Viime viikon maanantaina aloitin osa-aikaisesti työt työpaikallani. Ekan päivän fiiliksiä kirjoittelin tiistaina ja siitä ei asiat mihinkään muuttuneet. Heräsin keskiviikkoaamuna väsyneenä, kiukkuisena ja itseäni soimaten. Miksi vaikeutan nyt elämääni, mikä kiire minulla on? Nämä pyörivät kovasti mielessä koko päivän.
Menin töihin, otin kupin kahvia, kone auki ja hommiin. Kahden tunnin jälkeen toivottavaa tulosta ei ollu tullut aikaiseksi ja turhauduin. Tulospohjaista työtä tehden, sitä pitää tehdä joko täysillä tai ei ollenkaan. Ei riitä, että käy silloin tällöin vähän soittelemassa, vaan pitää käydä joka päivä ja tulosta on tehtävä. Maanantai ja keskiviikko osoittivat minulle jo sen, että
- olen liian väsynyt
- ajattelen enemmän kotiasioita, kun osasin odottaa
- kesä on meidän hommissa hiljaisinta aikaa, joten tulosta pitäisi tehdä entistä paremmin
- mainitsinko, että ole liian väsynyt?
Lopputuloksena kävi sitten näin, että häntä koipien välissä laitoin pomolleni sähköpostia, jossa kerroin rehellisesti miltä nyt tuntuu ja miten menee. Että eihän tässä ole oikeasti mitään järkeä, kun polttoainekuluihin menee jo kiva summa. Että eiköhän se ollut nyt tässä. Oli kiva leikkiä 1,5 päivän ajan töissä käyvää äitiä, jolla on 9 kuinen vauva kotona, mutta mieluummin olen äiti, joka on kotona sen 9 kuisen vauvan kanssa, kerran siihen mahdollisuus on. Pientä taskurahaa mä joo tarviin, mutta yritän keksiä jotain muuta tapaa ansaitakseni sitä.
Eli olen taas vapaa kotiäiti, joka aikoo keskittyä kesästä nauttimiseen lasten kanssa kotona, mitähän kaikkea me keksitäänkään? Mieskin jää kohta kesälomalle :)
Ylpeä olen kuitenkin siitä, että uskalsin kokeilla, ymmärsin perääntyä ja vielä julkisesti tästä kertoa. Ihmisiähän tässä vaan ollaan ja joskus tulee tehtyä virhearviointeja mm. oman jaksamisen suhteen.
Enpä minäkään ole mikään yli-ihminen, vaikka joskus siltä tuntuukin :)
Karina.
