keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Rv 33+2: pikkuvaatteiden pesua ja tarvikkeiden hankintaa.

Ensimmäinen koneellinen ihania pikkuvaatteita on pyörimässä. Päätin, että pesen ennen syntymää 50cm, 56cm, 60cm ja 62 cm vaatteet. Isompia, joita meillä ei edes kamalan paljon ole eli 68cm ylöspäin on mielestäni turhan aikaista pestä tässä vaiheessa. Ehtii sitten kun pikkuorava on jo syntynyt ja vaatteita pyörii joka tapauksessa vähän väliä.

Meillä ei oo ainuttakaan vauvanvaatetta, joka olisi ostettu uutena. Kaikki on kirpparilta (ja muutama miehen siskon lapsilta). Papmpersin vauvalaatikosta tullut Lindexin 56cm body onkin ensimmäinen täysin uusi vaate. Aloitin kirppareilla kiertämisen vauvanvaatekiilto silmissä jo hyvissä ajoin ja reissuja onkin ollut varmaan jo 6-8, näin oli mahdollista valita aina vain parhaimmat ja hyvänkuntoisimmat päältä. Kaikki ovatkin kyllä priimakunnossa. On Tuttaa, Lindex, H&M, Name it, Ciraf, KappAhl, Fixoni, Pippi jne. Name itiä ja Tuttaa taitaa olla eniten. Esim bodyen ja potkuhousujen hinnat on 0,20-2,5 euron väliltä, yleisin hinta ollut 1,00 euro.

8kpl harsopaketin ostin uutena Name it myymälästä. Kun huomasin, että kirpparilla pyydettiin yhdestä tavallisesta valkoisesta harsosta 2 euroa, en ollut uskoa silmiäni. Name itissä 8 kpl kauniita harsoja maksaa 14,95e! Ja ne on uusia ja värikkäitä.

Pikkuorava on alkanut tökkiä mua todella kívuliaasti oikealle kylkeen. Varsinkin kun istun. Tuntuu kuin siinä menisi jokin hermo, johon pieni osaa kätevästi osua. Auts.

Tässä muuten meidän tuttipullo. Olisin halunut sen turkoosina tai limen värisenä, mutta punainen (enemmänkin tumman vaaleanpunainen) oli ainut väri, mitä tässä mallissa oli jäljellä.


Ja liityin Minit-kirjakerhoon, jonka ensimmäinen tutustumispaketti onkin jo tullut. Mm tälläinen vauvakirja oli mukana.


Toinen satsi vaatteita jonottamassa pesukoneelle:




Cirafin huppupyyhkeen ostin Prismasta ennen joulua, tuntuu ihanan pehmeältä, Disneyn huppupyyhe tuli tilaajalahjaksi Minitistä.

 
Ja on tässä muitakin tarvikkeita tullut hankittua. Mm rintapumppu. Kuten jo mainitsin, mies on eri paikkakunnalla koulutuksessa ja hän kävi eilen ystävänsä luona kylässä. Tällä on 8 kk ikäinen poika ja tietenkin vauvatavaraa joutavana. Rintapumppua on kuulemma käyttänyt vain muutamia kertoja, kun sitä maitoa ei sitten tullutkaan kunnolla. Sähkökäyttöinen, merkkiä tai mallia en muista (oisko ollu Ainu tms), antaa sen meille aluksi lainaan, jos ei ole hyvä tai tarpeellinen, saadaan palauttaa, jos taas meille sopiva, sovitaan hinnasta. Joitain pikkuvaatteitakin oli vissiin lähtenyt mukaan :D niitä meillä kyllä alkaa olla ihan tarpeeksi, ei enää ainuttakaan alle 62 cm vaatetta tähän talouteen kiitos!!
 
Tori.fista huomasin eilen Philipsin itkuhälyttimen hintaan 30 euroa. Varasin sen tänään ja käyn illasta hakemassa samalla kun menen toistamiseen Tupperware- kutsuille. Mitään en aio tilata, edellisetkin tavarat seisoo kaapissa kerran kaks käytettyinä..mutta sosialisoitumisen merkeissä on kiva pyörähtää :)
 
Näissä merkeissä siis keskiviikkopäivä pyörähtää. Vauvan pyykkejä ja taidanpa aloittaa pikkuhiljaa myös huoneen järjestämistä, on niitä paljon tavaraa, joka joutaa pois. Omia vaatteita, doppler, koruja jne. En ole ikinä netissä myynyt mitään, mutta nyt olisi korkea aika - tavaraa on ihan liikaa.
 
Palamisiin, K.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)