Näytetään tekstit, joissa on tunniste bloggaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bloggaaminen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Motivaatiokirje minulle.

Mistä aloittaa, kun päässä pyörii tuhat ajatusta, mutta luovuus on nollassa ja tyhjä paperi nenän edessä saa suuttumuksen, epäonnistumisen tunteita aikaiseksi? Lähes joka päivä mieleeni tulee aihe, josta haluan kirjoittaa "sitten kun" on aikaa, hiljainen hetki jne, mutta mitä tapahtuu, kun se "sitten kun" hetki on edessä? Ei mitään.

Huomasin äsken plärävääni Lifien suosituimmat blogit välilehteä, ajatuksena katsoa, mistä muut tänä päivänä kirjoittavat. Päädyin At Maria´s blogiin ihastelemaan kauniita ruokakuvia ja palasin oman blogini pariin. Mitä annettavaa minulla enää on. Mitä uutta? Mitä vanhaa? Mitään?



Nämä ovat valitettavasti näitä epätoivon hetkiä, joita välillä esiintyy. Kun tekee mieli lopettaa koko harrastus, lyödä blogi kiinni ja antaa olla. Mutta joka ikinen kerta tälläisten pohjakäymisten jälkeen on syttynyt uusi kipinä. Mielessä pyöriviin ajatuksiin on tartuttava kunnolla. Jos tekee mieli kirjoittaa kirosanoista suomalaisessa musiikkikulttuurissa niin silloin se perhana kirjoitetaan. Jos katson ulos ja näen silmissäni lapset lumisella pellolla kirmaamassa (lue naamallaan lumessa) niin silloin ne lapset puetaan, raahataan pellolle ja katotaan asiaa uudemman kerran, kameran linssin läpi.

Jos tekee mieli kirjoittaa, että meillä leivotaan joka lauantai, mites teillä? - niin sen ympärille rakennetaan tekstiä, ohjeita, kuvia. mielipiteitä. Jos 1,5 -vuotiaan puheen kehitys tai lähinnä sen kehittymättömyys  mietityttää, niin etsitään vertaistukea, otetaan asioista selvää ja kirjoitetaan asiasta. Jos edessä on matka USA:han eikä mitään suunnittelmia reittiä lukuun ottamatta ole juuri tehty - niin mikä olisi parempi paikka suunnittella?

Laiskuuttahan tämä blogin laiminlyönti on vain ollut, ei mitään muuta. Tekosyitä. Ja ripaus väsymystä. Antaanette anteeksi, toivon näin. Ja valmistautukaa lukemaan edelläolevista aiheista. Mä pystyn kyllä tähän.

Karina.




sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Inspiration Blog Awards


Joko huomasitte, että Inspiration Blog Awards äänestys on käynnissä? TÄSTÄ pääsette katsomaan ehdokkaat ja äänestämään suosikkiasi. Myös minun blogini on tällä kertaa mukana ja olisin superkiitollinen, jos kävisitte äänenne antamassa :) 

Äänestyssarjoja on kolme: Lifie, jossa itse olen ehdolla, Foodlover sekä Indiedays. Äänestysaika päättyy 30.10. ja voittajat julkistetaan 5.11 Blog Awards gaalassa, johon sinullakin on mahdollisuus päästä, nimittäin kaikkien arvontaan osallistuneiden kesken arvotaan 5 kpl kahden hengen lippupaketteja gaalaan! Itsekin olen gaalaan tulossa, huippua päästä tapaamaan muita bloggaajia ja verkostuitumaan. 

Inspiration Blog Awards tapahtuman on Indiedays Oy & Blogirinki Media Oy järjestämä.



perjantai 27. toukokuuta 2016

Äidin oma aika.

Kaipaatteko te muut äidit omaa aikaa päivisin? Siis sellaista, että lähdette hetkeksi pois kotoa ja teette just sitä, mikä teitä huvittaa? Mä oon aina ollu oman ajan suhteen todella vähään tyytyvä, en ole oikeastaan osannut arjessa edes pyytää tai järjestää itselleni omaa hetkeä, mutta nyt, kun takana on aika paljon arkiyksinhuoltajuutta, lasten itkuja öisin, hermojen kiristymisiä miehen kanssa (ei meillä mitään suurta ole, ollaan vaan kumpikin oltu vähän kiukkusia viime aikoina), on monesti tullut sellainen tunne, että ei helvetti, miks mun pitää jaksaa tätä kaikkea koko ajan? Enkö voi vain hävitä hetkeksi? Mennä kahvilaan kahville, käydä kävelyllä _yksin_, tehdä jotain, ihan mitä vaan?



Eilen tein ensimmäistä kertaa sellaisen ratkaisun, että nappasin läppärin reppuun ja lähdin rantakahvilaan istumaan. Koska vettä satoi, tiesin, ettei siellä ole ketään muuta ja saan kirjoitella esimerkiksi tätä postausta ihan rauhassa! No sitten tuli tottakai se tyhjän lehden syndrooma - tuijotin ekat viisitoista minuuttia tyhjää sivua ja kalenterin "postausideoita" listaa enkä osannut insirpoitua oikein mistään! Se aihe, josta olisin halunut viime viikolla kirjoittaa, ei tunnu enää ajankohtaiselta. Ne tunteet, jotka olisin halunut purkaa toissapäivänä, eivät tunnu enää niin pahalta, että haluaisin alkaa niistä kirjoittelemaan. Mulla on monesti paljon ideoita, joista haluan kirjoittaa, mutta se aika vaan on niin rajallinen, etten just siltä istumalta pysty kaikkea ylös kirjoittamaan. Varmasti aika monella muullakin blogin kirjoittajalla on näitä samoja tuntemuksia? En aio kysyä, mistä te revitte sitä aikaa aktiivisen blogin pitämiseen, sillä tiedän kyllä, että se on vaan järjestelyskysymys sekä ehkä omien yöunien leikkaamista. Monena iltana olenkin suunnitellut kirjoittavani heti, kun lapset nukahtavat, mutta sitten iskeekin todellisuus - en jaksa, ajatus ei kulje, antaa olla.



Blogin kirjoittaminen on minulle harrastus. Ja harrastuksille pitää antaa aikaa! Toiset käy lenkillä, toiset salilla (minunkin kyllä pitäisi..) mutta mä päätin, että tänä kesänä aion antaa myös tälle harrastukselle ihan konkreettisesti aikaa. Tän päiväinen irtiotto kodista tuntuu jo nyt niin hyvälle, että eiköhän läppäri lähde useamminkin pois keittiönpöydältä rauhallisempaan ympäristöön! :)

Mitä mieltä sinä olet? Onko blogin kirjoittaminen sellainen harrastus, että sille on järjestettävä omaa aikaa vai onko hyväksyttyvämpää kirjoitella kotona silloin kun ehtii ja jaksaa?


Karina