Minulle 1.syyskuuta tarkoittaa virallista syksyn alkua, sillä kun asuimme Eestissä, alkoi kouluvuosi aina 1.9. Muistan oman ensimmäisen koulupäivän vieläkin. Vuosi oli 1994 ja asuimme silloin Tallinnassa Mustamäellä. Alakouluksi kutsuttiin 1-4 luokkia ja koulun nimi oli Lepistiku Algkool. Kotoamme käveli kouluun alle kymmenessä minuutissa ja suurin osa kavereistakin asui matkan varrella.
Ensimmäinen koulupäivä oli jännittävä. Minulle ehkä vielä enemmän kuin muille, sillä menin eestinkieliseen kouluun, puhumatta itse sanaakaan eestiä. Kun muut lapset pääsivät koulun jälkeen kotiin leikkeihin, veivät vanhempani minut yksityiselle eestin kielen opettajalle. Tai hän tuli meille kotiin. Yhdessä me tehtiin tehtävät ja hän opetti minulle kieltä. Tätä jatkui pitkälle 2.luokalle asti, kunnes eräänä päivänä tunsin olevani valmis. Olin oppinut minulle täysin uuden kielen muutamassa vuodessa, koulun, ystävien, harrastusten ja yksityisopettajan parissa.
 |
| Eestin kielen opettajan sylissä, 1994. Pöydällä Aabits eli Aapinen. |
Vieläkin ihmettelen, miten reipas olin. Pieni 7-vuotias tyttö! Miksi kerron tästä nyt, johtuu ihan vuodenajasta. Joka syksy mietin omaa koulutaipaleeni alkua - vaikeuksia, mahdollisuuksia, lapsen iloa ja keveyden tunnetta. Nyt aikuisena ymmärrän, miten tärkeitä rutiinit ja vanhempien tuki olivat. Mikään ei ole mahdotonta, jos siihen saa kannustusta ja tukea!
Minulta on monesti kysytty, miksi en puhu lapsilleni eestiä tai venäjää. Olen itsekin sitä miettinyt, aikoinaini jopa kirjoitin postauksen aiheesta, sen löydät tästä. Edelleen olen samaa mieltä, mitä silloinkin. Kieliä ehtii kyllä opettelemaan myöhemminkin, ensin haluan lasteni oppivan äidinkielensä täydellisesti, ettei käy niin kuin minulle. En unohda ikinä yliopiston professorin sanoja: Karina, sinä et osaa venäjää etkä suomea, koeta nyt opetella edes jompi kumpi kieli. Ja minä opiskelin silloin suomi-venäjä kielen kääntäjäksi! Ne sanat satuttivat ja satuttavat edelleen todella paljon. Vaikka tottahan se on. Minä olen kolmikielinen ja pärjään kaikilla kielilläni itselleni täydellisesti. Äidinkieltä minulla ei ole, eikä tule. Tälläinen mä oon, erilainen.
Palatakseni vielä vuoteen 1994, haluaisin sanoa sille pikkutytölle, että raskas on tie, mutta pitkälle se vie! Sulje korvasi kiusaajilta, sulje silmäsi loukkauksilta, keskity positiivisiin ajatuksiin ja ole yhtä ihana, kuin aina olet ollut. Minä rakastan sinua, minä!
Muistatko sinä sinun ensimmäisen koulupäiväsi?
Sateista tiistai-iltaa!
Karina
Siis Ootko alunperin minkä kielinen :D? Puhu lapsille jos homman kumman noista kielistä hallitset, just siinä iässä isompi että jää vielä hyvin mieleen! Nimimerkillä kokemusta on ;) tosin mulla jo sen verran ruosteessa (tosi vahvaa kielitaitoa ei toki ollutkaan) että omille ei tuu puhuttua, mutta mukava joskus kuunnella ja hoksata et ymmärtää vielä muiden puheen :)
VastaaPoistaLasken itseni edelleen kolmikieliseksi :D Vahvin kieli on tällä hetkellä suomi tottakai, kun se on joka päivä käytössä, mutta ei oo mitään ongelmaa vaihtaa kesken lauseen venäjäksi tai viroksi. Viro tosin alkaa olla vähän ruosteessa, jos luen vironkielisiä uutisia, tulee välillä sellainen fiilis, etten ymmärrä ihan kaikkia sanoja, oma kielenkehitys kuitenkin loppui siinä 15 vuotta sitten. Sanotaan näin, että tiedän itsekin, että olisi hyvä puhua esim venäjää lapsille, mutta just nyt siihen ei oo voimia, sen pitäisi olla jokapäiväistä ja johdonmukaista, ei silloin tällöin tapahtuvaa. Alex ei puhu vielä äidinkieltäkään juurikaan enkä viitti ainakaan tässä vaiheessa lähteä sekoittamaan toista kieltä siihen rinnalle. Ehkä joskus :)
Poista