lauantai 30. huhtikuuta 2016

Haaveena hyvinvointi - kuukausi myöhemmin.


Voi, että mä nautin hitaista aamuista ja brunsseista. Lasillinen kuohuvaa, tuoreita hedelmiä, marjoja, croissantteja, kylmäsavulohta, maukasta yrttiteetä. Ei kiirettä minnekään. Tuoreita kukkia, aurinko ja lämpö. Tätä kaikkea tulee kova ikävä. 3 päivän päästä matkamme kohti Suomea ja TODELLA, todella toivon, että siellä alkaa jo ihan oikeasti olemaan lämmin, sillä olen jo tottunut, ettei lapsia tarvitse pukea, voi kulkea shortsit jalassa ja huomata illalla, että dekoltee on kärähtänyt, kun en muistanut laittaa aurinkorasvaa itselleni. Jännä, että Olivialle muistaa kasvoihin ja käsiin sitä sipaista, mutta itselle se tuntuu liian vaikealta..

Sen jälkeen, kun kirjoitin postauksen Haaveena hyvinvointi, otin itseäni niskasta kiinni ja aloin nauttimaan elämästä, auringosta ja kaikesta siitä, mitä minulla on. Mieliala kohentui ja päivä päivältä aloin voimaan paremmin. Tein myös ihan konkreettisia muutoksia elintavoissani:

  • pidin Foreverin C9 puhdistuskuurin (josta kirjoitan oman postauksen, kunhan olemme Suomessa) 
  • aloin juomaan vettä entistä enemmän
  • vähensin herkuttelua radikaalisti (kuurin aikana en tietenkään syönyt yhtään herkkuja)
  • lopetin kahvinjuonnin ja siirryin yrttiteehen
  • aloin tekemään iltaisin vatsalihasliikkeitä
  • lopetin turhanpäiväisen stressaamisen asioista, joihin en voi vaikuttaa
  • päätin, etten anna minkään enää rajoittaa sitä, mitä blogiini kirjoitan, liian usein nimittäin jätän jostakin aiheesta kirjoittamatta, koska se "saattaa" pahoittaa jonkun ystävän tai perheenjäsenen mielen, vaikka teksti ei oikeasti edes liity kyseiseen henkilöön millään tavalla. Tää on mun pakopaikka, mun blogi ja kirjoitan juuri niistä aiheista ja niin, kuin haluan, piste.
Muutoksia onkin tullut niin henkisesti kuin fyysisesti ja en voisi olla iloisempi, että kirjoitin sen postauksen silloin huhtikuun alussa. Se oli mulle potkaisu pyllylle! :)



Mitä teille kuuluu?
ainiin, H A U S K A A  V A P P U A !!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)