lauantai 15. heinäkuuta 2017

Unelmien matka Amerikkaan: New York.



Lensimme New Yorkiin Norwegianin konella ja meillä oli välilasku Gatwickin lentokentällä. Odotusaika siellä oli muutenkin 8 tuntia ja sen päälle tuli vielä lähes 2 h koneen myöhässä lähteminen, joten samanlaista väsyttävää reittiä en suosittele! Mutta perille lopulta päästiin ja se on tärkein. Oli jo myöhäinen ilta, kun perille päästiin ja väsymyskin aikamoinen. Olin varannut meille netistä etukäteen minibussikuljetuksen kentältä hotellille (Night Times Square Hotel) ja palvelu toimikin oikein kätevästi. Manhattinilla pääsimme toisena pois kyydistä, mikä oli positiivinen yllätys. Eka ilta meni luonnollisesti suihkussa käydessä ja nukkumaanmennessä.

Päivä 1. 

Kuten olin jo aikaisemmin suunnittelut, ekana päivänä meillä ei ollut mitään erikoista ohjelmaa. En odottanut, että olisimme jo klo 7 aamulla olleet New Yorkin kaduilla kävelemässä, mutta niin oltiin. Aamukahvit Starbuckissa ja kohti Central Parkia! Tiesin, että puisto on iso, mutta en odottanut sen olven ihan niiiin iso kuin 3,4 neliökilometriä. Kävelimme sinne 5th Avenueta pitkin ihan loppuun asti ja pikkuisen Harleminkin puolella. Piipahdimme puistossa useaan otteeseen, mutta käytännössä kävelimme sen ympäri. Väsytimme jalkamme aika kunnolla, sillä illalla puhelimen askelmittarit näyttivät kummallakin 20 kilometriä! Voitte uskoa, että sinä yönä uni maistui todella hyvältä.




Päivä 2.

Toinen päivä oli nähtävyyksien päivä. Aamupalan jälkeen kävelimme Madame Tussauds vahakabinettimuseoon, josta lunastin City Pass 1 päivän kortimme sekä Hop on Hop off bussin kuitin. Aloitimme nähtävyydet itse museosta ja se olikin hauska kokemus! Madame Tussaudsin jälkeen ajoimme bussilla Cathedral of St. John the Divine - katedraaliin ja sieltä taas bussilla satamaan, josta lähtivät lautat Hudson joelle. Lautta kiersi Vapaudenpatsaan edustalle sekä pidemmälle jokea, mm. Brooklyn Bridgen ali. Päästyämme taas rannalle, jatkoimme bussilla Empire State Buildingille, jossa saimme otettua kuvia yläilmoista. Tultuamme sieltä alas alkoikin jo hämärtymään ja pääsimme kokemaan myös Times Squaren pimeämpään aikaan.  
















Päivä 3.

Kolmannen päivän voisi nimetä Brooklyn Bridgen metsästykseksi. Olin saanut päähänpinttymän, että haluan ehdottamasti nähdä kyseisen sillan ja niinpä heti aamupalan jälkeen menimme metrolle tutkimaan, miten sinne pääsemme. Lippumyyjä mumisi jotakin City Hallista, mutta en ilmeisesti kuunnellut häntä tarpeeksi, sillä tajuttumme ajanneemme jo pitkälti meidän pysäkin ohi, jäimme Brooklynissa pois. Sinänsä ihan kiva näin, muuten olisimme nähneet New Yorkista pelkän Manhattanin, mutta kyllähän siinä vähän alkoi oma osaamattomuus ärsyttämään. Kävelimme Brooklynissa ristiin rastiin ja kun ei metroakaan enää näkynyt missään, menimme paikallisbussin kyytiin, jolla pääsimme 1,5 h seikkailun jälkeen lähemmäksi Brooklyn Bridgea. Lisää kävelyä ja lopulta olimme itse sillan päällä! Ihan naurattaa se seikkailu sinne, kun helpommallakin olisi päässy. Kävelimme sitten sillalla Manhattanille saakka ja otettuani selvää, millä metrolla pääsemme Times Squarelle, istuimme helpottuinena penkille. Alku näytti lupaavalta, kun vastaan tuli samannimisiä pysäkkejä kuin Brooklyniin mennessä... vähän liiankin samannimisiä, sillä ykskaks tajusin, että olimme menossa taas sinne, minne aamullakin. A p u a. Ja meillä alkoi olemaan jo ihan oikeasti kiire hotellille, sillä musikaali alkoi muutaman tunnin päästä. Metrosta pois, oikeille raiteille ja sormet ristissä kohti Manhattania. 





Onneksemme ehdimme hotellille ajoissa: pikasuihku, vaatteet päälle ja suoraan ravintolaan sekä teatterille. Illastimme teatterin vastapäisessä italialaisessa ravintolassa ja ruoka oli taivaallisen hyvää. Broadway musikaali Chicago kruunasi illan olemalla hauska ja viihdyttävä kokemus.



Päivä 4. 

Viimeinen aamu New Yorkissa meni perinteisesti kävellen ympäri kaupunkia. Taksilla ajoimme Newark lentokentälle ja siitä lentokoneella Miamiin :)

Jälkiviisaus ja plussat:

+ hyvä kokonaisuus, hyvin suunnitteltu oli puoliksi tehty :)
+ näin lähes kaiken, mitä halusinkin
+ New York Pass oli hyvä
+ Chicago musikaali viihdyttävä
+ hotelli erinomaisella paikalla

- tutustuminen metrokarttaan ja sen sisäistäminen olisi ollut plussaa
- Hudson joella seilaaminen kesti liian kauan, 2,5h!
- ei käyty missään drinkillä tai tanssipaiakassa


Seuraavaksi sitten Miami :)

Karina






3 kommenttia:

  1. Kuulostaa aivan ihanalta! New York on kyllä tosi iso. Mulla oli siellä joskus jenkkireissullani päivän pysähdys ennen jatkolentoa ja kävelin kans sen päivän aikana ihan hirveän paljon. Sitä jotenkin ei edes käsitä millaisia ne välimatkat on ja että metromatkoihinkin pitää varata tosi paljon aikaa!
    Se päivähän nyt ei riittänyt mihinkään. Saa nähdä milloin pääsen sinne uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihana reissu! New York on ihan valtavan iso kaupunki, en itsekään osannut ajatella, että välimatkat ovat näin isoja! Nopeasti sitä osasi laskea monenko korttelin päässä mikäkin on, mutta yhden korttelin pituus oli yllätys! Kuvittelin esim ekana aamuna, että kävellään Keskuspuistoon kahville, ja niinhän me käveltiinkin, mutta ennen sitä piti jo juoda kahvit, et jaksoi sinne asti :D
      Yksi päivä ei kyllä riitä mihinkään, ei muuta kuin uutta matkaa suunnittelemaan ;)

      Poista
  2. Kuulostaa ihanatlta matkalta! Hirveän paljon ehditte lyhuessä ajassa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)