sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Tästä tulee hyvä viikko!

Pitkästä aikaa täällä on nyt sellainen tilanne, että mies lähti toiselle paikkakunnalle viikoksi kouluun. Viimeistä kertaa, sillä valmistuminen on jo ovella. Mutta yksi viikko, yksi arkiyh viikko. Sunnuntaista sunnuntaiaamuun - 7 päivää. Eihän se ole edes paha nakki, mutta silti edessä oleva viikko mietiyttää. Lasten kanssa 24/7 täysin yksin. Täytyy vain toivoa, että pysymme kaikki terveinä!
 
Sinänsä arjen pyöritys yksin ei ole uutta. Olen lasten kanssa hyvin paljon yksin, vaikka mies täällä olisikin. Ja onhan se ihan ymmärrettävää, hän käy töissä.  Ainut muutos seuraavassa viikossa on se, että teen täysin kaiken yksin. Normaalisti mies hoitaa lasten iltapalat ja iltatoimet. Leikkii heidän kanssaan, kun tulee töistä. Silloin minä saatan katsoa telkkaria, lukea kirjaa tai vaikka nukkua päikkärit. Onneksi viikko on lyhyt aika! Edelleenkin nostan hattua yksinhuoltajille, olette mielettömän vahvoja ja upeita, kun teette kaiken aina yksin.

Mitään hätää meillä ei tule olemaan. Päivissämme on hyvät rytmit ja rutiinit ja niitten avulla elämä pysyy kasassa. Enkä todellakaan valita, vaikka tiedostan, että viikosta tulee ehkä rankempi. Olen siitä myös innoissani, sillä  meillä kivaa myös kolmistaan.

Maanantaisin meillä on tapana käydä kirjastossa. Viemme edelliset kirjat ja etsimme uutta luettavaa, siinä vierähtää helposti tunnista kahteen. Huomenna lähdetään poikkeukselliseti vähän kauemmaksi ystäväni luokse viettämään päivää. Emme ole nähneet hyvin pitkään aikaan ja meillä on lähes samanikäiset lapset, joten päivästä tulee hyvin helppo, kun lapset viihdyttää toisiaan ja me saamme vaihtaa kuulumisia kunnolla.

Tiistaisin päivän rytmittää Olivian balettitunti, joka on vasta viiden maissa illalla, mutta koko aamupäivä elää sen mukaan. Tiistaisin yritän saada Oliviaa nukkumaan päiväunet, ettei iltakiukku valtaisi pientä tanssijaa eikä hän nukahtaisi paluumatkalla kuuden jälkeen.

Keskiviikkoisin Olivialla on päiväkotipäivä. Hän on hoidossa klo 9-16. Herättyämme viedään Olivia päiväkotiin ja paluumatkalla käymme  yleensä Alexin kanssa kaupassa, laitan päiväruoan ja menemme yhdessä päiväunille (noin klo 12-14 me siis vain nukumme). Sitten onkin leikin ja ruoan aika ja käydään hakemassa Olivia kotiin. Ilta menee hetkessä ja kahdeksan maissa olen yleensä jo nukuttamassa lapsia.

Torstai on aika samankaltainen, Olivia päiväkotiin, sitten seurustelua Alexin kanssa, Alex unille. Minä siistin kotona paikkoja, pesen pyykkejä ja hoidan juoksevia asioita. Olivia haun jälkeen ilta menee taas nopeasti. 

Perjantaisin Olivialla on lyhyt päivä, 9-13. Perjantai on siivouspäivä ja silloin ei tarvitse miettiä, miten ajan kuluttaa. Haettuani Olivian, käymme viikonloppua varten kaupassa ja iltapäivästä yleensä leivotaan jotain hyvää. 

Launtaisin katsomme yhdessä lastenohjelmia ja aamut menee omalla painollaan. Leikitään, ulkoillaan pidempään. Käydään ehkä kylässä ja ollaan vaan.

Viikosta tulee varmasti kiva ja tuskin edes huomaan sen kulkua. Meillä on käytössämme auto, joka helpottaa arkea huomattavasti. Ja lapset alkavat ola jo sen ikäisiä, että viihtyvät myös keskenään. Jeps, tästä viikosta tulee hyvä! Pus!



Karina


6 kommenttia:

  1. Miten nukutat lapset? Itselläni on lapset melkeimpä saman ikäiset kuin sinulla. Nyt en ole pariin kuukauteen laittanut lapsia yksin nukkumaan. Yhdessä iltapalan syönti ja sen jälkeen mies lukee isommalle iltasadun ja muut iltarimpsut ja minä samaan aikaan nukutan nuoremman tissille. Nukkuvat siis eri huoneissa. Olen miettinyt mitenhän nykyään saisin molemmat yksin unille. Itse koen yksin olossa rankimpana isomman uhman ja siitä aiheutuvat taistelut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Normaaleissa olosuhteissa meilläkin menee niin, että mies lukea Olivialle iltasatua Olivian huoneessa ja minä nukutan tissillä Alexin meidän makuuhuoneessa.

      Silloin, kun olen yksin, otan Olivian meidän viereen nukkumaan. Eli hoidetaan kaikki iltahommat, valitaan unikaveri ja Olivia menee seinän vireen nukkumaan. Alex keskelle ja minä reunaan. Tissitainutan alexia vasemmalla kyljelläni niin, että vasemmalla kädellä yletän Oliviaan. Eli silitän häntä kädestä tai päästä muutaman minuutin tai lasken vain käden hänen päälleen, että hän tuntee minun olevan myös häntä varten siinä eikä vain Alexin. Lapset nukahtaa yleensä lähes samanaikaisesti 5-15 minuutissa. sit laitan itkuhälyttimen alexin viereen sängyn reunalle, heitän muutaman pehmeän peiton ja tyynyn lattialle putoamisen varalta ja menen katsomaan telkkaria :D Usein käy niin, että Alex kääntyy Oliviaan kiinni ja siinä ne sit tuhisee kylki kyljessä.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Terhi! Tähän asti kaikki on sujunut mukavasti :)

      Poista
  3. Haluaisitko kertoa miksi olet päätynyt laittamaan Olivian hoitoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Toki, ei se ole mikään salaisuus :)
      Silloin, kun Alex syntyi, päädyttiin laittamaan Olivia osa-aikaisesti hoitoon koska mieheni aloitti täydentävän koulutuksen toisella paikkakunnalla ja tiedossa oli, että tulen olemaan todella paljon lasten kanssa yksin kotona. Meillä ei ole kovin montaa ihmistä, keneltä pyytää apua ja koin, että pääsen helpommalla, jos Olivia on edes silloin tällöin hoidossa. Eli alunperin ihan oman jaksamisen kannalta. Alkuaika menikin niin, että Olivian hoitopäivinä nukuin aina päiväunet Alexin kanssa ja jaksoin viikot paremmin. alex on vauvasta lähtien heräillyt oisin monta kertaa ja heräilee itse asiassa vieläkin 1-2 kertaan. Kauaa ei Olivia syksyllä sitten ehitnytkään päiväkodissa käymään, koska matkustimme pariksi kuukaudeksi Espanjaan. Sen jälkeen tuli pitkä joululoma, jonka hän oli kotona. Tammi-maaliskuun puoleen väliin hän oli taas 2,5 päivää hoidossa ja maaliskuussa olimme taas Espnajassa. Sitten tuli kesäloma, jonka Olivia vietti kotona ja elokuun puolessa välissä palasi osa-aikaisesti hoitoon, sillä hän kaipasi päiväkotikavereitaan ja halusi päiväkotiin, kun siitä kysyin. Edelleenkin hän on innoissaan siitä, että pääsee leikkimään omien kavereiden kanssa ja nyt hän ollutkin hoidossa enemmänkin sosiaalisista syistä. En osaa tarjota hänelle kotona niin paljon kehittävää tekemistä kuin päiväkodissa on ja mun mielestä on hyvä harjoitella myös ryhmässä käyttäytymistä sekä kaverisuhteiden luomista. Nythän me olemme taas lähdössä 6 viikoksi reissuun, jonka jälkeen on joululoma ja Olivia jääkin 3 viikon päästä pitkälle lomalle, palaten päiväkotiin vasta tammikuun alussa. Yhdessä Alexin kanssa, molemmat täyspäiväisesti, sillä palaan 2.1 töihin. Luulen, että näin paluu kokopäiväiseksi tulee olemaan hänellekin helpompaa, kun päiväkodin uudet hoitajat ovat jo ennestään tuttuja ja on myös niitä kavereita, kenen kanssa leikkiä! Hän on myös innoissaan siitä, että Alex tulee samaan päiväkotiin ja aikoo kuulemma opettaa hänelle kaiken <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)