Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogiyhteistyö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogiyhteistyö. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. tammikuuta 2017

1,5v ja 3,5v kerrossängyssä.

Kuten jo sanottu, meidän perheessä käydään tällä hetkellä suuria muutoksia läpi. Minä palasin maanantaina töihin ja lapset aloittivat yhdessä, samassa ryhmässä päiväkodin. Lisäksi lapset ovat totutelleet nukkumaan omassa huoneessa, kerrossängyssä! Kirjoittelin jo lokakuussa, lastenhuone-esittelypostauksessa meidän kerrossängystä ja nyt vihdoin tulee lupaamani esittelypostaus siitä!


Kerrossänky on nimeltään Liisa pieni kerrossänky ja se on hankittu blogiyhteistyön merkeissä Veken kaluste - verkkokaupasta.  Perusrungon lisäksi tilasin myös lisäturvalaidan alasänkyyn ja patjat molempiin tasoihin. Värivaihtoehtoina olisi ollut valkoisen lisäksi musta, mutta meidän lastenhuoneen sisustukseen kävi valkoinen ehdottomasti paremmin, joten sitä ei tarvinnut kauaa pohdiskella.

Sänky itsessään on tehty männystä ja sen pohjina on kestävät sälepohjat. Pituutta sängyllä on 164cm, korkeutta 137cm ja leveyttä 79 cm (tikkaiden kohdalla +10cm).  Meidän lastenhuoneessa ei alunperin ollut tilaa sängylle, mutta kuten kuvasta näkyy, tein sinne tilaa. Purin siis osittain seinään rakennetun vaatekaapin pois tieltä ja huoneeseen hankittiin uusi, omilla jaloilla seisova vaatekaappi. Näin sain upotettua kerrossängyn mahdollisimman vähän tilaa vievästi.


Sänky on tukeva, kaunis ja kompakti kokonaisuus, johon olemme olleet erittäin tyytyväisiä. Olivia (3,5v) nukkuu yläsängyssä ja tykkää siitä oikein kovasti. Tikkaissa kiipeäminen sujuu ketterästi molempiin suuntiin eikä vahinkoja ole onneksi sattunut. Hän tulee näppärästi myös puoliunisena sieltä alas. 


Alasänkyyn totuttelee nyt sitten Alex (1v5kk), joka kiitos turvalaidan pysyy sängyssään oikein hyvin. Olen nyt viime päivinä tehnyt niin, että olen kiivennyt Alexin viereen imettämään häntä ja "hipsinyt" pois, kun poika on nukahtanut. Hipsinyt on lainausmerkeissä, koska 176 senttisenä tarvitaan melkoisia akrobaattisia taitoja, jotta pääsee alasängystä pois. 

Täysiä öitä Alex ei vielä sängyssään nuku, haen hänet yleensä kahden maissa viereeni, mutta pikkuhiljaa totutellaan, ei tässä mikään kiire ole :)


Yhteistyö Veken kalusteen kanssa sujui moitteettomasti. Sänky ja lisäosat tulivat kotiovelle sovitussa ajassa eikä sängyn laadussa ole mitään valittamista. Oikein onnistunut hankinta siis! Kerrossänkyä miettivän kannattaa hyödyntää myös tämän hetkinen tarjous, jonka löydät Veken kaluste verkkokaupasta. Ja jos mietit, minkä ikäiset lapset voi tälläiseen sänkyyn laittaa, niin omasta kokemuksestani voin sanoa, että noin 1,5v ja 3,5v on oikein hyvä ikä. Tämä on toki lapsikohtaista, mutta meillä toimii!

Sängystä ja lisäosista saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan. 
En hyödy linkkien klikkailusta.

Karina

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Aprillipäivän OOTD: House of Brandon.

Täällä Espanjassa lämpöä on riittänyt ja pukeutuminenkin on sen mukaista. Sain ennen matkaa valita House of Brandonista* muutaman vaatteen ja päätinkin katsastaa kesävaatteet, tottakai!

Mekko oli ehdottomasti listani kärkipäässä, en vain ensin tiennyt minkälainen. Raskauskilot ovat edelleen rungossa mukana ja halusin sellaisen, jossa en muistuta hookoonblööta. Tähän sitten päädyin sen leikkauksen vuoksi:


Mekko* Vila (House on Brandon) / leggingsit VIMMA / Kengät Converse






Tykkään kovasti selässä olevasta yksityiskohdasta <3 Mun ekana päivänä hankittu rusketusraitakin näkyy, haha!

House of Brandonista* löydät tästä mekosta muitakin värivaihtoehtoja, itse mietin korallin* ja keltaisen väliltä ja päädyin lopulta itselleni normaalista poikkeavaan ratkaisuun. 

HOT or NOT?

Miten meni aprillipäivä muuten? Mä laitoin miehelleni kuvan raskaustestistä ja hetkellisesti taisi hän sen uskoakin, kunnes muisti mikä päivä eilen oli. Luin myös, miten moni oli laittanut miehenesä soittamaan esim. Korkeasaareen kysyen Karhua tms ja harmittelin illasta kovasti, kun Korkeasaaren aspa oli jo kiinni enkä voinut itse huijata miestäni siihen! 

*mainoslinkkejä, mekko saatu House of Brandonista.*

Karina



torstai 31. maaliskuuta 2016

Lahjavinkki sisaruksille!

Aikaisemmissakin postauksissa tämä on vilahtanut, mutta otetaanpa vielä uusiksi vähän eri näkökulmasta! Nimittäin, 

Mini Speeders potkuauto*


Jollyroomilta saatu poliisipotkuauto on löytänyt paikkansa meidän olohuoneesta eikä se pitkuluudestaan huolimatta vie kauheasti tilaa. Auto on valmistettu metallista ja istuinosa on muovia, rungon pituus on 75cm, leveys 25cm ja korkeus 35 cm. 


Molemmat lapset ovat usein sen kimpussa (samanaikaisesti tottakai), joten siksi tämä onkin hyvä lahjaidea pienellä ikäerolla oleville sisaruksille. Ikäsuositushan näillä on 1-3 vuotta.

Olivia nyt tottakai pääsee jo ajelemaan sisätiloissa ja alkaa hahmottamaan mm. kääntymistä paremmin. Alex lähinnä maistelee renkaita, penkkiä ja runkoa.



Uskon auton olevan hitti, kunhan Alex kasvaa vähän!
Jollyroomilla on iso valikoima Mini Speedersejä, poliisiauton lisäksi on mm. paloauto, lentokone, taksi, suihkukone, raketti ja tottakai ihan perinteinen Classic Racer. 

Hintakaan ei ole kiitos Jollymyrskyn päätä huimaava!

Löytyykö teiltä Mini Speeders? Ainakin Mistä on pienet pojat tehty? blogin Kasperin ja Rasmuksen auto on vilahtanut Nellin blogissa, samoin  And Something Daily Emmin blogista olen tälläisen bongannut. Onhan nämä autot ihan sisustuselementtinäkin tosi kivoja! :)

*Mini Speeders potkuauto saatu Jollyroomista.

Karina


lauantai 12. maaliskuuta 2016

Britax DualFix turvaistuimen käyttökokemus.

Alex siirtyi tällä viikolla turvakaukalosta turvaistuimeen, mun iso pieni poika! Koska Olivian aikaan tehtiin se virhe, että laitettiin hänet heti kasvot menosuuntaan, oli Alexin kohdalla selvää, että matka jatkuu vielä hyvin pitkään selkä menosuuntaan. Suositusten mukaan lapsen tulisi matkustaa 4-5 vuotiaiksi selkä menosuuntaan! 


Sain Jollyroomilta Alexille Britax DualFix Isofix Cosmos Black istuimen ja olen todella haltioissani tästä. En osannut edes kuvitella, että tämänkaltaisia istuimia on olemassa! 360 asteen kääntyvyys on jotain niin luksusta ettei tosikaan! Ei tarvitse olla selkä mutkalla laittamassa lasta istuimeen, kun sen saa napin painalluksella käännettyä juuri siihen suuntaan, mihin haluaa!





Huom! Kuvassa lavastettu tilanne, joten 5-pistevaljaat ovat  jääneet kiristämättä! 
Kiinnitäthän itsekin huomiota siihen, että kiristät lapsen vyöt joka kerta, sillä vaatteiden paksuus vaihtelee eikä sama säätö ole joka kerta se turvallisin.

Istuin pääsi kunnolla testiin torstaina, kun kävin lasten kanssa Hoplopissa ja Ikeassa. Meiltä on Kuopioon matkaa noin 125 kilometriä ja reissussa tulikin huomattua istuimen plussat (miinuksia en vielä ole huomannut, koska käyttökokemusta on sen verran vähän, etten osaa olla muuta kuin innossani). 

Yksi plussista on säädettävä niskatuki:

Istuin mukautuu helposti lapsen koon mukaan ja sen voi ottaa käyttöön jo vastasyntyneestä lähtien! Silloin istuimeen laitetaan lisätuki (kuuluu mukaan), joka mahdollistaa vauvan mukavan asennon.

Painoraja istuimessa on selkä menosuuntaan 0-18 kg ja kasvot menosuuntaan 9-18 kg. Kuten alussa totesin, niin meillä Alex tulee matkustamaan vielä hyvin pitkään selkä menosuuntaan. 


Ohjeet ovat hyvin yksikertaiset ja selkeät, Isofix kiinnityksen vuoksi, asentamiseen ei montaa minuuttia mene. Tämä toki edellyttää sen, että autossa on Isofix! Meidän auto on Skoda Octavia farmarimallia vuodelta 2006.

Istuimessa on monta kallistusastetta, jotta lapsella on turvallinen ja mukava olo sekä istuessa, että levätessä.


Alex ainakin viihtyy istuimessa tosi hyvin vaikka olisikin hereillä. Ikkunasta näkee hyvin ulos ja esimerkiksi parkkipaikalla voi kääntyä isosiskoon päin jutustelemaan.


Vielä olisi mielenkiintoista testata, miten esimerkiksi Olivian kokoinen lapsi mahtuu selkä menosuuntaan matkustamaan, joten jatkopostausta istuimesta on tulossa.
 
Just nyt en osaa sanoa muuta, kuin että  P A R A S  istuin, mihin olen koskaan törmännyt. Meillä on kuitenkin ollut käytössä tähän mennessä jo viittä eri kaukaloa tai turvaistuinta! Joten vilpitön kiitos Jollyroom <3

Britax Römer DualFix turvaistuin saatu Jollyroomilta.

PS! Jollyroomilla on edelleen menossa Jollyjuhlat, josta tämäkin istuin löytyy! 

Onko teillä kokemuksia tästä istuimesta?

Karina


sunnuntai 27. joulukuuta 2015

BabyBjörn Balance Soft sitteri.

Sitteri. Turhake vai hyödyke? Meillä ehdottomasti hyödyke! Olivian ollessa vauva haaveilin kovasti BabyBjörnin Balance sitterista, mutten löytänyt mieluista käytettynä eikä mieheni antanut minun ostaa sitä hintansa vuoksi uutenakaan. Lopulta lainasin ystävältäni muun merkkisen sitterin ja sillä pärjättiin ihan hyvin. Sitteri palautui omistajalleen heidän uudelle tulokkaalle käyttöön ja meille ei näin ollen jäänyt Alexia varten sitteriä jemmaan.

Taas aloin haaveileman BabyBjörnin Balance Soft sitteristä ja tällä kertaa sain sen onnekseni BabyBjörnilta blogiyhteistyön merkeissä. Sain heiltä myös sitteriin laitettavan lelukaaren ja BabyBjörn One kantorepun, mutta siitä kirjoittelen myöhemmin lisää.

Sitterin sain valita täysin oman mieleni mukaan ja valitsin sen Khaki/Beige värisenä. Samanlainen on tällä hetkellä Lekmerissä* muuten alennuksessa, ainakin just nyt -20% ja toimitus on ilmainen. 

Pöytä ei tietenkään ole paras mahdollinen paikka (eikä turvallisin) sitterin pitämiseen, mutta meillä se nyt vaan on siinä. Alex on noissa kuvissa alle 2 viikon ikäinen rusina. Voi luoja, miten pieni rääpäle!




BabyBjörn Balance Soft sitteri on ergonominen, sillä se antaa oikeanlaista tukea pikkulapsen niskalle ja selälle. Sen käyttöikä on pitkä, vastasyntyneestä jopa 2 vuoden ikään saakka! Miten se käytännössä toteutuu, jää nähtäväksi, mutta ainakin tähän mennessä sitteri on joka päivä käytössä. Olohuoneessa Alex on useimmiten lattialla tai sylissä, yläkerrassa leikkimatolla ja keittiössä sitten sitterissä. Siellä on kivilattia enkä kehtaa häntä ihan lattialle laittaa, varsinkin, kun taloudessa on 2,5 -vuotias, jolla saattaa välillä lentää maidot lattialle, välillä koko muki. 

Sitterin saa kolmeen asentoon: Play, Rest ja Sleep.

Käyttökokemusta on kertynyt nyt melkein 5 kuukauden ajalta ja sen perusteella uskallan koota plussat ja miinukset:

+ voi ottaa käyttöön vastasyntyneestä
+ kaunis ulkonäkö
+ helppo "asentaa" käyttöön
+ menee pieneen tilaan (ei kuitenkaan niin pieneen, että matkalaukkuun mahtuisi, yritin survoa sitä      Espanjaan mukaan..)
+ kiinnitys ei pysty aukeamaan itsestään eikä edes taaperon käsittelyssä
+ Alex tuntuu viihtyvän siinä
+ todella helppo kankaiden irroitus, ollaan päällistä pesty jo ainakin 8 kertaa, kun np:t (niskapaskat) on tulleet sitteriin asti
+ hyvä jälleenmyyntiarvo

- vie tilaa, mutta niinhän ne muutkin sitterit
- kiinnitykset turvalliset, mutta "ärsyttävät"
- ei muita miinuksia.


Näin se vaan on, että tämä sitteri on ollut juuri sellainen kuin olin kuvitellut ja olen todella onnellinen, että tällä kertaa sain haluamani! 


Myös lelu on ollut aktiivisessa käytössä jo pitkään ja Alex osaa viihdyttää itseään pyörittelemällä palloja. 






Vai mitä, tykkäätkö Alex sun sitteristä?


Löytyykö muita BabyBjörn Balance Soft sittereiden faneja?

Karina

Sitteri saatu BabyBjörnilta
*mainoslinkki

maanantai 30. marraskuuta 2015

Sponsored video: Oral B Smart Series

Oral B:n tuotteiden suurkuluttajana on helppo lähteä mukaan tälläiseen kampanjaan mukaan. Meillä ei kotona nimittäin muita hammastahnoja ja - harjoja käytetäkään kuin Oral-B:n! Olen itse asiassa kirjoittanut Oral-B:n tuotteista mm. keväällä 2014, kun pääsin testaamaan harjaspäitä sekä hammastahnoja ja sille tielle olen kyllä jäänytkin. Postaus löytyy tästä. Edlleenkin mun suosikkeja ovat hammastahnoista 3D White Lux ja harjaspäistä Oral-B 3 D White. Allaolevassa kuvassa näkyy meidän vanha sähköhammasharja:


Se palvelikin meitä hyvin, ainakin 5 vuotta, jos en hirveästi valehtele! Viime jouluna tehot alkoi kuitenkin häviämään ja edessä oli uuden hankinta. Saatiin sopivasti vanhemmiltani lahjarahaa ja päädyttiin Oral-B:n Smart Series sarjan hammasharjaan. Älkää kysykö, mikä malli se niistä on, sitä en todellakaan muista, mutta sen tiedän, että siinä on Bluetooth ominaisuus ja sen saa kytkeyttä sen avulla älypuhelimeen, johon saa ladattua Oral-B App sovelluksen. Oral-B:n Smart Series lyhyen esittelyvideon pääset katsomaan tästä:




Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että itse en ole kyseistä sovellusta käyttänyt vaikka hammasharja meillä vuoden on kohta ollutkin. Monesti olen miettinyt sen lataamista, sillä sovelluksen avulla on helppo seurata harjaukseen kuluvaa aikaa ja se ilmoittaa, kun harjaat hampaitasi liian kovasti. Lisäksi näet siitä harjaushistoriasi. Hammaslääkärisi voi asettaa sinulle räätälöytyjä hampaidenhoitosuosituksia ja sovelluksen avulla pääset tsekkaamaan myös lähellä olevat hammaslääkäripalvelut!

Nämä voivat kuulostaa turhuuksilta, mutta todellisuudessa sovellus toimii monelle kannustimena ja ajanvietteenä. Kauanko harjasin, harjasinko kaikkialta, harjasinko hyvin - sainko peräti mitalin? Hampaiden harjaamisesta voi siis tulla melkeinpä kuin peli! Ja mikä parasta, hampaistasi tulee samalla puhtaammat kun koskaan ennen! 


Löytyykö muita Oral-B faneja?

Karina

Sponsored video

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Kaksi lentoa, kaksi kättä, kaksi lasta. Lentäminen vauvan ja taaperon kanssa, apuna SkyBaby.

Minä ja kaksi pientä lasta. Kaksi lentoa, kaksi kättä. Ylihuomenna se päivä koittaa, kun pakkaamme kimpsut ja kampsut yhteen ja vilkutamme vanhemmilleni Adiosta. Ennen sitä on kuitenkin tehtävä toimintasuunnitelma:

Tavarat ja laukut:


3 x max 23 kg matkalaukut ruumaan.
Tuplavaunut ruumaan. Muista paketoida hyvin.
Turvakaukalo ruumaan. Muista paketoida sekin hyvin.

Pieni matkalaukku koneeseen käsimatkatavaraksi, siihen:
Manduca
vaihtovaatteet varulta molemmille lapsille
vaipat ja pyllypyyhkeet
passit ja lentoliput
tilaa Olivian repulle ja nallelle
iso huivi
Alexin peitto
kamera (ehkä sen voi hylätä isoon laukkuun tässä vaiheessa..)
puhelimen laturi
lompakko
lasten fleecehaalarit Suomeen laskeutumista varten

Kentällä:
Alex Manducaan
Olivia kävelee
Olivialle InfoBand *ranteeseen (siinä lukee nimi, mun puhelinnumero ja Olivian syntymäaika)
Minä vedän käsimatkatavaralaukkua perässäni 



Koneessa:
Olivia istuu omalla paikallaan
Alexille tutti ja ehdottomasti tuttinauha, muuten tuttia saa kerätä sata kertaa jostain lattialta
Alex on SkyBabyssa mun sylissä 
Tällä kertaa oikein päin, tänne lentäessä oon näköjään laittanut Alexin tuohon "väärinpäin". Tuskin on merkitystä, sillä näin se tuntui hyvältä meille molemmille.







SkyBaby* on pieni matkapatja, joka on suunniteltu helpottamaan alle 2-vuotiaan kanssa matkaavia vanhempia. Skybaby matkapatja on pehmeä ja siinä on käytännölliset siivet, jotka voi kiinnittää lapsen ympärille. Patja on turvallinen ja miellyttävä ja siinä on hyvä nukkua matkan aikana.

Oma kokemukseni SkyBabysta: 

Todella kätevä pienen vauvan kanssa, joka ei vielä istu. Sylivauvahan kiinnitetään omalla pienellä vyöllä matkustajan vyöhön ja se kiinnityskohta voi ikävästi painaa vauvan selkää, kun se jää siihen selän alle. SkyBabyssa vyö tulee alustan läpi ja vauvalla on mukava asento koko matkan ajan. Pään tuki taas mahdollistaa sen, että kädet saa jopa tarvittaessa hetkellisesti vapaaksi, kun asettaa alustan polvilleen. SkyBabyllä on mukana oma pussukka, johon sen saa helposti rullattua ja kiinnityssolki, jolla sen saa roikkumaan vaikka reppuun tai käsimatkatavaralaukkuun.

Video SkyBabysta Babylandin sivuilta löytyy tästä.

Muuta huomioitavaa:

Jos Olivialle tulee koneessa vessahätä, kuten varmasti tuleekin, aion pyytää matkustamohenkilökunnalta apua, toisin sanoen pyydän heitä pitämään Alexia sen aikaa sylissä, että käyn Olivian kanssa vessassa. Jos mulle tulee vessahätä - kärsin ja pidättelen.
Alexille laitan puhtaan vaipan juuri ennen kuin noustaan koneeseen ja toivon kädet ristissä ettei hän päätä tehdä niskapaskoja juuri lennon aikana. Jos vaippaa tarvii kuitenkin vaihtaa, se onnistuu kyllä lentokoneen vessassa, niissähän on pöntön ylle laskettava hoitotaso. Olivia voi tulla mukaan seisoskelemaan. 
Nyt tulikin mieleen, että jos kaikki tavarat on lentolaukussa ylälokerossa, miten saan vaipan ja puhdistuspyyhkeet helposti? Pitäisikö minulla sittenkin olla vielä reppu selässä? Vai pakkaanko tarvikkeet Olivian reppuun ja otan sen penkin alle? Siinä menis passit ja lompakko sekä puhelin kätevästi.. 

Helsingissä meillä on muistaakseni neljän tunnin odotusaika, silloin käydään syömässä ja huolletaan lapset ja minut. Päiväunet jää Olivialla varmaan välistä sinä päivänä, ellei hän nukahda sitten johonkin penkille.

Ja JOS tulee hätätilanne, voin aina lykätä molemmat lapset kantovälineisiin :D

BabyBjörn One saatu BabyBjörnilta. Manduca ostettu ;)

Miltäs mun toimintasuunnitelma kuulostaa, unohdinko ottaa jotain huomioon?

* InfoBand ja SkyBaby saatu Babyland.fi verkkokaupasta
** mainoslinkkejä


Karina

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Vauvan kanssa matkustavan MUST HAVE.

Mainitsinkin jo aikaisemmin saaneeni Babylandilta* kivan paketin ennen matkaamme. Paketti sisälsi heidän kokoaman matkustamista helpottavan kokonaisuuden. Yksi tuote on ollut tähän asti ylitse kaiken: Chiccon taitettava hoitoalusta*.



Meidän yhteinen taival alkoi jo Joensuun lentokentällä portin lähellä olevasta vessasta. Siellä ei ollut minkäänlaista hoitopöytää saatikaan alustaa. Onneks Alex oli vielä niin pieni, että sain hänet kätevästi Chiccon hoitoalustan päälle lavuaarin viereen. 

Siitä hetkestä lähtien alusta on kulkenut joka ikisessä paikassa mukana. Se on käytössä myös kotona lähes jokaisessa vaipan vaihdossa. Chiccon hoitoalustassa on taskut vaipoille ja vaippapyyhkeille. Se on tosiaan kokoontaitettava ja pinta on helppo puhdistaa, sillä se on vettä hylkivä! Värivaihtoehtoina on liila, harmaa, punainen ja sininen. Meillä on liila ja se sopii meidän tavaroihin oikein hyvin :)


Olen huomannut täällä yleisissä vessoissa, että kaikilla on jonkilainen taitettava hoitoalusta aina alla ja onhan se tottakai huomattavasti hygieenisempaa kuin pelkkä harso, kuten olin alunperin suunnitellut. Vaipat ja pyllypyyhkeetkin kulkee kätevästi mukana, kunhan muistaa aina täydentää vaippataskua!

 Täydet pointsit Babylandille loistavasta valinnasta, me rakastamme tätä!


Alusta mahtuu hyvin käsilaukkuun ja matkustaessamme tänne minulla olikin pelkkä Michael Korsin Hamilton laukku, joka toimi niin hoitolaukkuna kuin minun henkilökohtaisten tavaroiden laukkuna. Täällä Espanjassa en kanna laukkua ollenkaan mukana ja hoitoalusta sujahtaa aina tuplavaunujen alakoriin :) Todellinen MUST HAVE matkoilla!

*Chiccon taitettava hoitoalusta saatu Babylandilta, mainoslinkki

Karina