perjantai 25. huhtikuuta 2014

Ruoka: Mango-chilikanakastike riisillä ja vihersalaatilla.

Mango-chilikanakastike


Yksinkertaista, nopeaa ja maukasta kotiruokaa! Koska meillä on tapana tehdä ruokaa kerralla kolmeksi päiväksi ja muutama eväsrasia vielä siitä pakkaseen, niin otathan huomioon ohjetta käyttäessäsi, että tässä on noin 8 -10 annosta

1,4 kg (Rainbow 2x700g) broilerinsuikale (2x6,69€)
1 iso tai 2 pientä sipulia (0,3€)
2 dl kuohukermaa (Rainbow 1,05€)
3 rkl jauhoja
5 dl kananlientä (kuutiosta)
2/3 Bonne mangososetta (2,39€)
n. 2 tl chilimausteseosta
ripaus (ruusu)suolaa
ripaus mustapippuria tai pippuriseosta
iso loraus makeaa chilikastiketta

Jos olisin muistanut, olisin ostanut myös mangokuutiota! (Rainbow 1,48€)

Valmistus:

Kuori ja pilko sipuli pieneksi silpuksi. Kuullota sipuli tilkassa öljyä ja lisää broilerinsuikaleet. Napsauta vedenkeitin päälle (liemen tekoa varten). Paista seos kypsäksi, (mangokuutiot voisi lisätä tässä vaiheessa) lisää mausteet. Sekoita hyvin. Tee kananliemi kuutiosta esim shakerissa. Älä lisää sitä vielä :) Ripottele jauhot kananpalojen päälle, sekoittaen samalla koko ajan hyvin. Kun jauhot ovat sulautuneet joukkoon, lisää liemi, kerma ja mangosose. Maista ja lisää chilikastiketta maun mukaan.

Tarjoile riisin ja vihreän salaatin kera :)

Vinkki! Laita kypsä riisi pieneen kuppiin ja painele ilmoja pois (kuin tekisit hiekkakakkuja), käännä muki lautaselle ja saat riisin kauniin muotoisena lautaselle!


Kastikkeen hinta ilman mangokuutioita on noin 17 euroa/8= 2,15€ annos (plus riisi ja salaatti).
Ja jos syö pienempiä annoksia kun minä, kjöh kjöh... 17/10=1,70 € :)

Karina





2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Toivottavasti maistuu! :) nää on näitä mun omasta päästä vedettyjä ohjeita :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)