perjantai 8. toukokuuta 2015

Rv 29+0

Tänään tuli täyteen 29 viikkoa raskaana olemista. Enää 11 viikkoa laskettuun. Kun takana on jo 29 viikkoa, 11 tuntuu todella vähäiseltä, eihän se ole enää paljon mitään! 


Masu alkaa olemaan kookas, tiedän. Beibi on jo raivotarjonnassa ja loppua kohtihan se mahakin vielä valahtaa polviin. Kuten tiedätte, mulla ei ole ollut viime aikoina mitkään parhaimmat olot ja lääkärissäkin olen saanut käydä. Saikkua saikun perään. Tälläiselle koko ajan mielellään liikenteessä olevalle ihmiselle, tämä ei ole kauhean helppoa. 

Oliviaa en vienyt tänään hoitoon, vietettiin äiti-tytär päivä eli siivotiin, laitettiin ruokaa ja ulkoiltiin. Ollaan myös leikitty paljon sisällä. Ihana nähdä, miten reipas ja omatoiminen tytär minulla on <3 Ja kannustava! Kun sain imuroitua yläkerran ja sammutin imurin, sohvalta kuului reipas "HYVÄ ÄITI!" Ihana lapsi <3

Huomenna on juhlapäivä. Ystäväni pyysi minua ja miestäni poikansa kummeiksi ja huomenna onkin nimiäiset. Sunnuntaina taas on äitienpäivä, eli herkuilta ei voida tänä viikonloppuna välttyä. Paljoa en herkutellu tässä ole, sen huomaa, että kun ei ole töissä, ei tule naposteltua niitä suklaakarkkeja, joita siellä on koko ajan tarjolla. Painoakin on nyt vähemmän kertynyt, mitä Olivian aikaan näillä viikoilla. Tosin se aloituspainokin on tällä kertaa 5 kiloa enemmän. 

Hirveesti ois juttuja, mistä haluaisin kirjoittaa, esim tuplavaunupostaus on tekemättä, samoin ajattelin pohdiskella, milloin on hyvä ikä tulla äidiksi, millainen äiti olen, sekä kirjoittaa omasta suhteestani omaan äitiini. (Miten niin äitienpäiväpainoitteista?). Ideoita on siis monia, mutta katostaan, milloin saan teksit aikaiseksi, haluan tehdä nuo ajan kanssa, en tällä tavalla vaan ajatuksen virtauksena, kuten tämä postaus on tehty.

Mutta, me aletaan kohta iltahommiin, mies on vieläkin ylitöissä, toivottavasti tulee pian kotiin. On ikävä.



keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Raskaus ei ole sairaus...

..mutta, kummallisesti olen taas sairaslomalla. Miksi ne väittää ettei raskaus ole sairaus?

"Liiku raskaana kahden edestä" - helpommin sanottu kuin tehty! Mitä, jos se normaali kävelykin aiheuttaa supistuksia, kipuja ja paineen tunnetta alavatsalla? Pitäisikö vielä mennä vaikka zumbaan tästä niin saisi varmasti vielä isommat kivut kaverikseen?

"Syö terveellisesti, laadullisesti kahdelle, mutta määrällisesti ei" - Eli aina kun on nälkä, heivaan puolet ruoasta lautaseltani pois? Mitä, jos mulla vaan on KOKO ajan nälkä?

"Nuku paljon" -  hahaha. Pitäisi varmastikin ottaa joka ilta särkylääke, jotta voisin nukkua ilman, että herään öisin mahan kovettumiseen, supistuksiin tai muuten vaan.

"Harrasta normaalisti seksiä, se ei vahingoita sikiötä" - ensinnäkin, vaikeaa harrastaa, kun ei tee yhtään mieli ja toisekseen, se supistusen määrä ja mahan kovettuminen ovat niin hurjia session jälkeen, että mieluummin jätän välistä.

"Älä stressaa" - no kyllä se nyt vähän pistää stressaamaan, kun työkykyni on mitä on. Ensin olin 1,5 viikkoa saikulla, kerkesin tehdä kaksi päivää töitä  kun pitikin mennä illalla kahdeksan aikaan synnärillä käymään. Viiltäviä alavatsakipuja, pahoivointia, paineen tunnetta, päänsärkyä oli ollut jo kello kolmesta lähtien ja mikään ei tuntunut helpottavan.

Eilinen iltapäivä oli yhtä helvettiä. Ärsytti, kiukutti, vitutti ja koski. Ja vielä närästi! Ajattelin, että työpäivänjälkeinen mansikkajäätelöpirtelö mäkistä piristäisi ja saisin närästykseen helpotusta, mutta jouduinkin istumaan puoli tuntia parkkipaikalla ennen kuin uskalsin lähteä ajamaan kotiin. Kipu alavatsalla oli viiltävää ja silmissäkin näkyi ihmeellistä tähtisumua. Kilometri ennen kotia purskahdin hysteeriseen itkuun ja kun tulin kotiin, menin suoraan yläkertaan itkemään. En saanut rauhoitettua itseäni, vaikka yritin, Olivian vuoksi edes. Sattui niin kovasti. Ja itketti.

Lepäilin tunnin asentoa vaihtaen, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Niinpä päätin soittaa synnärille ja kysyä neuvoa. Sieltä pyydettiin näytille, joten perhe pakettiin ja 30 km päähän sairaalaan. Olivia söi iltapalan autossa ja nukahti hetkellisesti. Perillä oli kyllä reipas tyttö ja jaksoi odottaa 1,5 h kun minua tutkittiin.

Vauvan sydänkäyrä oli hyvä, sisätutkimus osoitti, että kaikki on oikein loistavasti, ei auenneita paikkoja tai lyhentyneitä kohdunkauloja. Verenpaine ok, pissa puhdas. Vauvalla kaikki hyvin. Eilinen rv 28+4 mukainen painoarvio oli 1250g eli alkaa olla jo poitsulla painoakin! Kaikki siis näennällisesti hyvin, paitsi että minä en voi hyvin. Särkylääkettä ja lepoa. 11.5 asti tällä kertaa. 

Kukaan ei ole töissä korvaamaton, mutta nyt kyllä jäi pahasti asioita kesken, kun kerkesin olla vain kaksi päivää töissä. Lisäksi stressaa palkka. Saan toki sairasloman ajalta korvausta, mutta kuten olen kertonut, suurin osa palkastani koostuu provisiosta ja sairaslomanaikainen palkka lasketaan 3kk ajalta keskimääräisenä päiväpalkkana. Kun saikkua kertyy koko ajan, esim viime kuussa 8 päivää niin se alentaa sitä keskipalkkaa ja tulot sen kun tippuu ja tippuu. Mahtaakohan minusta edes olla työntekijäksi enää ennen äitiyslomaa?

Onneks on pesä, mihin käpertyä.








maanantai 4. toukokuuta 2015

Project: Leikkimökki.

Pikkuhiljaa hyvä tulee! Nyt se on ainakin aloitettu - nimittäin leikkimökin sisustaminen! Tästä lähdettiin (kuva huhtikuulta):

Mökissä oli todella epäkäytännöllinen  sänky sekä leikkimökkiin kyllä sopivat kalusteet - mutta ei mun makuun.. Mökin on rakentanut mieheni veli ja yhdessä vaimonsa kanssa he ovat tämän myös sisustaneet. Verhoista ja pöytäliinasta tykkään, mutta mikään muu ei sitten kolahdakaan.
Nyt, kun talo on kokonaan meidän, on myös päätösvalta kaikessa meillä. Niinpä leikkimökkikin on nyt mun vallan alla. Ensimmäisenä sieltä sai lähteä sänky ja puutarhapöytä sekä tuolit. Ne siirtyivät meidän terassille, sopivat mun mielestä sinne huomattavasti paremmin!


Koska leikkimökissä leikitään eikä nukuta, niin sänkyä sinne ei tule ollankaan. Hankin Ikeasta tavaransäilytyssengin, josta puuttuu vielä laatikot.
Myös pöytä ja tuolit on hankittu Ikeasta. Olivia sai 2 -vuotis synttärilahjaksi mummilta ja ukilta uudet kalusteet mökkiin, mulle jää ostettavaksi sitten loput kalusteet ja välineet.



Tässä vielä näkymä ovelta:



Mökki on todella keskeneräinen eikä tavarat tai kalusteet ole vielä löytäneet paikkaansa. Sinne on tulossa vielä jonkilainen keittiö tai ainakin hella, lipasto, pyöreä matto ja uusi valaisin. Yritän nyt katsella käytettyjä kalusteita, ihan kamalan paljon rahaa en kehtaisi tuohon kuitenkaan laittaa. Tuoli, pöytä ja "lipasto" maksoivat ýhteensä 100 euroa, kaikkeen ylimääräiseen sälään sain tuhlattua vielä 50 euroa, eli jos alle satasella saisi loput hankinnat niin olisin tyytyväinen! :)

Miltä alkaa näyttämään? Onko teidän lapsillanne leikkimökkiä, mitkä ovat lempileikit siellä?

Karina