the Accident Day 15.12.12

Jouluhulinat on nyt takana ja ollaan taas omassa kotona :) ihanaa <3 Ennen kaikkia kivoja uutisia ja juttuja, on kerrotava myös ikävempi juttu. Onneksi se on jo mielestä pois :)

Mulle tuli nyt pidempi kirjoitustauko, koska mulle sattui pieni onnettomuus 15.12 enkä oikein halunut kirjoittaa siitä, mutta samalla se pyöri myös koko ajan päässä. Lähinnä se, mitä oliSI voinut käydä.

Oli hyvin liukas keli ja ajoin päivällä yhden-kahden maissaa autolla vanhempieni talolle, ajettuani noin 80 km, menetin auton hallinnan ja kävin 80 km/h vauhdissa kolme-neljä kertaa vastakkaisella kaistalla, renkaat maassa pyörien lopulta 180 astetta oman puolimmaiseen penkkaan, auton nokka osoittaen väärään suuntaan. Siihen se auto pysähtyi ja tottakai säikähdin todella pahasti, kun tajusin mitä tapahtui ja kun ymmärsin, että mulle ei käynyt mitään. Shokki oli silti kova, en päässy autosta ulos, koska penkka oli niin syvä, ettei mun ovi ees auennu, onneksi tuli ihmisiä auttamaan, tärisin, mua oksetti ja huoletti pikkuinen masussa. Kun tapahtuma oli ohi ja traktori vetänyt autoni takaisin tielle, (autokin siis selvisi naarmutta), päätin lähteä takaisin kotiin, mieskin oli viikonlopun vietossa työporukan kanssa mökillä, joten olin täysin yksin. Ajoin pikkuhiljaa kotiin, kun tajusin, ettei Pikkuorava ole liikkunut yli 2 tuntiin onnettomuudesta.

Jatkoin siis suoraan sairaalaan naistentautien päivystykseen. Ekana kätilö otti vauvan sydänkäyrän ja voi sitä helpotuksen tunnetta, kun alkoi kuuluumaan tumtiditumtiditumtidiumtididumdum ääniä :) tämän jälkeen lääkäri ultrasi (ei tosin näyttäny mulle monitoria, eikä sanonun pitkään yhtään mitään. oli koko ajan hiljaa, mikä aiheutti kauhua minussa). Lopulta sitten totes, että kaikki näyttäs olevan kunnossa, mutta jäät nyt yön yli seurantaan.

Siitä suoraan huoneeseen ja lepäämään. Aamulla ultrattiin taas, oli aivan ihana lääkäri, näytti vauvaa ja kertoi painoarvion, joka olis silloin 1085 g :) sanoi, että kaikki on hyvin ja on hyvä, että menin päivystykseen, koska istukka reagoi tuollaisiin 24 tunnin aikana joten oli tärkeää, että minua tarkkailtiin koko sen "vaara-ajan".

Noin, nyt tämä on kerrottu ja voin huokaista vielä kerran, mitään ei käynyt, voin hyvin, vauva voi hyvin ja olen ajanut autolla normaalisti sen jälkeenkin(se ei tosin tunnu hyvältä, mutta pakko).

Lupaan, että seuraavat postaukset on huomattavasti iloisempia, on niin paljon ihanaa tapahtunut tämän 15.12 päivän jälkeen!!! <3 :))

Mieletön tunne.

Olen hymyillyt eilisestä lähtien ja en saa hymyilemistä lopetettua :)
Eilinen ultra oli kaikinpuolin täydellinen kokemus.
Aluksi käytiin vähän tietoja läpi, sitten päästiin itse asiaan. Tutkimushuoneen seinällä oli erillinen monitori,jota olisimme voineet Saulin kanssa tuijottaa vaikka tuntikausia.
Pikkuinen oli niin söpö! Suloinen, ihana, pienen vauvan näköinen. Sanoinkuvaamaton tunne. Muutama kyynelkin siinä tirahti.
Pikkuinen vastasi viikkoja 12+2 (eilen, jolloin oli menkkojen mukaan 12+0), eli nyt ois 12+3 eikä 12+1, laskettua aikaa ei muutettu,se on edelleen 13.3.13 en nyt tiedä miten jatkossa sitten ajattelen asiaa, muuttuko viikko jo maanantaisin vai keskiviikkoisin, niinkuin aikasemmin olen laskenut.. Eihän sillä nyt oikeesti mitään merkitystä ole..
Päästä pyllyyn mitattiin 58 mm ja nt oli 0,8 joten nekin mitat ovat hyviä :)
Alussahan pikkuinen oli paikoillaan ja mitat saatiin helposti mitattua, mut sit se heräs ja mikä jumppaaminen siellä alkoikaan! Venyteltiin jalkoja ja likkuttiin eestaas, se jopa näytti meille peukkua :D ihana pikkuinen siellä kyllä on, en saa sitä mielestäni ja nyt alan pikkuhiljaa tajuamaan, että olen ihan oikeasti raskaana. Kiitos eilisen ultran,kestän nyt näitä pahoinvointejakin paremmin:)
Mutta, ihanaa olisi kirjoitella vielä, nyt vaan kotityöt kutsuu, jonka jälkeen taas verikokeeseen, kun oli jokunarvo jäänu ottamatta silloin pari viikkoa sitten ja nyt sinne kidutettavaksi, eihän viime kerrasta olekaan kuin 3 päivää.. Verikokeen jälkeen huristelen 143 kilsaa 5 tunnin työkeikalle. Lööng däy!