Kun on väsynyt olemaan väsynyt.

Tässä sitä taas ollaan. Saman aihepiirin parissa kuin oltiin tammikuussa, huhtikuussa tai jopa 2 vuotta sitten.. Ei tämä taida hävitä tästä mihinkään? Paitsi, että nyt olen totaalisen kyllästynyt olemaan näin väsynyt. En vain jaksa enää. Olen esittänyt vahvaa, reipasta ja aikaansaavaa jo niin pitkään, etten jaksa sitäkään enää.

Julkinen kuori on jotakin, johon olen pystynyt itse vaikuttamaan. Minkälaisen kuvan annan muille, tutuille ja tuntemattomille. Mutta kotona näkyy se oikea todellisuus ja siihen olen alkanut heräämään kunnolla. Olen vaan niin helvetin väsynyt. Herään väsyneenä, menen töihin väsyneenä, tulen töistä väsyneenä, menen nukkumaan väsyneenä. 

Syksyllä ajattelin, että tämä on vain vaihe, on pimeää ja märkää, kyl tää tästä. Talvella ajattelin, että jei, kohta tulee kevät, sit helpottaa, kun on valoa ja saa olla ulkona touhuamassa kaikkea kivaa. No ei helpota. En halua mennä ulos, en halua tehdä kaikkea kivaa enkä varsinkaan tunne itseäni pirteäksi, levänneeksi tai hyvinvoivaksi. Olen edelleen väsynyt. 

Unohtelen asioita, siirrän asioita, en saa mitään ylimääräistä aikaseksi. Purskahtelen itkuun. Joko sanoin, että olen väsynyt?

Mulla oli tänään etäpäivä töistä. Tartuin sitten vihdoin luuriin ja soitin terveyskeskukseen. Puhelu alkoi ihan rennosti, kerroin, että minua väsyttää koko ajan jne. ja sitten purskahdin itkuun ja itkin 12 minuutin puhelusta 10 minuuttia. Hoitaja oli lempeä ja rauhoitteli minua, ehdotti sairaslomaa, mutta enhän mä voi olla saikulla. Pidän kylläkin ainakin huomisen töistä vapaata ja ehkä myös perjantain. Vien lapset hoitoon ja nukun. Sitähän mä voisin tehdä vaikka päivät pitkät. Sain lääkärille ajan kuukauden päähän. Jos olotila pahenee, saan päivystysajan, mutta nyt mennään ensisijaisesti kuukaus eteenpäin.

Eniten surettaa lasten puolesta. Miltä heistäkin tuntuu, kun äiti on koko ajan väsynyt? Kun äiti ei jaksa rakentaa edes legoilla tai katsoa lastenohjelmia. Kun töistä tullessaan äiti vaan makaa sohvalla, vaikka ulkona paistaa aurinko? Olivia on fiksu tyttö, kyllä hän ymmärtää, ettei äiti voi hyvin. Eilen hän ehdotti, että "leikitään sellaista leikkiä, että minä olen lapsi ja Alex on pikkuveli ja sinä olet äiti, joka nukkuu ja me hoidetaan kaikki". Niinpä, mites se eroaa normi-illasta?

Mun pään sisällä tuntuu olevan älytön määrä solmuja. Mun on hankala olla minä. En oikein tiedä, mikä minulla on. Kamalan vaikeaa kirjoittaa johdonmukaista tekstiä, eihän näillä kappaleilla ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Irrallisia ajatuksia sieltä täältä. Paljon on asioita, jotka haluaisin pukea sanoiksi, mutta en vaan pysty. Mun pään sisällä on joku lukko, joka pitää asiat sellaisinaan kun ne on. Joka rajoittaa minua, luovuuttani, elämääni. Joka väsyttää minua. Itkettää minua. Ei tätä tekstiä kannata varmaan edes julkaista. Sekaisin kuin seinäkello ne sanoo. Mut nyt mä en välitä. Tältä minusta nyt tuntuu ja piste.