maanantai 21. tammikuuta 2013

Shea butter & öljy

 
 
 
Tämä postaus on pyhitetty The Body Shopin kahdelle aivan mahtavalle tuotteelle. Saanko esitellä, Shea butter ja Shea öljy.
 
Shea butteria olen käyttänyt mahan ja rintojen rasvaukseen jo ihan alkuraskaudesta lähtien. Kun purkki oli tyhjä, menin ostamaan uutta tilalle ja nappasin samalla Shea öljyn mukaani. Nyt tilanne onkin se, että uusi butter purkki on avaamatta laatikossa ja öljyä taitaa olla enää puolet jäljellä.
Shea öljy on parasta ihon kosteuttajaa mitä tiedän! Suihkun jälkeen puristan sitä mahalle, levitän rinnoille, hieron reisille ja pyyhkäisen kädet kasvoille tai vaikka hiuksiin.
 
Sekä öljy, että vartalovoi tuoksuvat taivaallisen hyvälle.
Uskon myös ennaltaehkäiseväni raskausarpia, kun käytän jompakumpaa joka ilta. Shea butterhan on karitevoita ja sitä myydään myös apteekeissa, luontaistuotekaupoissa jne.
 
Itse suosittelen näitä lämpimästi. Ja ei, The Body Shop ei ole millään tavalla osallisena tähän postaukseen. Mulle kyllä saa lähettää kaikkia mahdollisia tuotteita, jos haluaa! :D
 
Ennen raskautta en rasvannut ihoani (kasvoja lukuunottamatta) juuri koskaan. Ajattelen asiaa niin, että mitä enemmän sitä rasvaa, sitä enemmän se alkaa vaatimaan jatkuvaa rasvausta ja kohta en voi käydä suihkussakaan ilman kokovartalorasvausta. Ja sellaiseen olen ihan liian laiska. Tuskin alan rasvaamaan itseäni raskauden jälkeenkään pakonomaisesti, mutta juuri nyt, se on jopa luksusta, kun voi öljytä kauniin masun ja rinnat. Ja voihan se rasvauksen suorittaa myös oma mies ;)
 
 
Kuva: Shea oil 14,70€/100 ml

 
Kuva: Shea body butter norm. 18,70€/200ml, nyt tarjouksessa 12€!


-K-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)