Struuma vai masennus?

Julkaistuani tämän tekstin (Uusi vuosi, vanhat kujeet), sain useammalta läheiseltäni huolestuneen viestin/puhelun: olenko tullut ajatelleeksi, että olisin masentunut? Kuulemma kuulostan masentuneelta. Noh, totta jos puhutaan, niin olenhan minä asiaa miettinyt. Jatkuva väsymys, haluttomuus, välttämättömienkin asioiden välttely, työmotivaation puute, alakuloisuus, herkkyys, itkuherkkyys, äkäisyys.. lista on todella pitkä. 

Näyttääkö masentunut ihminen tältä?

Äitini myös muistutti minua, että minulla on struuma. Olenko milloin viimeksi käynyt kontrollissa? Struuma on terveyskirjasto.fi mukaan suurentunut kilpirauhanen. Joskus struumaan liittyy kilpirauhasen liikatoiminta ja silloin kilpirauhanen suurenee kilpirauhasen tulehduksen seurauksena. Yleensä haitta on vain kosmeettinen ja aiheuttaa epämukavaa oloa, esim. paidankaulus voi ahdistaa, mutta muuten sen ei pitäisi olla vaarallinen. Milloinka olen käynyt viimeksi kontrollissa? Sanoisin, että joskus viitisen vuotta sitten, totuus on tosin lähempänä 6-7 vuotta. Tai sitten en vain muista. Ihan hämärä muistikuva minulla on, että olisin käynyt terveyskeskuksessa allekin viisi vuotta sitten, makasin röntgenhuoneen sängyllä ja mieslääkäri ultrasi kaulaani, mutta muistikuva on niin hämärä, etten edes tiedä onko tämä tapahtunut vai olenko nähnyt unta.

Joka tapauksessa minun on varattava pian aika lääkärille. Koska sen lisäksi, että olen jatkuvasti väsynyt ja voimaton, painoni on noussut tasaisesti ja jatkuvasti ylöspäin. Elämäntavoillakin on varmasti siihen osansa, mutten omasta mielestäni syö sen kummoisemmin kuin vaikkapa reilu kolme vuotta sitten, kun painoin lähes 10 kg vähemmän. Liikuntaa olen nyt lisäämässä aktiivisesti ja eilenkin kävin reippaalla kävelyllä. Se ei vielä tuottanut mitään endorfiinipiikkejä minulle, mutta eipä yksi kerta varmasti tuotakaan, lisää tarvitaan.

Mutta, olenko masentunut? En tiedä. Vaikka olisinkin, niin en ikinä myöntäisi sitä itselleni tai saatikaan kenellekään muulle. Se ei vaan sovi minulle. Typerää ajattelua, tiedän, mutta en vaan voi hyväksyä sitä, että olisin. Miksi olisin? Minulla on hyvä elämä, ihanat, terveet lapset, mahtava aviomies, hyvä työpaikka, maailman parhaat työkaverit. Kaikki on hyvin. Miksi mieli olisi maassa? Tai, miksi se oikeastaan on maassa?

Oma kokemus struuman kanssa elämisestä on ollut tähän asti ihan neutraali. Pooloja tai tiukkoja koruja, huiveja en voi käyttää, mutta muuten se ei ole aiheuttanut minulle erikoisempaa draamaa. Lähisuvusta taas ainakin kolmella ihmisellä on struuma leikattu, joten odotettavissa on, että omanikin kasvaa jossakin vaiheessa siihen pisteeseen, että lekurin pöydälle mennään. Sen yhden tutkimuskerran, jonka varmuudella muistan tulos oli silloin se, ettei struumasta voinut ottaa ohutneulanäytettä, sillä struumani sijaitsee kaulavaltimon takana ja toimenpide olisi vaarallinen. Niinpä se jätettiin tutkimatta. Ja sille tielle jäin. 

Mieheni mielestä saisin itseni kuntoon, jos jättäisin turhan sokerin ja vaalean vehnän pois. Lisäisin liikuntaa, muokkaisin ruokavaliotani terveellisemmäksi, menisin ajoissa nukkumaan (ilman puhelinta) ja alkaisin pitämään itsestäni ihan oikeasti huolta. Onhan se helpommin sanottu kuin tehty, mutta tässä vaiheessa minulla ei taida olla muuta vaihtoehtoa. En halua paisua enää kuin tuorehiivasta tehty pulla. En halua olla enää näin väsynyt k o k o  ajan. Haluan nauttia elämästäni, varsinkin, kun nauttimisen aihetta on! Enää tarvii vaan tehdä asioille jotain. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty?

Onko teistä kellään kokemusta struumasta? Miten usein käytte kontrolleissa? Tai onko kokemusta näistä oireista, mitä minulla on - paljastuko masennukseksi vai kilpirauhasen toimintaan liittyväksi sairaudeksi?

Karina