Puhelimen kohtalo ja arvonnan voittaja!

Miten kävi puhelimen ja kuka voitti arvonnan?

Siellähän se oli, pienessä raossa. Mies joutui sahaamaan pienen palan lattiasta.... ja seinästä ja lopulta veti puhelimen teleskooppipihdeillä ulos. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Jospa pidän jatkossa parempaa huolta puhelimestani.

                                                      Ylläripalkinnon voittajaksi tuli Elise H:

Laitan sinulle sähköpostia ensi viikon aikana! Onneksi olkoon :) Ja kiitos kaikille, jotka jaoitte tarinanne, niitä oli hauska lukea! 

Kuulumisia voinnista, verikokeista ja kaikesta muusta tulossa pian. Pidempi tauko johtui teknisistä ongelmista, jotka ovat nyt korjattu. Okei ja Viaplaysta sekä Hart of Dixie sarjasta.. Rentouttavaa sunnuntai-iltaa!

Karina

Struuma vai masennus?

Julkaistuani tämän tekstin (Uusi vuosi, vanhat kujeet), sain useammalta läheiseltäni huolestuneen viestin/puhelun: olenko tullut ajatelleeksi, että olisin masentunut? Kuulemma kuulostan masentuneelta. Noh, totta jos puhutaan, niin olenhan minä asiaa miettinyt. Jatkuva väsymys, haluttomuus, välttämättömienkin asioiden välttely, työmotivaation puute, alakuloisuus, herkkyys, itkuherkkyys, äkäisyys.. lista on todella pitkä. 

Näyttääkö masentunut ihminen tältä?

Äitini myös muistutti minua, että minulla on struuma. Olenko milloin viimeksi käynyt kontrollissa? Struuma on terveyskirjasto.fi mukaan suurentunut kilpirauhanen. Joskus struumaan liittyy kilpirauhasen liikatoiminta ja silloin kilpirauhanen suurenee kilpirauhasen tulehduksen seurauksena. Yleensä haitta on vain kosmeettinen ja aiheuttaa epämukavaa oloa, esim. paidankaulus voi ahdistaa, mutta muuten sen ei pitäisi olla vaarallinen. Milloinka olen käynyt viimeksi kontrollissa? Sanoisin, että joskus viitisen vuotta sitten, totuus on tosin lähempänä 6-7 vuotta. Tai sitten en vain muista. Ihan hämärä muistikuva minulla on, että olisin käynyt terveyskeskuksessa allekin viisi vuotta sitten, makasin röntgenhuoneen sängyllä ja mieslääkäri ultrasi kaulaani, mutta muistikuva on niin hämärä, etten edes tiedä onko tämä tapahtunut vai olenko nähnyt unta.

Joka tapauksessa minun on varattava pian aika lääkärille. Koska sen lisäksi, että olen jatkuvasti väsynyt ja voimaton, painoni on noussut tasaisesti ja jatkuvasti ylöspäin. Elämäntavoillakin on varmasti siihen osansa, mutten omasta mielestäni syö sen kummoisemmin kuin vaikkapa reilu kolme vuotta sitten, kun painoin lähes 10 kg vähemmän. Liikuntaa olen nyt lisäämässä aktiivisesti ja eilenkin kävin reippaalla kävelyllä. Se ei vielä tuottanut mitään endorfiinipiikkejä minulle, mutta eipä yksi kerta varmasti tuotakaan, lisää tarvitaan.

Mutta, olenko masentunut? En tiedä. Vaikka olisinkin, niin en ikinä myöntäisi sitä itselleni tai saatikaan kenellekään muulle. Se ei vaan sovi minulle. Typerää ajattelua, tiedän, mutta en vaan voi hyväksyä sitä, että olisin. Miksi olisin? Minulla on hyvä elämä, ihanat, terveet lapset, mahtava aviomies, hyvä työpaikka, maailman parhaat työkaverit. Kaikki on hyvin. Miksi mieli olisi maassa? Tai, miksi se oikeastaan on maassa?

Oma kokemus struuman kanssa elämisestä on ollut tähän asti ihan neutraali. Pooloja tai tiukkoja koruja, huiveja en voi käyttää, mutta muuten se ei ole aiheuttanut minulle erikoisempaa draamaa. Lähisuvusta taas ainakin kolmella ihmisellä on struuma leikattu, joten odotettavissa on, että omanikin kasvaa jossakin vaiheessa siihen pisteeseen, että lekurin pöydälle mennään. Sen yhden tutkimuskerran, jonka varmuudella muistan tulos oli silloin se, ettei struumasta voinut ottaa ohutneulanäytettä, sillä struumani sijaitsee kaulavaltimon takana ja toimenpide olisi vaarallinen. Niinpä se jätettiin tutkimatta. Ja sille tielle jäin. 

Mieheni mielestä saisin itseni kuntoon, jos jättäisin turhan sokerin ja vaalean vehnän pois. Lisäisin liikuntaa, muokkaisin ruokavaliotani terveellisemmäksi, menisin ajoissa nukkumaan (ilman puhelinta) ja alkaisin pitämään itsestäni ihan oikeasti huolta. Onhan se helpommin sanottu kuin tehty, mutta tässä vaiheessa minulla ei taida olla muuta vaihtoehtoa. En halua paisua enää kuin tuorehiivasta tehty pulla. En halua olla enää näin väsynyt k o k o  ajan. Haluan nauttia elämästäni, varsinkin, kun nauttimisen aihetta on! Enää tarvii vaan tehdä asioille jotain. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty?

Onko teistä kellään kokemusta struumasta? Miten usein käytte kontrolleissa? Tai onko kokemusta näistä oireista, mitä minulla on - paljastuko masennukseksi vai kilpirauhasen toimintaan liittyväksi sairaudeksi?

Karina

Kommellus puhelimen kanssa +ARVONTA!

En tiedä riittääkö tästä postauksen verran asiaa, mutta nyt on pakko purkaa kiukkua. Uuden vuoden ensimmäinen päivä alkoi nimittäin LOISTAVASTI. Tai sitten ei. Katsottiin lasten kanssa aamulla lastenohjelmia sohvalla, kun korjasin päiväpeittoa ja kuulin pienen kolahduksen. Äh, taas puhelin tippui lattialle, ajattelin. Olin juuri selannut Instaa ja laitoin puhelimen peiton päälle, joten tiesin satavarmasti, että kyseessä oli puhelin. Katsoimme ohjelman loppuun ja pyysin lapsia pois sohvalta, jotta saisin puhelimen takaisin...

Mutta puhelin ei ollutkaan siinä. Sohvamme on seinän vieressä ja sen seinän lattialista on köh, vähän huonossa kunnossa. Tänään se irvisti oikein kunnolla. Ja todennäköisesti nielaisi mun puhelimen. Olen kääntänyt koko yläkerran ympäri, hyvä etten leikellyt sohvaa palasiksi, mutta ei, puhelinta ei ole missään. Ja siis tottakai se on vielä kaiken lisäksi äänettömällä! Pidän sitä öisin äänettömällä.. Huoh. Rako seinän ja lattian välillä on sen verran iso, että puhelin sujahtaa helposti oikeassa asennossa sinne. Mut sen lisäksi seinä on lähes 1,5m pitkä enkä yhtään ole varma, mistä kohdasta se on voinut sinne sujahtaa. Ja tämän lisäksi rako näyttää olevan aika syväkin vielä, sillä olen pyytänyt ystävääni soittamaan siihen siltä varalta, jos bongaisin valoa raosta, mutta varmuudella en osaa sanoa näinkö jotakin vai en. Niin minun tuuria.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun saan puhelimen johonkin todella hankalaan paikkaan. Kerran mieheni joutui irroittamaan auton kojelaudasta osan, sillä laitoin puhelimeni vaihdekepin takana olevaan "pikkuroskikseen" ja vaihdetta vaihtaessa vahingossa hipaisin sitä aluetta niin, että kansi nousi ylös ja puhelin sujahti sen mukana auton sisäosiin. Rako oli niin pieni, ettei sormin sinne ollut pääsyä, joten sitä joutui sitten purkamaan. Nyt lähdetään ilmeisesti purkamaan taloa, jos meinaan saada puhelimen takaisin, hehe..

Tätä puhelinkriisiä kokiessani, täytyy olla kiitollinen tietokoneesta ja netistä. Sain kätevästi Facebookin kautta ilmoitettua miehelleni, että minut tavoittaa Fb:stä ja juttelin myös ystäväni kanssa, joka koetti auttaa minua ja soitti useampaan otteeseen puhelimeeni. Puhelimen katoamisessa minua ei harmita mikään muu kuin valokuvat. Ostin puhelimen tasan vuosi sitten enkä ole vielä kertaakaan siirtänyt kuvia talteen. Puhelinnumerot nyt aina saa jotakin kautta eikä siellä ole mitään erikoista dataa tallessa. Mutta kuvat.

Ja sitten mulla välähti! Tasaisin väliajoin Google Kuvat ilmoittaa minulle luoneensa uuden kollaasin ja aina ohitan sen homman. Jossain vaiheessa mietin, että pitäisikö katsoa asetukset läpi, sillä tuntuu oudolta, että kuvani olisivat jossakin Googlen palvelimella, mutta ajattelin, että ne on vain kollaaseja, jotka voin tallentaa, jos haluan. Kirjauduin sitten selaimen kautta Google Photos sivuille ja tadaa, KAIKKI puhelimen kameralla otetut kuvat koko vuoden ajalta komeilivat rivissä. Uskomatonta. Joten nyt on kaksi vaihtoehtoa: hankkia uusi puhelin (se on nopee homma, mutta mulla on  dual-sim ollut käytössä eli pitää hankkia uudet simit niin työniúmerosta kuin omasta henk.koht numerosta..saakohan niitä liikkeistä?) tai sitten pyytää kiltisti miestä purkamaan vähän lattiaa. Meillehän tulee remppa anyway tossa öö.. puolentoist vuoden päästä?

Onko teille käynyt puhelimen kanssa kommelluksia, ihmeellisiä paikkoja, jonne olette onnistuneet ne pudottamaan?  Jaa kokemuksesi, arvon kaikkien kommentoijien kesken uuden vuoden kunniaksi pienen yllärin! :) 

Karina

Arvonnan suoritan to 4.1 klo 20.00 eli osallistumisaikaa on 4.1.2018 klo 19.59 saakka!