keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Ärsyttävät pitkät hiukset!

Olin haaveillut jo pidemmän aikaa isosta muutoksesta hiuksissani. Hiukseni kasvoivat ja kasvoivat, ja  vaikka pidinkin siitä, että minulla oli pitkät hiukset, olin samalla myös hyvin ärsyyntynyt niihin.

Pitkät hiukset vaativat hoitoa ja huoltoa ja minä olen suoraan sanottuna liian laiska siihen. Jokapäiväinen harjaaminen tuntui ärsyttävältä, koska takkuja oli aina. Lopulta homma meni siihen, että harjasin hiukseni 2-3 kertaa viikossa. Muulloin harjasin vain päältä ja pyöräytin sotkunutturan päähäni, jolloin yleisilme oli siisti. Kulissia siis.

Silloin, kun harjasin hiukseni, varasin siihen puoli tuntia, muutaman eri harjan sekä suihkautettavaa hoitoainetta. Välillä myös nenäliinoja, sillä itkukaan ei ollut kaukana, kun aloitin projektin. Joka kerta sanoin, että nyt alan harjaamaan näitä joka päivä, ei tätä kipua kestä muuten ja joka kerta palasin entiseen. 

Kunnes kyllästyin totaalisesti ja päätin toteuttaa kaksi haavetta: leikata hiukseni ja luovuttaa ne syöpälapsipotilaiden hyväksi. 



25 cm meni luovutukseen ja sen jälkeen vielä 2-3 cm loppuviimeistelyyn. Alkuperäinen tarkoitus oli luovuttaa minimi, 17 cm, sitten päätin, että 20cm ja lopulta kerralla se 25cm. Jäihän tukkaa vielä päähänkin ihan kivasti ja ulkopuolisen silmin se on edelleen pitkä. Omaan silmään tottakai tuntuu edelleen lyhyeltä vaikka muutoksesta on nyt kuukausi aikaa.

Väriä en ole laittanut hiuksiini kesän 2015 jälkeen ja raidoista onkin nyt enää latvoissa pieni muisto. Omalla värillä mennään nyt, mutta jos jotain muutoksia tekisin, niin ottaisin raitoja.

Nyt hiusten harjaaminen on nopeaa, helppoa ja teen sitä joka päivä! :D Pidän hiuksiani nykyisin myös huomattavasti useammin auki, kiharran ja laitan :)

Onko muita (ex)pitkähiuksisia, joilla samoja tuntemuksia huollon ja hoidon suhteen?

Karina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)