lauantai 30. toukokuuta 2015

28-vuotias minä.

Mulla oli maanantaina synttärit. Täytin 28. Ajatella, olen kohta kolmekymppinen kahden lapsen äiti ja siltikään en tunne itseäni aikuiseksi. Ulkoisesti voin käyttäytyä (tarvittaessa) kuin aikuinen - huolehdin perheestäni, kodistani, käyn töissä, teen fiksuja päätöksiä jne. Mutta sisäisesti minussa asuu edelleen kakara, joka haluaisi vaan nukkua päivät pitkät, herkutella joka päivä, nähdä ystäviä useammin, "olla vaan", ilman taloudellista stressiä ja aikuisten velvoitteita. Miten helppo se elämä olisikaan!  Ja tylsää.

18-vuotiaana.

Ilman työpaikkaa olisin aina peeaa, ilman kotia pyörisin toisten nurkissa, ystävien kainalo ei öisin lämmitä ja ilman perhettäni olisin kuin tyhjä konvehtirasia. Perhe on kuitenkin se, joka elämään tuo niin valtavan kirjavan ja ihanan sisällön, että sitä en kyllä ihan helpolla lähtisi vaihtamaan.

Olen ollut nyt 10 vuotta täysi-ikäinen. Olen ajanut autoa 10 vuotta. Olen voinut ostaa kaupasta alkoholi- ja tupakkatuotteita niin halutessani. Ja olen muuten ostanutkin, tiesittekö, että poltin tupakkaa melkein 5 vuotta ennen kuin "asetuin aloilleni" ? Mulla oli myös 4 vuoden ajan kielikoru, heh. Olen voinut tehdä viimeisen 10 vuoden aikana periaatteesa ihan mitä olen halunut. Ensimmäiset 4-5 vuotta siitä menivät täysin itseäni etsiessä, kumppania etsiessä. Viimeiset 5 vuotta ovat taas menneet rakentaessa perhettä, hyvää parisuhdetta, opiskellessa ja töissä. Nyt 28 vuotiaana koen olevani jollakin tapaa valmis. 

28-vuotiaana.


Valmis ottamaan vastaan ensimmäiset rypyt, valmis ottamaan vastuuta kaikesta mitä teen, valmis suunnittelemaan tulevaisuutta, valmis tekemään isompiakin valintoja. Valmis.


Maanantaina vietin yhden parhaimmista päivistäni. En sen vuoksi, että oli syntymäpäiväni, vain siksi, että sain olla ihanan tyttäreni kanssa koko päivän. En yritä kasvattaa hänestä isoa tyttöä liian nopeasti, mutta maanantaina me tehtiin isojen tyttöjen juttuja: käytiin kaupungilla shoppailemassa isyyspakkaukseen tarvikkeita, Houkutuksessa synttäriteellä ja mehulla. Nukuimme yhdessä neljän tunnin päikkärit, ulkoilimme pihallamme ja askartelimme illalla erilaisia kortteja. Olimme yhdessä <3

Rakkauspakkaus.

Kiitos elämä viimeisestä 28 vuodesta. Toivottavasti tulen näkemään vielä ainakin 50 vuotta lisää :)


Karina.
                                



perjantai 29. toukokuuta 2015

Päiväkodin viimeinen päivä ja lahja hoitajille.

Tänään on Olivian viimeinen päivä päiväkodissa. En pysty ymmärtämään, miten syyskuun alusta ollaan tultu toukokuun loppuun näin nopeasti? Vastahan minä aloitin työelämässä, vein lapseni ensimmäistä kertaa vieraiden ihmisten käsiin hoidettavaksi. Vastahan minä tuskailin kylminä pakkasaamuina jäässä olevan auton kanssa. 

Päiväkotiura starttasi Olivian osalta erinomaisesti. Jo heti syyskuussa tapahtui paljon muutoksia, osa tulivat itsestään, osaan muutos tehtiin. Opeteltiin nukkumaan päiväunet sisällä, jotta päiväkodissa olisi helpompaa, siirrettiin neiti isojen tyttöjen sänkyyn. Päiväkodin väen kanssa päätettiin jättää päivävaippa pois, kun O oli 1v 6kk. Heidän suhtautuminen siihen oli ihana " laitat vaan housuja mukaan, jos tulee vahingossa pissat, niin me kyllä pyyhitään pois".

Olivia on ollut ihan mielettömän reipas päiväkotilainen ja oppinut leikkimään muiden seurassa ja kanssa. Pukeutumisen ja riisutumisen taito on peräisin juuri päiväkodista. Mielikuvitus ja kotileikit ovat kehittyneet valtavasti. Kaikki on mennyt älyttömän hyvin. 

Kiitokseksi vuodesta, haluan muistaa ihania päiväkodin hoitajia pienellä lahjalla:




Pentikin puiset voiveitset, söpö kortti ja pieni kuoharipullo. Mun mielestä ei liikaa eikä liian vähän :)

Mitäs tykkäätte?

Karina

torstai 21. toukokuuta 2015

Raskausajan businesspukeutuminen: OOTD 21/05/2015

Pitkästä aikaa asukuvia minusta! :) Tänään olikin kiireinen päivä, kävin työpaikalla siistimässä työpöytäni.. jäin eilen sairaslomalle, joka jatkuu äitiyslomaan saakka eli juhannuksen paikkeille..  ja laitoin muutenkin asiat  toimistolla siihen kuntoon, että jään nyt todella pitkäksi aikaa pois. 

Hoidettuani asiat, koetin käydä kaupungilla shoppailemassa, mutta ei siitä oikein tullut mitään, kun supisteli ja sattui. Mahasta sai pitää koko´ajan kiinni, kun se tuntui painavan miljoona kiloa. Sain kuitenkin ostettua päiväkodin hoitajille pienet muistamislahjat sekä siivottua kirppispaikkamme. Ilta onkin mennyt enemmän ja vähemmän levätessä.

Päivän asuksi valitsin hameen, jonka ostin vartavasten businesspukeutumista silmällä pitäen. Taisi jäädä ainoaksi käyttökerraksi.


Jakku H&M / paita Mamalicious / hame Mamalicious / leggingsit Mamalicious /
saappaat Bianco / laukku Michael Kors / kello Guess



rv 30+6

Michael Kors Hamiltonin hankin vähän aikaa sitten ja tänään se pääsi koekäyttöön. Vielä en osaa sanoa tästä mitään, eka kerta meni ihan hyvin, tosin tavaraa oli niin vähän, että pienemmälläkin olisi pärjännyt. 

Töihin kävin Houkutuksesta ostamassa mansikka-kermakakun.


Oli todella hyvää.


Työt on nyt mun osalta siis tehty ja nyt vaan kasvattelen pikkutyyppiä masussa, leväten ja rentoillen. Näihin tunnelmiin palaan myöhemmin.

Karina