Näin pääset sokeririippuvuudesta eroon.

Kirjoitin vuosi sitten postauksen Herkuton elämä (jos olet jo tämän lukenut, rullaa reilusti alaspäin, tän päivän höpinät jatkuu isoimman kuvan jälkeen) :



"Mainitsin jossakin postauksessa ihan sivulauseessa, että uuden vuoden lupaukseni oli olla syömättä herkkuja niin monta päivää, kuin sain tykkäyksiä Facebookissa. Koska olimme lomalla, lupasin aloittaa herkkulakon heti kotiuduttuamme. Tykkäyksiä sain 42 ja herkut jätin 14.1 eli tänään on 25.päivä ilman.
Minulle se on hurjan pitkä aika. Varsinkin kun olen nyt tajunnut, miten sokeririippuvainen olen ollut.

Kerron nyt totuuden.

Olen elänyt koko elämäni sokerilla ja herkuilla. Suklaata, toffeeta, sipsejä, leivoksia, jäätelöä, kinuskikastiketta lusikalle ja suuhun, mentos patukoita kerralla, suklaalevyjä kerrallaan. Lista on mahdottoman pitkä. Söin aina kun hyvää oli saatavilla ja jos ei ollut, saatoin suklaahimoissani kävellä 6km suuntaansa hakemaan sitä.

Olivian syntymän jälkeen riippuvuus nousi ihan uusiin sfääreihin. Minä voin syödä kaikkea hyvää, koska imetän, oli jokapäiväinen tekosyyni. Tarkalleen ajateltuna, tämähän karkasi jo synnytyssalissa, kun ponnistin Kinder maxi patukoiden avulla. Kotona asia paheni, vaikka samalla halusin päästä raskauskiloista eroon, mutta samalla halusin mussuuttaa pullaa ja suklaata.

Mieheni on aina kritisoinut herkkukäyttäytymistäni. Yrittänyt tuoda minut todellisuuteen ja näyttää minulle, paljonko limpparit ja mehut ja Fani palat sisältävät sokeria, minä lähinnä naureskelin, joojoo, en mä nyt oikeesti ees syö paljon herrkuja. Valehtelin niin miehelleni kuin itselleni. Ei olisi tarvinnut kun kävellä yläkertaan ja avata lipaston laatikko.

Salassa. Söin varsinkin suklaata mieheltäni salassa. Seurustelumme alkuajalla poltin tupakkaa salassa, sillä mieheni inhoa tupakointia. (Tiesi toki, että tupakoin, kun tutustuimme) nyt olin vajonnut siihen, että söin herkkuja salassa. Autoni oli kuin Fazerin tehdas, kääröjä penkkien aluset täynnä. Jäätelöpapereita, tyhjiä limpparipulloja. Huh, ihan alkaa hävettämään kun mietin asiaa.

Ihme kyllä, sain pudotettua kilot herkkusyömisestä huolimatta, pääsin 71,5 kiloon. Thaimaassa kaikki muuttui. Olin kuin heroinisti. Minun oli PAKKO saada joka päivä jotakin. Pakko. Se tunne oli kamala. 2 minuuttia ennen kaupan sulkeutumista juoksin hissille, jotta pääsen äkkiä ostamaan jotain hyvää. Ja koska en yleensä tiennyt, mitä hyvää haluan, ostin varulta sekä suklaata, sipsiä että jäätelöä. Ja sitten söin ne kaikki.

Mies pyysi monesti pysähtymään ja miettimään herkkujen määrää. Mutta mitä vastasin taas? Minä imetän, kulutan paljon, ei ne näy, oonko muka lihava, häh, me ollaan lomalla, älä valita, menenkö sitten tupakalle  jne jne jne. laspellista ja typerää. Jatkoin herkkujen syömistä.

Uuden vuoden aattona selasin Facebookkia ja törmäsin kaverin seinällä statukseen: Olen niin monta päivää syömättä herkkuja, kuin paljon tämä saa tykkäyksiä (jotenkin niin se meni). Aloin kypsyttelemään päässäni ajatusta, että mitä jos minäkin? En uskaltanut sanoa sitä ääneen ja lappasin toffeekarkkeja suuhuni.

Kun tuli aika kertoa uuden vuoden lupaukset, päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ilmoitin, että tulen laittamaan omaan Facebookini tälläisen statuksen. Jännityksellä seurasin, miten punaisia ykkösiä alkoi ilmaantumaan, toinen toisensa perään. Kun määräaika oli loppu, tulos oli 42. Silloin määrä tuntui suurelta, nyt tuntuu pieneltä. Vain 10% Fb kavreistani oli tykännyt.

Niin kuin jo edellä mainitsin, päätin aloittaa lakon vasta Suomessa. Ne kaksi tammikuun ensimmäistä viikkoa tankkasin herkkuja sitten ihan urakalla, koska kohta en voinut syödä mitään. Fiksua? Ei kovin. Painoin Suomeen palatessani 73,4kg.

Nyt on 25 päivää takana ja niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin: voin paremmin kuin koskaan. Mahasta on hävinnyt turvotus ja paino on tippunut 4,6 kg! Painan "enää" 68,8kg. Liikuntaa en ole harrastanut, syön täysin normaalisti, tavallista kotiruokaa. Juon kahvia maidolla ja sokerilla, teetä sokerilla ja hunajalla (yritän kyllä pärjätä pelkällä hunajalla jatkossa). Suklaata, sipsejä, jäätelöä, herkkupullia ja piirakoita - kaikkea, mikä luokitellaan herkuksi, en syö.

Enää olisi 17 päivää jäljellä. Mä luulen, että tässä kohin on parempi tehdä pysyvä elämäntapamuutos ja alkaa pitämään herkkupäiviä. Joka päivä "vähän" ei mun kohdalla tule koskaan toimimaan.

 





Miten on, maistuuko teillekin vähän liian paljon, hieman liian usein?

                                                             Karina"

Ihan yllättäen sain alkuviikosta eräältä lukijaltani sähköpostia, jossa hän kertoi tämän postauksen kolahtaneen ja kunnolla. Tämän lisäksi hän kysyi minulta vinkkejä - hänkin on sokerikoukussa ja haluaa päästä siitä eroon.

Mietittyäni asiaa muutaman päivän, kirjoitin hänelle vinkkilistan, jonka ajattelin nyt jakaa muittenkin kanssa. Vinkit perustuu omakohtaisen kokemukseen eivätkä ole millään tavalla tarkistettuja ravitsemusterapeutilla tai ammattilaisella.

                                  KARINAN HERKUTTOMUUSJAKSON VINKIT:

1. tee asiasta julkinen - kun muutkin tietää, et voi  lipsua, koska sehän olisi noloa!

2. tyhjennä kotoa kaikki herkut - ihan niin kuin niissä laihdutusohjelmissa, kassi käteen ja herkut pois! Kun niitä ei ole, niitä ei kaipaa. Pyydä myös puolisoasi pitämään omat herkuttelut sinusta piilossa.

3. Kierrä kaupassa karkkihyllyt/jäätelöaltaat ihan oikeasti kaukaa!

4. Vaikka tämä on vanha ja kliseinen neuvo - pilko rasiaan valmiiksi hedelmiä, esim appelsiineja, omenalohkoja. Napostele niitä, jos olet tottunut napostelemaan ja huomaat pikkuhiljaa, miten sekin jää pois, koska aikaa menee kuorimiseen jne.

5. ole itsellesi kova - SINÄ olet päättänyt olla erossa herkuissa, joten sinun myös pitää olla, ole vahva ja ankara itsellesi

6. päätä miten kauan olet ekalla kierroksella ilman, oisko 30 päivää näin alkuun? Pidä sitten maltillinen herkkupäivä, leivo jotain hyvää, mutta älä osta karkkeja/suklaita, saat sen himon tyydytettyä myös marjapiirakalla (voin antaa ihan sikahyvän ohjeen)

7. Puhu tästä kaikille, "olen herkkulakossa", "oon muuten ilman herkkuja koko kuuakuden" jne. Kun siitä puhuu, se muuttuu todelliseksi

8. juo paljon vettä

9. jos on koukussa, niin tie ulos ei ole helppoa. siihen vaaditaan sisua ja tahtoa.

10. pyydä ystävää/puolisoa tai muuta läheistä olemaan henkilökohtainen tsemppaajasi, jolle voit soittaa/laittaa viestiä pahan paikan tullessa. Hänen tehtävä on keksiä sinulle korvaava "herkku" tai ohajata sinut ajattelemaan jotain ihan muuta kuin nameja :)

Mun pahin sokerikoukku ja riippuvuus katkesti silloin vuosi sitten, kun olin ns. herkkukatkaisuhoidossa. Nyt vuosi myöhemmin, en todellaakaan koe enää "pakko saada jotain hyvää" tunnetta, en ole valmis kävelemään 6km suuntansa suklaan takia ja pärjään ihan hyvin ilman herkkujakin, jos niitä ei ole saatavilla. En herkuttele päivittäin, mutta en myöskään kiellä itseltäni kakkupalaa, jos sellaista on tarjolla. Voisin sanoa, että olen nyt kohtuukäyttäjä ;)

     Miltä vinkit vaikutti, voisiko niistä olla sinulle hyötyä?

                                                                      Karina

HerkuTON elämä.

Mainitsin jossakin postauksessa ihan sivulauseessa, että uuden vuoden lupaukseni oli olla syömättä herkkuja niin monta päivää, kuin sain tykkäyksiä Facebookissa. Koska olimme lomalla, lupasin aloittaa herkkulakon heti kotiuduttuamme. Tykkäyksiä sain 42 ja herkut jätin 14.1 eli tänään on 25.päivä ilman.
Minulle se on hurjan pitkä aika. Varsinkin kun olen nyt tajunnut, miten sokeririippuvainen olen ollut.

Kerron nyt totuuden.

Olen elänyt koko elämäni sokerilla ja herkuilla. Suklaata, toffeeta, sipsejä, leivoksia, jäätelöä, kinuskikastiketta lusikalle ja suuhun, mentos patukoita kerralla, suklaalevyjä kerrallaan. Lista on mahdottoman pitkä. Söin aina kun hyvää oli saatavilla ja jos ei ollut, saatoin suklaahimoissani kävellä 6km suuntaansa hakemaan sitä.

Olivian syntymän jälkeen riippuvuus nousi ihan uusiin sfääreihin. Minä voin syödä kaikkea hyvää, koska imetän, oli jokapäiväinen tekosyyni. Tarkalleen ajateltuna, tämähän karkasi jo synnytyssalissa, kun ponnistin Kinder maxi patukoiden avulla. Kotona asia paheni, vaikka samalla halusin päästä raskauskiloista eroon, mutta samalla halusin mussuuttaa pullaa ja suklaata.

Mieheni on aina kritisoinut herkkukäyttäytymistäni. Yrittänyt tuoda minut todellisuuteen ja näyttää minulle, paljonko limpparit ja mehut ja Fani palat sisältävät sokeria, minä lähinnä naureskelin, joojoo, en mä nyt oikeesti ees syö paljon herrkuja. Valehtelin niin miehelleni kuin itselleni. Ei olisi tarvinnut kun kävellä yläkertaan ja avata lipaston laatikko.

Salassa. Söin varsinkin suklaata mieheltäni salassa. Seurustelumme alkuajalla poltin tupakkaa salassa, sillä mieheni inhoa tupakointia. (Tiesi toki, että tupakoin, kun tutustuimme) nyt olin vajonnut siihen, että söin herkkuja salassa. Autoni oli kuin Fazerin tehdas, kääröjä penkkien aluset täynnä. Jäätelöpapereita, tyhjiä limpparipulloja. Huh, ihan alkaa hävettämään kun mietin asiaa.

Ihme kyllä, sain pudotettua kilot herkkusyömisestä huolimatta, pääsin 71,5 kiloon. Thaimaassa kaikki muuttui. Olin kuin heroinisti. Minun oli PAKKO saada joka päivä jotakin. Pakko. Se tunne oli kamala. 2 minuuttia ennen kaupan sulkeutumista juoksin hissille, jotta pääsen äkkiä ostamaan jotain hyvää. Ja koska en yleensä tiennyt, mitä hyvää haluan, ostin varulta sekä suklaata, sipsiä että jäätelöä. Ja sitten söin ne kaikki.

Mies pyysi monesti pysähtymään ja miettimään herkkujen määrää. Mutta mitä vastasin taas? Minä imetän, kulutan paljon, ei ne näy, oonko muka lihava, häh, me ollaan lomalla, älä valita, menenkö sitten tupakalle  jne jne jne. laspellista ja typerää. Jatkoin herkkujen syömistä.

Uuden vuoden aattona selasin Facebookkia ja törmäsin kaverin seinällä statukseen: Olen niin monta päivää syömättä herkkuja, kuin paljon tämä saa tykkäyksiä (jotenkin niin se meni). Aloin kypsyttelemään päässäni ajatusta, että mitä jos minäkin? En uskaltanut sanoa sitä ääneen ja lappasin toffeekarkkeja suuhuni.

Kun tuli aika kertoa uuden vuoden lupaukset, päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ilmoitin, että tulen laittamaan omaan Facebookini tälläisen statuksen. Jännityksellä seurasin, miten punaisia ykkösiä alkoi ilmaantumaan, toinen toisensa perään. Kun määräaika oli loppu, tulos oli 42. Silloin määrä tuntui suurelta, nyt tuntuu pieneltä. Vain 10% Fb kavreistani oli tykännyt.

Niin kuin jo edellä mainitsin, päätin aloittaa lakon vasta Suomessa. Ne kaksi tammikuun ensimmäistä viikkoa tankkasin herkkuja sitten ihan urakalla, koska kohta en voinut syödä mitään. Fiksua? Ei kovin. Painoin Suomeen palatessani 73,4kg.

Nyt on 25 päivää takana ja niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin: voin paremmin kuin koskaan. Mahasta on hävinnyt turvotus ja paino on tippunut 4,6 kg! Painan "enää" 68,8kg. Liikuntaa en ole harrastanut, syön täysin normaalisti, tavallista kotiruokaa. Juon kahvia maidolla ja sokerilla, teetä sokerilla ja hunajalla (yritän kyllä pärjätä pelkällä hunajalla jatkossa). Suklaata, sipsejä, jäätelöä, herkkupullia ja piirakoita - kaikkea, mikä luokitellaan herkuksi, en syö.

Enää olisi 17 päivää jäljellä. Mä luulen, että tässä kohin on parempi tehdä pysyvä elämäntapamuutos ja alkaa pitämään herkkupäiviä. Joka päivä "vähän" ei mun kohdalla tule koskaan toimimaan.


Miten on, maistuuko teillekin vähän liian paljon, hieman liian usein?

                                                             Karina