Palasin kotiin aikaisin maanataiaamuna ja viikko onkin mennyt kuin siivellä, eletään jo lauantaissa! Lapset olivat sanomattakin onnellisia äidin kotiinpaluusta, tuliaiset miellyttivät ja paluu sujui muutenkin hyvin.
Moni on kysynyt, miten reissu meni, sainko kirjoitettua, levättyä ja selvitettyä ajatuksiani? Kuukausi meni loppujen lopuksi niin nopeasti, että viimeinen ilta hiipi ovelasti oven takaa. Vaikkakin olin valmistellut asuntoa ja tavaroita jo viikon verran lähtökuntoon, en siltikään ollut yhtään valmis lähtöön. Reissu meni oikein hyvin - sain kirjoitettua juuri sen verran, mikä tuntui hyvältä. Kirja on aloitettu ja tällä hetkellä siihen on luova tauko. Palaan siihen heti, kun on oikeanlainen fiilis. Blogiakin päivitin normaalia enemmän ja muutaman runonkin raapustin. Mutta ennen kaikkea, minä sain levättyä. Vaikka kuulostaakin typerältä matkustaa niin kauas nukkumaan niin todellisuudessa, minä ihan oikeasti nukuin 75 % ajastani. Enkä liioittele yhtään!
Matkan aikana opin myös itsestäni muutamia asiota:
1. En pystyisi asumaan Espanjassa, ainakaan kesällä. Elokuu, Espanja ja minä ei vaan sovita yhteen. En tykkää olla auringossa, maata rannalla tai altaalla. En pidä ruskettumista mitenkään tavoiteltavana asiana ja mieluiten olen viileämässä kuin hikoilen 24/7. Eräänä iltana ulkomittari näytti varjossa kello puoli kuusi +41 astetta. Too much.
2. Yksin asuminen on tylsää. Heräät yksin, syöt aamupalan yksin, menet ulos yksin, käyt kaupassa yksin, laitat ruokaa yksin, yhdelle - mikä sekin on tylsää. Menet nukkumaan yksin. Aika yksinäistä! Onneksi minulla on Fuengirolassa ystäviä, joita tapasin ja rohkeutta myös puhua vieraille ihmisille sekä tutustua uusiin, muuten ois ollu ihan liian yksinäistä.
3. Ikävä omaa perhettä ja kotia.
4. Voisin nukkua kellon ympäri. Tai viettää muuten kaiken aikani sängyssä. Yksin ollessa ilman varsinaista päämäärää tai konkreettista tekemistä, sitä helposti laiskistuu ja on helppo linnoittautua sisälle.
5. Minulta puuttuu itsekuri. Ennen matkaa suunnittelin mielessäni, miten käyn aamuisin lenkillä, teen vatsa, kyykky, mitä näitä nyt on haasteita, syön tosi terveellisesti yms. No ei se ihan noin mennyt. Itsekuria kun ei ole, niin on vähän vaikeaa saada se pylly ylös sohvalta. Pelastukseni taisi olla se, että asunto sijaitsi 4km päässä keskustasta ja parempaan ruokakauppaan oli noin vartin kävelymatka, joten kävelemään ns. jouduin pitkiäkin matkoja, jos jossain halusin käydä. Muutenhan homma olisi mennyt ihan perseilyksi.
Kaiken kaikkiaan matka oli kuitenkin paikallaan ja olen tyytyväinen, että sen toteutin. Sekä henkisesti, että fyysisesti koen voivani paremmin ja moni kysymysmerkki päässäni sai vastauksen. Sain myös kokea minkälaista on asua yli kolmekymppisenä yksin ja kuten jo annoinkin ymmärtää, niin se ei minua oikein houkuta. Tärkeintä on oma perhe <3
Ihanaa syyskuun alkua, huippua olla kotona ja nähdä sekä tuntea syksyn tulo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)