perjantai 25. marraskuuta 2016

Pikaiset kuulumiset Bangkokista!

Heei! Harmittaa kovasti, ettei Pattayan asunnossamme ole kovin hyvä nettiyhteys ja en voi päivittää reaaliaikaisesti kuulumisiamme matkan varrelta, mutta juuri nyt olemme kolmatta päivää Bangkokissa ja hotellissa netti toimii, jee! 

Tulimme Bangkokiin Pattayalta linja-autolla Ekkamain bussiasemalle, josta jatkoimme kahdella Skytrainilla eli metrolla, joka menee liikenteen yllä, National stadium pysäkille. Siitä jatkoimme vielä taksilla ja vihdoin pääsimme Sabye Bangkok hotelliin, joka sijaitsee ns vanhalla puolella Bangkokia - lähellä temppeleitä ja nähtävyyksiä.



Olemme liikkuneet hyvin paljon jalkaisin ja koko eilinen päivä meni nähtävyyksiä kierrellen. Kyllä on kaunista! 

Tänään taas matkasimme kaupungin sykkeeseen ja kävimme mm Baioyke Skytowerissa sekä pyörimme muutenkin pilvenpiirtäjien läheisyydessä. Teimme pienen shoppailukierroksen ZEN ostoskeskuksessa ja samoin MBK ostoskeskuksessa. Kävelimme hyvin paljon molempina päivinä ja iltaisin on hyvin väsynyttä porukkaa hotellilla.

Lapset ovat jaksaneet uskomattoman hyvin, jopa paremmin kuin minä, sillä varsinkin ilmasta hikisenä ja nälkäisenä olen saattanut kiukutella miehelleni muutamaan otteeseen :D 



Mahtavaa on ollut, mutta kyllä Pattaya tuntuu kotoisammalta, kun siellä on helppo liikkua eikä tule maksettua törkeän paljon turistilisää, kun tuntee kaupungin hinnat, reitit ja paikat. 
Olen tosi iloinen, että teimme tämän, nyt on myös Bangkok koettu! :) huomenna palaamme "Thaimaan kotiin", kuten Olivia sanoo. Pus! 


2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että Thaimaassa on sujunut noin hyvin lasten kanssa! Oletteko siellä vielä pitkäänkin?On nuo lapset vaan ihmeen joustavia matkustajia! Meillä on muuten lähes samanikäiset lapset: mun tytär on 11/2012 ja poika 8/2015. :) Käyhän vilkaisemassa mun blogiin, siellä on myös reissutarinoita lasten kanssa.

    VastaaPoista
  2. Äh, unohdin laittaa äsken linkin, eli Lähinnä Kauempana: lahinna.blogspot.fi :) Lapset vähän keskeytti mun kirjoittelun! :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)