinkkupiirakkaa ja mustikka-vadelmarahkapiirakkaa. Viimeiseksi mainittu saavutti supersuosion! Sovelsin Yhteishyvän reseptiä mieleni mukaan ja lopputulos oli todella hyvä! Teen tarjoiluista ja juhlatarjottavien "hintalapusta" vielä oman postauksen erikseen. Edellinen, juhlatarjoilut alle 25 eurolla sai aikanaan suuren suosion.

Alex sai meiltä lahjaksi Brion junaradan, jonka tilasin jo joulualesta puoleen hintaan ja muilta tuli kivasti lisätarvikkeita. Alex tykkää kovasti junaradalla leikkimisestä, varsinkin kun Olivia on leikissä mukana.

Muutama päivä synttäreiden jälkeen oli 2v. neuvola, jossa Alex kävi isänsä ja Olivian kanssa, minä olin töissä. Neuvola oli sujunut mukavasti ja saatiin uudet hienot mitatkin, pituutta oli muistaakseni tasan 90cm ja painoa lähemmäs 17kg.




Alexhan on motorisesti tosi liikkuvainen ja esim ulkoleikeissä tosi aktiivinen, juoksee, kiipeilee, hyppii. Mutta puhe, sitä ei vieläkään juurikaan tule. Äiti, isä, Olivia, anna, ota. Ja sitten niitä omia äänteitä  ja sanoja. Lapsiahan ei saisi verrata, mutta Olivia puhui Alexin ikäisenä 2-4 sanan lauseita ja toisti kaiken perässä. Alex ei edes halua toistas perässä, pyörittää päätä vaan. Mutta kommunikoida hän silti osaa ja pystyy omalla tavallaan kertomaan, mitä haluaa tai ei halua. Silti alkaa mietityttämään, hän on melkein 2v1kk eikä puhu vieläkään.


Onko teillä kokemusta  myöhäisemmästä puheenoppimisesta ja miten nopeasti puhe lopulta kehittyi?


 Karina


ps. mulla on nyt vakavia ongelmia blogin elvyttämisen kanssa, tietokone hajoilee, välilyönti on rikki, netti ei toimi. Työkoneelle ei onnistu kuvien lataaminen, kuvakaappauksena piti nämäkin ottaa, tekstin näpytin puhelimella. Ainiin, autonkin hajotin tänään, mut se on oma stoorinsa. Ei oo perjantai 13. on perjantai 25. Jei. Viikonloppuja!

tiistai 22. elokuuta 2017

Voiko blogin elvyttää?

Vaikkakin Amerikan matkasta on vieläkin Los Angeles postaus julkaisematta (okei ja kirjoittamatta), päätin katkaista tämän hiljaiselon. Joten välillä muutakin kuin matkajuttuja!

Kerroin viime viikolla eräälle työkaverille, että aion elvyttää blogini, sillä työn ja perheen lisäksi minulla ei ole tällä hetkellä mitään muuta. Ollaan puhuttu töissä paljon siitä, että jokaisella ihmisellä pitäisi olla asioita, joista nauttii. Harrastuksia, mielenkiinnon kohteita - mitä vain. Esimieheni kysyi minulta, mitkä asiat tuottaa minulle iloa? Hiljaiseksi menin. 



Oma perhe ja aika lasten kanssa tottakai. Mutta entäs muuta? Urheilusta en ole nauttinut pitkään aikaan (ja se näkyy, vyötäröllä varsinkin), blogille en meinaa löytää aikaa (ennemmin selaan somejätettä) ja valokuvaamista en voi harrastaa, koska sisällä on keltainen valo ja päivisin olen töissä. 

Hyviä tekosyitä kaikki, eikö vain? Me ihmiset ollaan maailman parhaimpia itsellemme valehtelemisessa. Kun jokin ei tunnu heti mukavalta tai pitää tehdä vähän enemmän töitä, alkaa syitä ei-tekemiseen löytymään. On kiire ja stressi, lapset kiukuttelee, mies ärsyttää, huono päivä, migreeni, mahakipu, bensa loppu, pimeää, liian valoisaa, liian myöhäistä, liian aikaista. Syitä on loputtomiin. Siis niitä tekosyitä. Sillä oikeita syitä on yleensä tasan se yksi. Laiskuus.

Miten hyvä työntekijä erottautuu massasta? Olemalla täsmällinen, ahkera ja oma-aloitteinen. Laiska ihminen ei elämässä pärjää. Laiska bloggaaja ei blogillaan tule koskaan pärjäämään. Laiskan koti tulee olemaan aina sotkuinen. Ainut, missä laiska yleensä pärjää, on tekosyiden keksiminen.

Myönnän olleeni laiska niin urheilun kuin blogin suhteen. Miksi ajauduin siihen kierteeseen, kun tosiasiassa juuri nämä kaksi tekevät minut edellämainittujen lisäksi onnelliseksi? Urheilemisen voi aloittaa milloin vain, senkus vaan lähtee lenkille tai salille. Mutta voiko blogin elvyttää noin vain? Vai onko peli jo menetetty? En ole melkeinpä vuoteen lukenut toisten blogeja kuin satunnaisesti. Ovatko uudet jo vallaneet blogimaailman? Mikä on just nyt kuuminta hottia tässä ns perhelifestyle kategoriassa? Onko sellaista kategoriaa edes enää? Kuulun edelleen Indiplace yhteisöön ja joka kerta, kun en tule valituksi johonkin blogikampanjaan, valitan miehelleni. Ja suotta. Itsestähän tämä homma on kiinni. Vain minä voin avata blogin oven tulevaan.



Menestys vaatii kovaa työtä. Tämä on tiedetty. Mutta menestys vaatii myös sinnikkyyttä, tahdonvoimaa, positiivista mieltä ja aikaa. En sano, että haaveilen elättäväni perheeni blogilla. Mutta haaveilen siitä, että blogista tulisi taas osa arkeamme. Jos te lukijat olette vielä sielä ruudun takana, antakaa itsestänne äänimerkki <3

                                                                               Karina.

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Unelmien matka Amerikkaan: Miami.



Matkakertomuksen ensimmäiseen osaan, New Yorkia koskevaan kertomukseen pääset tästä.


Unelmien matka Amerikkaan: Miami.

Miamista minulla ei kauhean paljon kerrottavaa ole, sillä olimme siellä vain 3 yötä ja päivät olivat tarkoitettu rentoutumiseen rannalla ja shoppailuun. Saavuimme New Yorkista Fort Lauderdalen lentokentälle joskus seitsemän aikoihin illalla ja pienen selvittelyn jälkeen suuntasimme kävellen Rental Car Centeriin, Alamon pisteelle, josta olin etukäteen varannut meille vuokra-auton.*



Autonvuokraus* sujui näin ensikertalaisellakin helposti, kunhan vaan piti päänsä. Virkailija oli todella innokas tarjoamaan kaikenmaailman lisäpalveluita, isompaa autoa, puhelinnavigaattoria, parempia penkkejä, mukavampaa ajoa jne. Ainut tarjous, johon tartuin oli se, että saimme tuoda auton tyhjällä tankilla takaisin. Näin jälkikäteen, senkin olisi voinut hoitaa itse, ei se tankkaaminen ole Jenkeissä yhtään sen mystisempaa kuin Suomessakaan.

Hoidettuamme paperiasiat kuntoon, saimme parkkipaikalta valita maksuluokkaamme sopivasta rivistä itsellemme auton. Valitsimme valkoisen Jeep maasturin, jolla oli ihan superhyvää ajaa. Olin ladannut Suomessa Here sovelluksen sekä tarvittavat kartat ja offline tilassa pystyin navigoimaan todella kätevästi puhelin GPS:ssää käyttäen. Pisteet Herelle, oli tosi kätevä navigaattori!

Sit ei muuta kuin auto kohti Miami Beachia ja Townhouse Miami hotellia*. Hotelli itsessään oli oikein kiva, rannan lähellä. Auto jätettiin hetkellisesti hotellin eteen, josta Valet parkkipalvelun henkilö vei auton jonnekin kauemmas parkkiin. Tämä maksoi 36 dollaria päivältä ja auton sai käyttöön ilmoittamalla siitä hotellin respaan. Seuraavana päivänä saimmekin sitten odottaa 40 minuuttia, että auto tuodaan! Normaali odotusaika olisi ollut vajaa 10 min, mutta aina ei viestit kulje perille ja asiakkaathan siitä sitten "kärsii". Lähtöpäivänä auto taas ilmestyi viidessä minuutissa, joten selvästikin ekana päivänä oli jokin virhe tapahtunut, hotellin tai Valetin päässä.




Eli hotellille saavuimme pe iltana ja heti seuraavana aamuna eli lauantaina suuntasimme kohti Sawgrass Mills Outlettia. Siellä vierähtikin koko päivä ja olimme takaisin hotellilla vasta kahdeksan jälkeen illalla. Sawgrass Mills Outletissa oli tosi hyviä liikkeitä ja ostoksia tuli tehtyä mm. näissä liikkeissä: Michael Kors, Calvin Klein, Tory Burch, Guess, Tommy Hilfiger, Levi´s, Victoria´s Secret jne. Tein kieltämättä aika hyviä löytöjä!

                                               (Kuvan on ottanut äitini, minä ajoin).

Sunnuntaina vietimme rantapäivää, tai ainakin yritimme. Olimme kerenneet olla vasta kaksi tuntia biitsillä, kun alkoi satamaan vettä! Ja sitähän sitten tuli useamman tunnin ajan. Keräsimme kamppeet kasaan ja lähdimme kävelemään ostoskadulle, jossa lähinnä ikkunashoppailtiin. Oli varmaan jo ähky edellispäivän shoppailuista eikä ollut oikein intoa kiertää kauppoja. Pysähdyimme kuitenkin syömään Pizza Rusticaan, josta sai valtavan kokoisia pizzoja. Illasta olimmekin jo sen verran väsyneitä, että pakkasimme matkalaukut valmiiksi ja aloimme unille, seuraavana päivänä oli edessä lento Los Angelesiin.


Maanantaina, 3.7 luovutimme huoneen ja lähdimme ajelemaan pitkin rantaa kohti lentokenttää. Aikaa oli vaikka kuinka paljon, joten pysähdelimme matkan varrella mm. kahville ja rantaparkkiin, jossa oli pieni näköalatorni ja upea ranta. Matka sujui tosi jouhevasti ja paljon kivempi oli ajaa pienempää tietä kuin moottoritietä pitkin kentälle. Auton luovutus sujui sekin ongelmitta ja paria tuntia ennen L.A.:n lentoa, olimme jo kentällä odottamassa ja sushia syömässä.



Miamissa oli kivaa ja rentoa, aurinkoista ja todella paahteista. Tuntuu, ettei happi kulkenut, välillä oli ihan tuskaisen kuumaa. Ja onhan se paikka ihan erilainen kuin esimerkiksi New York, joten olen tyytyväinen, että käytiin myös siellä. Tästä matka jatkuukin sitten Los Angeles postauksella :)

Karina

*mainoslinkkejä


lauantai 15. heinäkuuta 2017

Unelmien matka Amerikkaan: New York.



Lensimme New Yorkiin Norwegianin konella ja meillä oli välilasku Gatwickin lentokentällä. Odotusaika siellä oli muutenkin 8 tuntia ja sen päälle tuli vielä lähes 2 h koneen myöhässä lähteminen, joten samanlaista väsyttävää reittiä en suosittele! Mutta perille lopulta päästiin ja se on tärkein. Oli jo myöhäinen ilta, kun perille päästiin ja väsymyskin aikamoinen. Olin varannut meille netistä etukäteen minibussikuljetuksen kentältä hotellille (Night Times Square Hotel) ja palvelu toimikin oikein kätevästi. Manhattinilla pääsimme toisena pois kyydistä, mikä oli positiivinen yllätys. Eka ilta meni luonnollisesti suihkussa käydessä ja nukkumaanmennessä.

Päivä 1. 

Kuten olin jo aikaisemmin suunnittelut, ekana päivänä meillä ei ollut mitään erikoista ohjelmaa. En odottanut, että olisimme jo klo 7 aamulla olleet New Yorkin kaduilla kävelemässä, mutta niin oltiin. Aamukahvit Starbuckissa ja kohti Central Parkia! Tiesin, että puisto on iso, mutta en odottanut sen olven ihan niiiin iso kuin 3,4 neliökilometriä. Kävelimme sinne 5th Avenueta pitkin ihan loppuun asti ja pikkuisen Harleminkin puolella. Piipahdimme puistossa useaan otteeseen, mutta käytännössä kävelimme sen ympäri. Väsytimme jalkamme aika kunnolla, sillä illalla puhelimen askelmittarit näyttivät kummallakin 20 kilometriä! Voitte uskoa, että sinä yönä uni maistui todella hyvältä.




Päivä 2.

Toinen päivä oli nähtävyyksien päivä. Aamupalan jälkeen kävelimme Madame Tussauds vahakabinettimuseoon, josta lunastin City Pass 1 päivän kortimme sekä Hop on Hop off bussin kuitin. Aloitimme nähtävyydet itse museosta ja se olikin hauska kokemus! Madame Tussaudsin jälkeen ajoimme bussilla Cathedral of St. John the Divine - katedraaliin ja sieltä taas bussilla satamaan, josta lähtivät lautat Hudson joelle. Lautta kiersi Vapaudenpatsaan edustalle sekä pidemmälle jokea, mm. Brooklyn Bridgen ali. Päästyämme taas rannalle, jatkoimme bussilla Empire State Buildingille, jossa saimme otettua kuvia yläilmoista. Tultuamme sieltä alas alkoikin jo hämärtymään ja pääsimme kokemaan myös Times Squaren pimeämpään aikaan.  
















Päivä 3.

Kolmannen päivän voisi nimetä Brooklyn Bridgen metsästykseksi. Olin saanut päähänpinttymän, että haluan ehdottamasti nähdä kyseisen sillan ja niinpä heti aamupalan jälkeen menimme metrolle tutkimaan, miten sinne pääsemme. Lippumyyjä mumisi jotakin City Hallista, mutta en ilmeisesti kuunnellut häntä tarpeeksi, sillä tajuttumme ajanneemme jo pitkälti meidän pysäkin ohi, jäimme Brooklynissa pois. Sinänsä ihan kiva näin, muuten olisimme nähneet New Yorkista pelkän Manhattanin, mutta kyllähän siinä vähän alkoi oma osaamattomuus ärsyttämään. Kävelimme Brooklynissa ristiin rastiin ja kun ei metroakaan enää näkynyt missään, menimme paikallisbussin kyytiin, jolla pääsimme 1,5 h seikkailun jälkeen lähemmäksi Brooklyn Bridgea. Lisää kävelyä ja lopulta olimme itse sillan päällä! Ihan naurattaa se seikkailu sinne, kun helpommallakin olisi päässy. Kävelimme sitten sillalla Manhattanille saakka ja otettuani selvää, millä metrolla pääsemme Times Squarelle, istuimme helpottuinena penkille. Alku näytti lupaavalta, kun vastaan tuli samannimisiä pysäkkejä kuin Brooklyniin mennessä... vähän liiankin samannimisiä, sillä ykskaks tajusin, että olimme menossa taas sinne, minne aamullakin. A p u a. Ja meillä alkoi olemaan jo ihan oikeasti kiire hotellille, sillä musikaali alkoi muutaman tunnin päästä. Metrosta pois, oikeille raiteille ja sormet ristissä kohti Manhattania. 





Onneksemme ehdimme hotellille ajoissa: pikasuihku, vaatteet päälle ja suoraan ravintolaan sekä teatterille. Illastimme teatterin vastapäisessä italialaisessa ravintolassa ja ruoka oli taivaallisen hyvää. Broadway musikaali Chicago kruunasi illan olemalla hauska ja viihdyttävä kokemus.



Päivä 4. 

Viimeinen aamu New Yorkissa meni perinteisesti kävellen ympäri kaupunkia. Taksilla ajoimme Newark lentokentälle ja siitä lentokoneella Miamiin :)

Jälkiviisaus ja plussat:

+ hyvä kokonaisuus, hyvin suunnitteltu oli puoliksi tehty :)
+ näin lähes kaiken, mitä halusinkin
+ New York Pass oli hyvä
+ Chicago musikaali viihdyttävä
+ hotelli erinomaisella paikalla

- tutustuminen metrokarttaan ja sen sisäistäminen olisi ollut plussaa
- Hudson joella seilaaminen kesti liian kauan, 2,5h!
- ei käyty missään drinkillä tai tanssipaiakassa


Seuraavaksi sitten Miami :)

Karina